Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Itse tehtyä pastaa! Kokeilisin jos osaisin mutta todennäköisesti tarvitsisin italialaisen mamman apua. Niin herkullisia kuvia 🙂
Voisin jakaa samaisen mamman leivontavinkit tänne blogin puolelle samalla, kun testaan niitä kotona. 🙂 Niistä on varmasti hyötyä!
Apua, tulipa vesi kielelle näin lounasaikaan. Erikoiselta kuulostaa täytteet ja soossi, mutta suolaisen ja makean yhdistelmä yleensä tuppaa toimimaan. Kelpais!
Hyvin ajoitettu julkaisu siis. 🙂 Tuo yhdistelmä oli aivan taivaallinen ja mulla on siihen resepti! Pistän ehdottomasti jakoon täällä, kun kokeilen ensin kotona.
Oijoi, vatsa ilmoitti kurnaisten hyväksyntänsä tälle! Onneksi kohta voi heittää tulille edes ei-niin-itse-tehtyä pastaa 🙂
Ihanasti sanottu! <3
Oi kuinka kuulostaa tutulta, itsekin aikoinaan Blogvillen reissulla kävin opettelemassa pastan tekoa mammojen opissa!! Ja ah mitä herkkuja, tuleppa Norjaan kokkailemaan noita, sulla kun taidot ovat tuoreemmassa muistissa 🙂
Minä muistan! Ja tuossa aiemmassa postauksessani linkkasinkin sun ja Leenan blogiin ja kerroin, että olitte täällä aiemmin. 🙂 Meidän täytyy kyllä Matiaksen kanssa tulla ehdottomasti kylään <3
OI mikä ihana ohjelmanumero!
Sanos muuta <3
Kuulostaa täydelliseltä reissulta, ettei ole koko ajan pakko juosta paikasta toiseen vaan saa keskittyä kaikkeen kunnolla 🙂
Eikö! Vaikka kyllä silti jalat ovat puutuneita ja puhki, mutta en valita. Italia on ihana ja kohdellut meitä hyvin. 🙂
Päärynä ja provolone kuulostaa mahtavan herkulliselta! Käytiin piipahtamassa toukokuussa tuolla Sabbionetassa ihan vahingossa kun muurit herätti huomion siitä ohi ajaessa. Näytti todella söpöltä paikalta!
Ja niin se olikin! Mun täytyy ehdottomasti jakaa resepti täällä blogissa, kunhan tosiaan pääsen testaamana taitoja kotona. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta pakkohan niiitä on testata. 🙂
[…] koputtanut puuta, kun edellisessä kirjoituksessani kerroin sateen olevan myöhässä. Kai juuri siksi jäimme tänään kirjaimellisesti mustan […]
Näyttää niin hyvältä! 🙂 Vitsit kun oppis itekin vääntämään.
Kyllä se vähän kieltämättä reeniä vaatii täälläkin vielä 😀