Erakot – Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita

Pysähdy tänä vuonna tämän kirjan ääreen. Se saattaa antaa sinulle vastauksia kysymyksiin, joita et ehkä koskaan ole uskaltanut esittää ääneen.

★ Kirja: Erakot – Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
★ Kirjoittaja: Milla Peltonen
★ Kustantaja: Intokustannus, 2020
★ Arvostelukappale

Viihdyttävät, tarinalliset tietokirjat ovat suosikkejani. Luen niitä kaikkein eniten. Erakkolegendoista nykyerakkojen maailmaan johdattava teos on hyvin kasattu tietokirja, joka onnistuu tavoitteissaan: se ei yritä mennä liian syvälle vaan antaa tilaa tarinoiden ihmisille. Kirja myös todella osuu aikaansa; tutkijana työskentelevän Peltosen ’Erakot’ on julkaistu kuin tilauksesta tähän maailman aikaan koronan eristettyä meidät normaalista elämästä ja päivittäisestä kanssakäymisestä.

Samaistun moniin kirjan sivuilla esiteltyihin henkilöihin – muutinhan itsekin pieneen, punaiseen, puilla lämpiävään mökkiin vuonon varrelle. Ihmisiä ympärilläni toki näkyi, mutta pystyin omasta tahdostani myös välttelemään heitä. (Ja teinkin niin.) Riitti, kun vetäytyi omiin oloihinsa nauttimaan hiljaisuudesta, takkatulen rätinästä ja pihamaalla potpottavien riekkojen laulusta.

Monet mieltävät erakkouden ahdistavaksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan pikemminkin halu ja tarve elää hitaasti omia valintojaan ja kulutustaan miettien. Toki erikoissakin on eroja, kuten kirjassa kerrotaan: osa viihtyy yksin eikä tapaa ihmisiä mutta pitää yhteyttä ulkomaailmaan sosiaalisen median välityksellä.

Kirja avaa uusia näkökantoja ja ravistelee lukijaa, myös sen kirjoittajaa. Kirjoitetuilla tarinoilla oli lopulta niin suuri vaikutus, että Peltonen itsekin alkoi elää omaehtoista elämää, myi kerrostaloasuntonsa ja muutti vanhaan omakotitaloon.

Pysähdy tänä vuonna tämän kirjan ääreen. Se saattaa antaa sinulle vastauksia kysymyksiin, joita et ehkä koskaan ole uskaltanut esittää ääneen.

Osta kirja Adlibriksen verkkokaupasta »

 

Untitled

 

Haluatko lukea lisää kirjavinkkejä? Siirry siinä tapauksessa Kaukokaipuun Eräkirjastoon!
Haluatko lukea kevyet kirja-arvostelut tuoreeltaan? Seuraa Kannosta kanteen Instagramissa. »