Kuinka kehittyä valokuvaajana
“You don’t make a photograph just with a camera. You bring to the act of photography all the pictures you have seen, the books you have read, the music you have heard, the people you have loved.” ― Ansel Adams
Kiitos kaikille Paljon minä muistankin -blogiartikkeliin kommenttinsa jättäneille. Te kyllä tiedätte, että vanhoissa kuvissa on taikaa, tunnelmaa ja sopivasti rosoisuutta. Ja että pikselikoot harvoin yltivät tämän päivän lukemiin – minulla ne tapasivat olla luokkaa 800 x 600, mutta digipuolella aloittaessani luku alkoi kyllä vasta kutosella. Juuri näiden asioiden ja hauskojen muistojen vuoksi haluaisin jatkaa vielä toisen artikkelin verran saman aiheen parissa, sillä kuten aiemmin tokaisin: ”Niin ne ajat ja välineet muuttuvat, tyttö sentään on sama.”
Juhlimme eilen hyvän ystäväni Henrin syntymäpäiviä ja samalla miehen kymmenvuotista taivalta valokuvaajana. Innostuin illan aikana esitetystä vuosikymmenkatsauksesta niin, että päätin jakaa teille muutamia omia otoksiani vuosien varrelta. Kehityspolku on melkoinen, ja ainakin luulen muistavani jonkun toivoneen tällaista katsausta jo aiemmin.
1997
Aloitetaan vuodesta 1997. Olin jo pari vuotta sitten saanut ensimmäisen filmipokkarini ja ikuistanut sillä niin Lusin leirikoulut, ensimmäisen perhelomamme Italian Roomassa ja Terracinassa kuin kuudennen luokan luokkaretken Ahvenanmaalle. Otokset ovat tallessa, ja ajattelin jakaa ne kokonaan omina postauksinaan nuoren Nellan näkövinkkelistä. Tässä kuvassa kuitenkin hieman esimakua tulevasta. Tyyli oli ennen kaikkea kohdallaan, lippis päässä ja Karvinen erittäin kova juttu. Ja heinäsirkat.
Hiuksethan leikkautin lyhyiksi juuri ennen seitsemännelle luokalle menoa idolini Ricky Martinin innoittamana. Käytännössä homma meni niin, että marssin Suonenjoen parturi-kampaamoon silloisen lattarikunkun kuva kädessäni ja tokaisin: ”Tällainen piikkitukka kiitos.” No, lopputuloksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta lyhyet niistä tuli. Ja lyhyinä ovat siitä saakka pysyneetkin, joten siinä mielessä tämä kuva on melko historiallinen.
Elokuussa 2001 aloitin Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukion, ja en tuolloin reissannut juuri muuten kuin festareilla. Niinpä kuvat keskittyvät lähinnä Suonenjoen kesämökin maisemiin sekä erinäisiin lukiokemuihin ja keikkakuviin, jotka olen kehittänyt ja liimannut useiden valokuva-albumien sivuille.
2002
Kuumin kesä vuosiin, ainakin täällä Saariselällä. Niin kertoivat siellä asuneet sekä oppaamme, jonka kanssa vaelsimme muun muassa Pirunportille ja Kuikkapäälle. Nämä kuvat taltioin jo hieman uudemmalla Joulupukin tuomalla Canonin filmipokkarilla.
2005
Kesät 2003 ja 2004 kiersin jälleen kotimaan festareilla ja filmikuvien saldo on sen mukainen: ihmisiä, hetkiä ja bändejä. Hyviä muistoja. Vuonna 2005 sen sijaan pogoiltiin Saksan Hurricane-festareilla sekä InterReilattiin Itä-Euroopassa. Kuka tunnistaa tai arvaa, missä kaupungissa tuo patsaskuva on otettu?
Saman vuoden syksyllä aloitin opinnot Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion Muotoiluakatemiassa, josta valmistuin keväällä 2009 teolliseksi muotoilijaksi, kädessäni parhain mahdollisin arvosanoin hyväksytty opinnäytetyö tuotteen geneettisen rakenteen analyysistä. Kun muut lähtivät toteuttamaan tuotesuunnittelua tai konsepteja, minä paneuduin jo silloin sanojen maailmaan ja aiheutin jonkin verran ihmetystä, sillä teollisten muotoilijoiden lopputyö on harvemmin tutkimus.
Sain työstäni kiitosta ennen kaikkea yliopettajaltani mutta myös aivan ihanalta äidinkielenmaikaltamme, joka kaikkien yllätykseksi toi tuntioppilaansa – vuotta minua nuoremmat – kuuntelemaan seminaariani koulun auditorioon.
