Kuten aiemmassa Facebook-julkaisussani mainitsin, astuimme mekin turistiansaan. Minun oli tarkoitus lähteä erään eco-tourin mukana kolmen päivän mittaiselle vaellukselle, jonka aikana yöpyisimme paikallisten Akha-, Lahu- ja Lua-heimojen kotimajoituksessa Mae Chanin alueella Chiang Rain pohjoisosissa. Eco-tourin arvojen mukaan osa tuotoista ohjattaisiin heimoyhdistysten toiminnan kehittämiseen ja kulttuurin ylläpitämiseen, ja perheet tottakai saisivat palkkionsa meidän muukalaisten majoittamisesta.

Jätin kuitenkin vaelluksen seuraavaan kertaan, sillä halusin viettää aikaa Lotan ja Antin kanssa. Vuokrasimme päiväksi kuskin, joka kuljettaisi meitä ympäri Chiang Rain kauneimpia kohteita. Yksi niistä olisi pitkäkaulaisten naisten kylä, jota ylläpitää Union of Hill Tribe Villages and Longneck Karen -yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää Chiang Rain kulttuurimatkailua elinkeinona.

I wish.

Kuten Antti summasi, on kyläreitti kuin lyhyt IKEA-kierros: huvittelua varten rakennettu ja täynnä massatavaraa. Pakkomyyntiä. Roinaa, jota löytyy kaikkialta Thaimaasta. Yhdenkin kojun ohi kuljettuamme näytti siltä, että nuori myyjätyttö olisi vain halunnut purskahtaa itkuun. Alakuloiset naiset istuivat paikoillaan kuin eläimet, joita pitäisi olla lupa tuijottaa. Kumma juttu, ettei yhden ainoaa heimomiestä näkynyt mutta niitä kirahvikaulaisia naisia kylläkin, samoin kuin bambulavereille jätettyjä feikkejä venytyksiä: kun askeleemme kuultiin kulman takaa, korulukot napsahtivat kiinni.

Ajatus tämän matkakohteen takana on saattanut olla hyvä, mutta konsepti on toteutuksena täysin epäonnistunut. “Veikkaan, että näillä naisilla on vuoroviikot siitä, kuka milloinkin on täällä päivystämässä”, arveli Antti. Ja siltä se minustakin tuntui.

Chiang Rai

Lukuunottamatta tätä ensimmäisen kylän iloista vanhusta eivät muut heimolaiset hymyilleet, eikä minulle tullut mieleenkään jatkaa kuvaamista. Suljin kameran, kävelin reitin mahdollisimman nopeasti ja poistuin paikalta. Tuntui pahalta, huijatulta ja suoraan sanottuna idiootilta. Sinisilmäiseltä. Kai minä vain sokaistuin, kun tutkin niin innokkaasti Chiang Rain luotettuja eco-toureja, jotka ovatko nekään oikeasti luotettavia? En rehellisesti sanottuna usko, että tämän kyläreitin 300 bahtin sisäänpääsystä jää paljoakaan näille naisille ja heidän perheilleen, mutta toivon olevani pahemman kerran väärässä.

Olisin saanut täältä näyttäviä kuvia erikoisista ihmisistä ja heidän kauniista kulttuuristaan, upeista koruistaan ja kansallispuvuistaan, mutta minun moraalini ei yksinkertaisesti antanut periksi. En voi suositella kohdetta kenellekään, mikä tuntuu minusta surulliselta, sillä ainakin tällä hetkellä kohde tuntuu olevan niitä ainoita, joilla tuetaan paikallista kulttuuria ja heimokansoja. Ajattelin kuitenkin lähettää kyläyhdistykselle – tai paremminkin sen ylläpitotaholle – pitkän viestin siitä, mitä mieltä minä olin tästä paikasta.

Millaisia ajatuksia tällainen turismi herättää teissä?

Jos haluat lukea lisää valokuvauksesta, siirry tästä Valokuvaus-osioon. »

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center