Hylättyjen mineriittitalojen rapistuneet maalipinnat palavat ja samoin nahkani. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja lainaan toiselta reissaajalta voidetta pisamoista pilkuttuville poskipäilleni.
Ollaan Jussarössä – tai Jussaaressa, varhaisen keskiajan meritieoppaassa tunnetussa Itinerariassa sekä latinaksi Juxaraessa. Ulkomeren äärellä, länsi-uusmaalaisen saariston kruununjalokiveksi kutsutulla saarella. Useiden vesireittien solmukohdassa. Tänne johti eteläinen väylä Räävelistä eli Tallinnasta, ja ohi saaren kulki myös länsi-itäsuuntainen reitti Tukholmasta Viipuriin.
Jo 700 vuoden ajan tämä on ollut monien suosikkisatama.
Seuraan satamasta lähtevää, saaren sisäosiin vievää hiekkatietä eikä aikaakaan, kun edessäni seisoo hylätty rakennus. Ja toinen. Kolmas. Rakennukset ovat muistoja viimeisimmän kaivostoiminnan jaksolta 1960-luvulta ja armeijasta, joka myöhemmin harjoitteli näillä seinustoilla kaupunkisodankäyntiä.
Osaan hylätyistä rakennuksista, asunnoista ja rautamalmia työstäneistä tehdastiloista pääsee sisään. Kaikkiin nariseviin lattialankkuihin eikä ainakaan kompassiin ole luottaminen, sillä syvyyksissä sijaitsevat rautamalmiesiintymät heiluttavat sen neulaa miten sattuu.
Kompassin ja lankkujen sijaan kannattaa siis seurata hiekkatietä, jota pitkin minäkin jatkan matkaani.
Täältä löysin muistoksi kiven, joka menee kimppaan magneetin kanssa. Matkamuistoni on edullinen, mutta ennen kaikkea pala jännittävää historiaa.
Iron Beachiksi kutsutun rannan hiekka valuu punaisena silkkinä läpi sormien. Sanotaan, että koko rauta-aines murskattiin hienon hienoksi hiekaksi, josta rautapitoiset hiput kerättiin talteen isolla magneettinauhalla. Ylimääräinen maa-aines tuotiin tänne, eli rannan synty on täysin saarella toimineen kaivostoiminnan ansiota.
Täältä löytyy paljon muutakin erikoista: meren pohjassa sijaitsee yli 3,5 kilometriä rautatietä, mutta tunnelit ovat sittemmin täyttyneet merivedellä. Jussarön rautakaivos oli täydessä toiminnassa vuosina 1961-67, ja alhaalla kaivoksessa oli muun muassa kiveen louhittu ruokasali, sillä maanpinnalle ei noustu työvuoron aikana.
Minä ahtaanpaikankammoinen en sinne olisi uskaltanut.
Kompassihäiriöt ovat aiheuttaneet lukuisia onnettomuuksia ja haaksirikkoja, sillä pinnan alla lepää kavalia karikoita.
Kun Jussarön vanha majakka valmistui vuoden 1890 loppupuolella, se toimi paloöljyllä ja käsin paineistetulla Petromax-lampulla. Majakan elämä jäi kuitenkin murheellisen lyhyeksi, sillä yläosa räjäytettiin maaliskuussa 1940 vain päivää ennen talvisodan päättymistä: Korkean rakennuksen pelättiin toimivan maamerkkinä viholliselle. Uusi yläosa rakennettiin rajavartioston tarpeisiin ja nykyisin sinne pääsee ihailemaan upeaa merimaisemaa.
Matkavarauksia kannattaa tiedustella Raaseporin kaupungin matkailutoimistosta.
Uusi Jussaron majakka sijaitsee Tammisaaren saaristossa Sundharjun karulla saarella, noin kahden merimailin päässä etelään Jussarön saaresta. Tämä majakka on ensimmäinen laatuaan, joka jo rakennusvaiheessa suunniteltiin miehittämättömäksi ja kaasulla toimivaksi.