Moni on kysynyt, olenko nykyisin koulutustani vastaavassa työssä, ja voin osaamisestani ylpeänä ja onnellisena vastata kyllä. Tosin aina mukana kulkenut kirjoittamisharrastus sekä bloggaaminen ovat vieneet minut vielä askeleen pidemmälle yritysten sisältökonseptien, sisältöohjeistuksien sekä verkkotekstituotannon ja sosiaalisen median pariin.
KuMun opiskelijoina olimme viimeinen luokka, joka suoritti valokuvauksen perusopinnot filmikameroilla. Ennen kurssin alkamista olin saanut ensimmäisen, valokuvauksen historiaakin merkittävästi mullistaneen Canonin A1 -filmijärjestelmäkameran isältäni, pitkän linjan valokuvaajalta ja reissumieheltä. Kuvien taso nousi melkoisesti, sillä käytössä oli useampi objektiivi sekä käsisäädöt pikkupokkarin automaattiasetusten sijaan.
Isän kamera on tässä alemmassa kuvassa, joskin retrommalla kantohihnalla sekä matkamuistoilla varustettuna.
2007
Kiersin vuosina 2007 ja 2008 paljon kuminpolttotapahtumissa, ja toukokuun ensimmäisenä päivänä tavattiin aina lähteä perinteisille Jyväskylän Vappu Cruisingeille. Nämä kuvat on taltioitu Canonin A1:llä, joka toimi päätoimisena kameranani. Kuvat on skannattu vanhoista filminegatiiveista.
2008
Tuntuu ja varmasti näkyykin, että valokuvieni taso tipahti alussa aikalailla ensimmäisen digikameran myötä. Kuten moni teistä blogia pidempään seuranneista tietää, erasmusopiskelin kevään 2008 Italian Faenzassa, Istituto Superiore per le Industrie Artistiche -muotoilukoulussa. Mukana kulki tuolloin jälleen kerran isältä saamani Canonin PowerShot A540, jonka kuvakoot tajusin vaihtaa vasta puolessa vaiheessa reissua kutosesta kasilla alkaviksi. Täysin en digikameraan luottanut, joten pakkasin rinkkaani myös vanhan koulun filmijärkkärin.
Digikameran käyttö alkoi sujumaan joten kuten, kun vain räpsi menemään, sillä PowerShot ei juuri käsisäätöjä tarjonnut. Mutta sainpahan kuvat siirrettyä koneelle ja ensimmäiseen blogiini, jota pidin todistaakseni opinto-ohjaajallemme, että tein muutakin kuin reissasin ja nautin elämästä. Ei vaan, mutta tuolloin opintopäiväkirja tavattiin palauttaa tulostettuna prujuna. Minä halusin viedä homman hieman pidemmälle ja välttää printtejä sekä puhelinlaskuja eli verkkoblogista oli iloa myös omalle perheelle.
Näistä kuvista tulee vahvasti mieleen Instagram – ei pelkästään kuvien pienuuden vaan niiden sisällön vuoksi. Käytiin paljon ulkona ja keikoilla, kuvattiin detaljeja, auringonlaskuja ja ennen kaikkea tunnelmia. Värit olivat monesti melko kirkkaita, sillä se oli ainoa asia, jonka osasin kuvankäsittelyohjelmalla.
Palattuani vaihdosta takaisin Suomeen otin melko varmasti tämän ensimmäisen vastavalokuvani. Isosisko vei minut Wanajafesteille, ja muistan edelleen tuon illan kuin eilisen. Ehkä siksi, että mulla oli ollut siskoja kova ikävä.
Tässä sitten vastavalofiilistelyjä kuukauden takaa ja viime vuodelta.
Matiasta naurattaa, kun kuvaan koko ajan enenevässä määrin kukkia ja etenkin ruusuja. Ja papaveroja eli unikkoja, lempikukkiani, jotka rehottavat villeinä Italian pelloilla ja tien pientareilla. Nämä punaiset kaunokaiset ikuistin keväällä 2008 Perugiassa, Torre Poggion kukkulalla.
Ja taasen aimo harppaus eteenpäin, molemmat kuvat ovat viime vuodelta. Ensimmäinen Singaporesta ja toinen Hauholta.
PowerShot koki kamalan kohtalon pudotessaan lattialle, joten nämä kuvat taltioitiin Matiaksen Fujifilmin pokkarilla mallia FinePix F11. Päivällä kamera toimi hyvin, mutta hämärässä jäljestä tuli melko rakeista.
