Arctic Whale Tours – valassafarin matkassa

Päivä valassafarin matkassa

Kaskelotteja, miekkavalaita, lahtivalaita, valkokuvedelfiinejä ja pyöriäisiä pääsee tapaamaan kesäisin, jolloin nisäkkäät ruokailevat Bleikin vedenalaisessa kanjonissa. Merimatkalla näkee myös kuuluisan Andan majakan sekä paljon lunneja ja muita merilintuja, kuten merikihuja, suulia ja myrskylintuja.

Matka Bleikin kanjonille kestää noin kaksi tuntia suuntansa. Perillä etsinnän kohteena on valassafarin ”päähenkilö”, maailman suurin hammasvalas, kaskelotti (Physeter macrocephalus).

Hyvä tietää: Arctic Whale Tours antaa kaikille safariretkilleen valastakuun. Vaikka valaita odotetaan nähtävän jokaisella safarilla, kaikki on riippuvaista meriluonnosta ja sen pinnanalaisista asukkaista. Joten, siinä tapauksessa, ettei safarilla nähtäisi yhtäkään valasta ja/tai delfiinilajia (mitä tapahtuu hyvin harvoin), asiakkaat pääsevät halutessaan uudelle safarille maksutta.

Perille päästyämme mainingit kimmeltävät auringossa

Kahden tunnin merimatkan päätteeksi saavumme leppoisan lounaistuulen saattelemina sokeritoppasaaren edustalla sijaitsevalle, noin kahden ja puolen kilometrin syvyiselle Bleikin kanjonille. Alue tunnetaan uroskaskelottien ruokailupaikkana. Kaskelotit oleskelevat Vesterålenin ulkopuolisilla merialueilla vuoden ympäri, minkä ansiosta niitä nähdään lähes kaikilla Arctic Whale Toursin järjestämillä valassafareilla.

Avara maisema on rauhallinen. Tosiasiassa laivamme Blasiuksen kannelta tyhjältä näyttävä meri kuhisee pinnan alaista elämää, ja pian horisontissa pintoo: pyöriäisparvi näkyvissä! Lauri huitoo laivan katolla käsiään ja osoittaa parvea kohti. Ihmiset pakkautuvat oikealle reunalla ja säätävät kameroitaan. Nuo pohjoisen pallonpuoliskon viehättävät asukkaat, pienimpiin hammasvalaisiin lukeutuvat pyöriäiset viihtyvä rannikoiden tuntumassa ja matalilla merialueilla, joiden keskilämpötila on alle viisitoista astetta. Muihin valaslajeihin verrattuna varsin hitaat uimarit ovat selvästi ruokailemassa, sillä nyt ne molskivat vauhdikkaasti ja hyppivät ilmaan.

Lauri kertoo rauhallisella ja kuuluvalla äänellä valaista, merilinnuista ja hylkeistä samalla, kun minä ja Hannaleena jaamme oksennuspusseja huonovointisille sekä tuoretta inkivääriä pahaa oloa helpottamaan. Valassafarilla työskentelevien tärkein tehtävä on huolehtia vieraista sekä auttaa kokemaan ryhäkkäät mahdollisimman miellyttävällä ja unohtumattomalla tavalla. Yhtäkkiä horisontissa pärskähtää.

– Huomio kaikki! Katsokaa käteni osoittamaan suuntaan, siellä on kaskelotti! Kaskelotti on noussut pintaan! Lauri kajauttaa. Ihmisjoukko kohahtaa.
Nostan kameran etsimen silmälle ja koetan tarkentaa näkymää. “Mitä kirottua”, mutisen ja kokeilen uudestaan. Objektiivi ei toimi.
– Mitä nyt? Hannaleena kysyy vierestäni.
– Objektiivi sanoi sopimuksen irti, voi hemmetti.
– Älä huoli, voit lainata minun kuviani.
– Kiitos, ei kai tässä auta kun viedä kapistus reppuun. Siitä ei ole nyt mitään hyötyä.

Vien kameran kajuuttaan ja kiipeän laivan katolle katselemaan merimaisemaa maailman parhailla okulääreillä – omilla silmillä. Nämä tällaiset tilanteet ovat tarpeellisia huomautuksia aina kameran kanssa kulkevalle luontokuvaajalle; joskus on parempi kokea ja aistia kaikki ilman elektroniikkaa.

Kiitos Hannaleena, kun sain lainata upeita valokuviasi tämän jutun tueksi.