Saattaisit pitää myös näistä
26 Comments
Oi vitsi! Aika siisti kohde. Kummasti nämä kaikki autoit mestat aina kiinnostaa myös itseä.
En yhtään ihmettele, että kiinnostaa, näissä on jotain kummallista taikaa. Suosittelen ehdottomasti tuota kohdetta! (:
Jussarössä on myös hyvää kiipeilymateriaalia!
Onko! Me ei tällä reissulla ehditty tutustumaan luonnonpuistoalueeseen, mutta tänne on ehdottomasti tultava vielä uudestaan. 🙂
Onpa mahtava paikka :). Jokin noissa hylätyissä rakennuksissa vaan kiehtoo. Ja vielä kaiken kukkuraksi pääsit kuvaamaan noin upeita maisemia tuolta majakasta!
Olet niin oikeassa, ehkä se kaikki vanha havina ja oman mielikuvituksen tuotokset, kun pääsee kelaamaan, että mitä täällä on joskus ollut.. 🙂
Majakat <3
Mua niin kiehtovat nämä vanhat kaupungit ja etenkin autioituneet sellaiset. Niissä on jotain sellaista, mitä ei tänä päivänä enää monesta paikasta löydä. Se tunnelma ja se pysähtynyt fiilis.
Haaveena olisi joskus päästä käymään Tsernobylissä, saa nähdä. Kaupunki kaikessa karuudessaan olisi varmasti mielenkiintoinen ja se hylätty huvipuisto….
Samoin minua! Tunnelma on aina aivan omanlaisensa.
Tsernobyl kiinnostaa minuakin, sinne on päästävä joku päivä!
Mielenkiintoinen saari. Täytyy yrittää päästä sinne kesällä.
Ylempänä mainittu Tsernobyl on tuttu kuten myös muutama muu autioitunut paikka. Ollaan kerätty vastaavien paikkojen esittelyitä tänne http://melontareitit.com/puskajussi/
Kiitos aivan mainiosta vinkistä Tuomo! Näyttää erittäin lupaavalta. 🙂
Voi kylläpä taas näitä maisemia katsellessa korpeaa, kun ei päästy silloin heinäkuussa tuonne retkelle ukkosen takia. Ehkäpä ensi kesänä! 🙂
Jussarö kyllä odottaa! Ja siellä kannattaa ehdottomasti vierailla. 🙂
Äh, ai tuollakin päin on räjäytelty sodan lopussa. :/ Varmaan tiedätkin, Glosholmihan koki saman kohtalon, ja päivä sodan päättymisen jälkeen! Mitä tuo enää tuossa vaiheessa on hyödyttänyt..?
No en kyllä osaa sanoa – tuntuu, etteivät ihmiset ihan aina mieti tarpeeksi pitkälle.. :/
[…] kalakeittoannosta. Kun kyytipojiksi naatitut tuopilliset oli tyhjennetty, jatkoimme kohti Jussarön aavekaupunkia, joka räjäytettyine majakoineen oli kaikessa rapistuneisuudessaan ennemmin kauhuromanttisen ihana […]
Tuli poikani kanssa eksyttyä näille sivuille. Kerroin hänelle lapsuuteni kesälomapäivistä saarella ja ihmettelyä riitti. Isoäitini oli saarella emäntänä ja 80-luvun aikana tuli useita viikkoja saarella oltua. Kaikki paikat koluttiin serkkuni kanssa ja ihmettelyä riitti silloinkin. Soltut ja merivartijat otti meitä mukaansa veneille ja olivat muutenkin ainakin näin jälkeenpäin ajatellen kiinnostuneitakin meitä pikkupoikia viihdyttämään. Silloin rakennukset tietysti olivat vielä lähes ok kunnossa, toisin on nyt. Viimeksi kävin saarella vuonna 2004, jolloin soitin komentajalle, että pääsisimmekö kaverimme kanssa käymään visiitillä. Mummin asunto oli edelleen pystyssä ja siellä majoituimmekin kahtena kesänä muutaman päivän ajan. Mukavia muistoja joita voisi kertoa enemmänkin. Taitaa olla ensikesän matkakohde lukittu, koska sen verran herätti pojassani kiinnostusta. Kiitos kuvistä 🙂
Voi miten kaunis tarina! Kiitos, kun jaoit sen tännekin. Todella mukavia muistoja. On hauska huomata, miten tämä tarina nousee aina yhtäkkiä luetuimpien sekaan, liekö tätä jaettu jossain foorumilla tai ryhmässä. 🙂
Juu, kiva paikka. 30 Pakkasta klo 3 yöllä. Varusmiehenä 80 luvulla. Kylmä sota 50km päässä virossa. Alueloukkauksia ja lentolaitteita rajan sisällä. Hys hys …
Saari on silloin ollut kyllä aivan erilainen, eikä varmastikaan niin mukava paikka oleskella kuin nyt. Tuolla todella tuntee historian havinan..