2009
Perheeni antoi minulle valmistujaislahjaksi Sony Aplha 400 -digijärkkärin, joka syrjäytti hetkeksi filmikameran ja kokonaan Matiaksen digipokkarin. Kuvaaminen sen sijaan oli jo mennyt teknisesti hieman eteenpäin.
Saman vuoden elokuussa matkalla Amsterdamiin muistan ottaneeni ensimmäisen siipikuvani ja innostuneeni öisistä kaupunkikuvista.
Damin iltakuvasta voidaan harpata alla oleviin tunnelmiin Englannin Newcastleen, jonne reissasin
vuoden 2013 helmikuussa. Kamerana toimi ja toimii edelleen Canonin 5D Mark II.
Detaljit olivat kova sana myös Damissa.
Muistan tajunneeni, että myös ruoka-annoksista voi ottaa kuvia. Tämä hampurilaiskuva on yksi ensimmäisistä. Erasmusvaihdosta minulla ei ole olemassa kuin pari jäätelökuvaa sekä jokunen markettifiilistely juuttisäkeissä myydyistä pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä, vaikka kyllähän ne pasta-annokset ja pizzat ja bruschettat olisivat kuvansa ansainneet.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
2009 vs. 2013
2010
Detalji-innostuis jatkui toisella yhteisellä Lontoon-matkallamme, eikä tuolta reissulta ole taltioituna juuri yhden ainoaa maisemakuvaa.
2011
Tammikuussa 2011 lähdettiin kuukaudenmittaiselle honeymoonille Thaikkuihin, ja kuvauskalustona toimi edelleen Sonyn digijärkkäri. Henkan vinkit olivat vieneet kuvausta taas hieman eteenpäin, ja osasta kuvia alkoi jo erottaa ulottuvuuksia sekä pintojen tekstuureja.
Kaveriporukan road trip Riikaan oli myös kuvauksellisesti antoisa.
Samoin syyskuun reissu Berliiniin.
2012
Keväällä 2012 siirryin viimein kroppikennosta täyskennoon, ja kotiutin hellään huomaan Canonin 5D Mark II -järjestelmäkameran. Samalla mallilla on kuvattu myös House-sarjan päätösjakso. Objektiiveja oli kertynyt liuta, ja olen tähän päivään mennessä myynyt ylimääräiset parempiin koteihin: osan siksi, etteivät ne istu täyden kennon kameraan ja osan siksi, ettei niille ole ollut käyttöä.
Nykyisin kuvauskalustoon kuuluu siis kaksi obiskaa: Sigman tiukka 50 mm f/1.4 ja Canonin EF 16-35mm f/2.8 L II USM -laajakulma.
Muutama kuva Kroatiasta ja viimeinen Bosnia ja Hertsegovinasta.
2013
Viime vuonna aloin kuvaamaan enemmän ihmisiä. Kunnostauduin myös asukuvissa pikkusiskon Ostrich Feathers -blogiin. Maisemakuvat löysivät jälleen pysyvän paikan sydämestäni, sillä siihen tuo omistamani laajakulmalinssi on täydellinen.
2014
Entä sitten tämä vuosi? On ollut paljon kuvattavaa. On ollut suomiretkiä, kuukaudenmittainen Euroopan road trip, blogimatkoja sekä maailman ihanimmat hääkuvaukset. Paljon on vielä opittavaa, mutta paljon on jo opittukin.
Kuinka siis kehittyä valokuvaajana? Kuvaamalla, kokeilemalla, manuaaliasetuksilla ja kuvaamalla lisää, sen paremmin en osaa kysymykseen vastata. Mutta olen varma, että tuo artikkelin alusta löytyvä Ansel Adamsin lainaus puhuu myös puolestaan: jokainen miestä tuo kuviinsa omat mieltymyksensä, kokemuksensa ja tuntemuksensa. Valokuvia ei vain oteta – ne syntyvät kaikesta siitä, mitä sinä olet kokenut.
Lukisin mielelläni myös teidän kanssabloggaajien tarinoita, mikäli tämä juttu innostaa jonkun teistä kertomaan omasta kehityksestänne valokuvaajana.
Jos haluat lukea lisää valokuvauksesta, siirry tästä Valokuvaus-osioon. »
Tilaa retki- ja varustevinkit
Ja saat tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi.
Kiitos!
Sydämelliset kiitokset. Tarkkaile sähköpostiasi.
