Se surullisen kuuloinen Sarajevo
Tarina itsessään ei muutu kuin kertojiensa kautta.
Minun vuoroni.
On vaikea olla pitämättä siitä viipyilevästä tunnelmasta, kun iltaisin niin elävät kadut rauhoittuvat aamupäivän kiireettömistä kävelijöistä. Hoppua ei ole muuta kuin bosnialaiselle kupposelle, jonka die-hard-kahvinjuoja hyväksyy vain korvattomasta kupista.
Olen asunut ja opiskellut Italiassa, tuonut sieltä mukanani kahvinarkin mielen ja tarpeet tummasta espressosta. Sen vuoksi en olisi koskaan uskonut sanovani tätä ääneen.
Bosnialainen tumma ja tujakka, lyhyen lyhyt ja melkein tutiseva tehojuoma vie kirkkaasti tämän erän.
Ehkä minä sittenkin kuulun tälle puolelle Adrianmerta.
Tämän kulmauksen nimi tässä näin on Sweet Corner. Se on saanut nimensä kahdesta leipomosta, jotka sijaitsevaan toisiaan vasten, keskenään kilpailematta, jalkakäytävän molemmin puolin.
Ihastun silmittömästi käsityönä taottuun kahvisettiin, joka minun on – tietenkin – pakko saada mukaani Suomeen.
Arvatkaa, mitä sen sijaan unohdin ostaa? Ne pavut.
Tämän kaupungin arkkitehtuuri on kummallista, vähän kurjaa, nuhjuistakin, aika paljon Makedonian kaltaista mutta kuitenkin siistimpää. On uusia ja vanhoja rakennuksia, paljon minareetteja.
Nainen viereisestä puodista katsoo minuun ja hymyilee. Se on yhtenäistä kaikille Balkanin maille.
Minä hymyilen takaisin.
Minä tiedän, mitä te olette odottaneet tätä lukiessanne. »Minä tiedän, mitä te haluatte minun sanovan.»
Siksi sanon vain, että se surullisen kuuloinen Sarajevo on kaikkea muutakin.
Ennakkotilaa: Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä
"Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt."
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.
Aina vaan hengästyneenä näistä kirjoituksistasi. Näyttää ja kuulostaa ihanalta!
Kiitos Sude <3
Kiitos erilaisesta kirjoituksestasi.
Kiitos kommentistasi!
Kauniisti kirjoitettu! Sarajevo on upea kaupunki, suosittelen kaikille. Hyvää rja edullista ruokaa ja kahvistakin olet oikeassa. 🙂
Kahvia kaipaan jo kovasti. En edelleenkään usko, että huitaisi Italian ohitse.
Hieno kirjotus
Kiitos Teppo!
Olipa freesiä lukea hieman erilainen kirjoitus Sarajevosta – vaikka historiaa ei muuta mikään, voi tarinan tosiaan kertoa monellakin tapaa. Kiitos tästä, pidin kovasti!
Hei Kaisa-Maarit, ja kiitos kommentistasi! Kiva kuulla että pidit, vaikka tällä kertaa ei hierottu historiaa. Josku näinkin. 🙂
Upeita kuvia!! Voisin tuijotella näitä vaikka kuinka pitkään. Sarajevossa en ole käynyt mutta poikaystävä haluaisi Baltian ja Balkanin kierrokselle joten eiköhän mekin vielä joku päivä päädytä näihin ihaniin miljöisiin!
Aivan takuulla päädytte! Sano poikakaverille, että alkaa hetimiten miettimään teille kesäreissua. Sinne kannattaa mennä nyt, kun kaupunki on kukkeimmillaan. 🙂
Sarajevo! <3
Kun mä olin pieni meillä oli lasten puinen kehto, mutta ei kehtoikäisiä lapsia. Mä kuitenkin tykkäsin pienimpänä maata tuossa kehdossa ja nukuin siinä päiväunia. Jossain vaiheessa kehto siirrettiin television lähelle ja muistan, kuinka makasin kehdossa katsomassa olympialaisia, niitä samoja, missä Nykäsen Matti oli vielä ensisijaisesti urheilija ja voitti suurmäen kultaa ja Marja-Liisa, myöhemmin Kirvesniemi, Hämäläinen ja voitti kolme kultamitalia ja yhden viestipronssin. Minusta vanhat esineet ovat kauniita, mutta jos minulta kysyttäisiin mitä muistan vanhasta suvun mukana kulkeneesta puisesta kehdosta olisi pakko ertoa, että muistan sen, kuinka virityskuva vaihtuu pois, tilalle tulee olympiarenkaat ja alkaa lähetys Sarajevosta.
Olympialaisiin liittyen sellainen juttu, jonka kuulin Bosniassa. Minulle kerrottiin, että kisojen alla koko Jugoslaviassa ei ollut lunta muualla kuin vuorilla. Talkoolaiset kuljettivat lunta urakalla ja vain suurten vapaaehtoisten massojen avulla kisapaikka saatiin valmiiksi ajoissa. Tyytyväisinä sarajevolaiset painuivat yöpuulle. Yöllä alkoi lumisade. Lumisade jatkui koko aamun ja seuraavan päivän niin sankkana, että samat lunta vuorilta kantaneet talkoolaiset oli hälyytettävä takaisin toimiin kuljettamaan lunta pois, ettei kisalähtöjä tarvitse perua.
Miten ihana muisto sinulla olikaan täällä jaettavaksi, lämmin kiitos siitä! Kommenttejasi on aina mukava lukea.
Minä tapasin Via Dinarica -vaellusreitin avajaisissa miehen, joka kuultuaan mistä olen kotoisin, tokaisi ensimmäisenä: “Matti Nykanen!”
Ja entä tuo kuulemasi tarina. Naurahdin ääneen täällä kahvilassa, aikamoinen juttu kerrottavaksi. Kiitos siis tästäkin nippelitiedosta, se oli aivan mainio!
[…] Sarajevo on kaunis kaupunki, johon minä vielä palaan tässä Bosnian ja Hertsegovinan juttusarjassani. […]