[…] Lue koko tarina täältä » […]
[…] todettava, että myös Kaukokaipuun viime vuoden suosituin artikkeli oli kotimaasta – tarina Jussarön aavekaupungista ja räjäytetystä majakasta keräsi tuhansittain […]
[…] kalakeittoannosta. Kun kyytipojiksi naatitut tuopilliset oli tyhjennetty, jatkoimme kohti Jussarön aavekaupunkia, joka räjäytettyine majakoineen oli kaikessa rapistuneisuudessaan ennemmin kauhuromanttisen ihana […]
Markku moi ,.Olin intissä kesä 84 vuoden loppuun rio de jussarössä tuli koluttua joka mesta .siisti paikka mutta aika VAARALLINEN .sisäsaaressa on louhittuja aukkoja 10m halkasija ainakin todella syviä 5-20m täynnä roinaa ja maa (sammal) on kasvanut aukon päälle niin että keskellä ei ole kuin pieni reikä sinne ku tippuu niin se on siinä Ympärillä ollut joskus rautalanka aita mutta se on ruostunut vex .yhdellä reissulla tipuin sammaleesta läpi mutta sain kädet levälleen ja pääsin rämpimään pois ,käytiin kaverin kanssa kattomassa mesta myöhemmin köysi ympärillä sammal oli kasvanut n 5m pudotusta ainakin 15m kävi tsäkä. saari on näköjään menny aika huonoon kuntoon talot ja muu roina oli sillon aika hyvässä kunnossa.tullut näköjään uusi valvontatornin huppu joskus tarttis mennä kymään uudestaan .hyvät kuvat tuo muistoja mieleen
Kiitos kommentistasi – ja varoituksesta! – Markku! Aika hurjalta kuulostaa kyllä. Me emme uskaltaneet kuljeskella muualla kuin sillä merkityllä/yleisellä polulla, ja pitää pitää mielessä tuo maininitasi jatkossakin. Aika ränsistyneeseen kuntoon tuo paikka on tosiaan päässyt, mikä on tietenkin harmi. En ole nyt käynyt paikan päällä pariin vuoteen, mutta suunnittelin lähteväni sinne keväällä taas pitkästä aikaa. Sitten saadaan taas tuoreita kuvia ja tunnelmia tänne bloginkin puolelle. 🙂
Kävin saarella toukokuussa 2019. Hieno paikka ja niin paljon nähtävää ja huima historia. Olis pitänyt tämä sun kirjoitus lukea ennen reissua niin olis ollu vähän tuntua paikkaan. Vaan on se kiva näin jälkikäteenkin fiilistellä.
Tuonne pitäisi kyllä päästä itsekin uudestaan, oli sen verran hieno kokemus ja kohde. Mutta kiva kuulla, että löysit tänne jutun pariin vaikka edes jälkijunassa. 🙂