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
25 Comments
Add comment Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Upeita kuvia Nella – kuten aina. Hauska nähdä kehitys myös aikajanalla…
Kiitos Alex! Kyllä tämä kieltämättä avasi silmiä itsellekin, hyvällä tavalla. 🙂
Upeita kuvia Nella,ja hienoa kehitystä! Vau!
Kiitos Jael! 🙂
Sattumalta juuri tänään järkkärini rupesi ongelmoimaan ,jostain syystä,…mutta kun katson ruokablogini alun kuvia niin ihan nolottaa;D Eli kehitystä täälläkin on tapahtunut,mutta järeämpi laite pitäisi olla että tulisi vieläkin parempia kuvia.
No ei sitä pidä nolottaa, pitää vaan ajatella että hitto vie mä oon kehittynyt! 🙂 Mutta kyllähän se niin on, että hyvä kalusto auttaa kuvien kanssa aika paljon, vaikka paljon on kuvaajastakin kiinni.
Hieno postaus ja kehityksen todellakin huomaa! Kuvasi on todella hienoja. Kunpa sitä itsekin osaisi vielä joskus… 🙂
No osaat aivan varmasti, en epäile sitä hetkeäkään! 🙂
Ihana postaus ja voi apua kun nauratti tuo pikku-Nellan Ricky Martin-tukka :D.
Tämä oli myös samalla niin raastava postaus, sillä kuten tiedät, kärsin tällä hetkellä niin kovasti siitä että haluan kasvaa ulos omasta kamerastani. Ensimmäinen testaus on (sun ansiosta!) suoritettu EOS 7D:llä, mutta niin kovin vielä haluan saada hyppysiini 6D:n sekä myöskin 5D:n, vaikka se ehkä liikaa minulle olisikin… ja vaikka kuvan tekee kuvaaja, huonommallakin kameralla, niin voi taivas sitä eroa kun sain paremman rungon ja paremman objektiivin hetkeksi käsiini! Myös innostus teknisten taitojen petraamiseen nousi ihan uusiin lukemiin. Juuri tänään kävimme pienellä retkellä Mustiossa ja voi kun mielessäni itkin karvaita kyyneleitä kun kuvista ei tullut yhtään sellaisia kuin olisin halunnut, koska säätämiseen ja tarkkaan tarkentamiseen ei tuon pikkutyypin kanssa oikein ole aikaa… sillä valovoimaisemmalla ja tarkemmalla 7D:llä homma oli niin paljon iisimpää… mutta tosiaan, sain tästä inspiraatiota toteuttaa samantapaisen postauksen, ehkä sitten kun tässä joku kaunis päivä olen onnellinen uuden kameran omistaja. Niin ja minä olen myös niitä viimeisiä luokkia, jotka vielä yliopistolla suorittivat kurssit analogisella kameralla. Kuvia en tosin ole itse kehittänyt sitten kuvislukion!
Ja mahtavia nuo sun kuvat <3 (ja mäkin oon saanut hieman kuulla tuolta eräältä kukka(sekä puu)kuvistani… haha)!!!
Ricky oli mun silloisen elämäni suurin stara. (;
Ja hei ihanaa, että oot päässyt testailemaan uutta kalustoa! Tosi kiva kuulla, että vinkeistä oli hyötyä. 🙂 Oon sitä mieltä, että sharing is caring eli mitä enemmän jengi jeesaa toisiaan sen kivempaa meillä kaikilla on. Joten huippua kuulla tuosta! <3
Olet kyllä oikeassa: kyllä valokuvaus on paljon kiinni myös kamerasta ja etenkin manuaali- vs. automaattiasetuksista. Ja tekemällä oppii eli pian sun ei tarvii enää käyttää aikaa säätämiseen, sillä se tulee luonnostaan. Mennään vaikka joskus nyt syksyn värien saavuttua kuvailemaan niin, että mä vaan hengaan sun kanssa ja sä otat kuvia tolla mun kameralla, niin pääset sitten samalla testaan sitäkin. Ja mä sitten voin pistää sulle sun ottamat kuvat meilissä. 🙂
Ihana kuulla, että myös sulla on osaamista ja ymmärrystä filkkapuolella ja että siellä on joku muukin floramaniac!
No vadap, ihan huikea muutos näiden vuosien aikana! 😀 Voisit selvästi tehdä tuota kuvaushommaakin ihan ammattilaisena. Kiva kun jaoit tämän!
Ja voi söpöys tuota sun teinivuosien kuvaa :’)
Kiitos Anu! 🙂
Ja tuo mun kuva on kyllä aika.. No, sellainen kuva kuin malli, kuten isä tapaa sanoa 😀
Ihana aikamatka ja kauniita kuvia! 🙂 Mulla on ollut myös luonto suuri innoittajana kuvien kanssa. Varsinkin sen jälkeen, kun sain siipalta synttärilahjaksi makroputken. Koko ajan piti olla pers pitkällä mehiläisiä ja kukkia kuvaamassa. Ja pitää olla yhä. 😉
Kiitos Sanna, kiva kuulla! Luonto on kyllä suurin innoittaja täälläkin ja sun makroputkihan on tuohon hommaan aivan erinomainen. <3
Tämä oli Nella aivan mieletön kirjoitus. Kehityksen todella huomaa ja se on varmaan sinustakin upea juttu. On hienoa että kirjoitat näin aidosti ja tuot esiin myös aiempia epämukavuusalueita. Se kertoo sinusta paljon hyvänä kirjoittajana. Ja upeita ovat kuvasi kyllä nykyään vaikka kuten sanoit on vanhassakin taikaa. 😉
Kiitos kivasta kommentista Terhi! Mukava kuulla, että pidit, sillä mua tää hauskuutti varmasti ihan yhtä paljon. 🙂
Ihania kuvia ja hauska nähdä kuinka oot kehittynyt vuosien mittaan eteenpäin. Mä oon viime aikoina yrittänyt ruveta harjoittelemaan kuvaamista kunnolla ja harjoitellut manuaaliasetuksien käyttöä mutta toistaiseksi vielä aika heikoin tuloksin. Vähän sellanen oma laiskuus tulee välillä esteeksi kun pitäisi jaksaa vaan yrittää perehtyä. Kaikki kun pitäis osata nyt heti eikä huomenna 🙂
Ihanan nostalginen kuvamatka! Valokuvaus on kyllä äärettömän mielenkiintoista. Itse olen taatusti tahattomasti kehittynyt vuosien varrella ihan jo vain senkin takia, että kuvausvälineet ovat kehittyneet. Olen vähän vielä siinä vaiheessa että tosi hyviä tulee otettua huomaamatta ja ne on sitten kivoja yllätyksiä, heheh. Tykkään ottaa kovasti myös kuvia kukista, tai jostain muusta etualalla taustan ollessa ’blurred’ nyt suomenkielen termin puuttuessa. Kuvaus on kiva harrastus 🙂
Ihania kuvia! Tuolle tasolle kun itsekin pääsisi, kuvattu on jo 10-vuotta, mutta aikalailla aina automaatilla… Kesän alussa kävin perusvalokuvauskurssilla, jossa vähän opastettiin manuaalin käyttöön, mutta jotenkin se vielä jännittää. Tämä ainakin antaa motivaatiota, ei sitä muulla kuin harjoittelemalla kehity! 🙂
Tosi mielenkiintoinen postaus ja nyt sain sen oikein ajan kanssa luettua… Suonenjoki ja festari-aikoja miettiessä mietin vaan että me ollaan pakosti törmätty jossain aikaisemminkin 😉 Valokuvaaminen on ihanaa! Ja toki tekninen laatu paranee uuden kameran myötä aina, mutta jostain se fiilis pitää kuviin saada ja sinä onnistut siinä kyllä täydellisesti!
Tämä oli todella kiinnostava artikkeli! Olen varmaan kehittynyt valokuvaajan jossain määrin vuosien mittaan, mutta voin vain toivoa, että joskus se kehitys johtaisi edes lähellekään sinun tasoasi. Ovat nimittäin helkkarin hienoja nuo loppupään kuvat, ja hauskoja nuo aihevertailut, joista näkee helposti, miten siihen ruoka-annokseen tms on saatu enemmän eloa.
Aivan mahtava postaus! Ja vastaus kysymykseen: Patsaskuva on Schöner Nácin patsas Bratislavassa 🙂
Kiitos Rita, ihana kuulla! Ja tiedätkö, olet aivan oikeassa! Kuva on todellakin aikamatka Bratislavaan. 🙂
[…] aiemman blogikirjoitukseni Kuinka kehittyä valokuvaajana? Kerroin tuossa postauksessa siitä, kuinka vaikeaa minun oli siirtyä filmijärkkäristä […]
Ihan syötävältä se hampurilainen näin tietokoneen ruudullakin näyttää! 🙂 Raumalaisen kaffetuokion tarjoamien oppien turvin menen nyt takapihalle kameroineni ennen kuin tulee pilkkopimeää, ja kahdeksan vuoden päästä teen tällaisen postauksen ja annan sulle krediitit! 😀 Oli kiva treffata, toivottavasti tykkäsit meidän pienestä vanhastakaupungista.