Vukov Konak – yö bosnialaisessa vuoristokodissa

Sarajevo on kaunis kaupunki, johon minä vielä palaan tässä Bosnian ja Hertsegovinan juttusarjassani.

Mutta nyt haluan viedä teidät hetkeksi kuusenkerkkien kirkastamiin metsämaisemiin vain puolen tunnin ajomatkan päähän Sarajevon kaupungin keskustasta, tarkemmin sanottuna pienen ja rauhallisen Vučja Luka -kylän laitamille. Syvälle Bosnian syliin aina 1 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Lähelle upeita vuoria, joiden rinteillä sijaisee jotain, mitä olin odottanut matkan alusta alkaen.

VUKOV KONAK (Wolf Inn). Tätä yli satavuotiasta ja alueen rakennustyylille ominaista vuoristokotia sisustavat kauniit ornamentit, kansainvälinen kirjahylly, luonnonkukat sekä ajan patina, joka on hopeoinut puupinnat.

Vukov Konakin pientä ja viihtyisää ravintolaa sekä muutamaa vierashuonetta lämmitetään läpi vuoden polttopuilla, joita paikan isäntä Jasmin pilkkoi pihalla aina sopivan hetken tullen. Myös ympäri maailmaa tänne saapuneet vapaaehtoistyötekijät auttavat puutöissä aina, kun pihan hoitamiselta, eläinten ruokinnalta, vieraiden kestittämiseltä sekä muilta kiireiltään ehtivät.

Olen jo ajat sitten työntänyt “autenttisuuden” samalle kiellettyjen, yli- ja väärinkäytettyjen termien listalle kuin “eeppisenkin”. Täällä autenttisuus tuntuu kuitenkin saavan uudenlaisen kirkastuksen. Täällä eletään siten, että jos jotain ei ole, niin sitten sovelletaan. Totutaan. Korjataan, tai mahdollisuuksien mukaan – sitten kun on varaa – rakennettaan uutta tilalle.

Autenttisuus tarkoittaa ja maistuu elämältä. Niin myös tässä paikassa, jossa eletään ilman televisiota, internettiä tai mikroaaltouunia.

Tämä paikka ei ole vain perinteinen majatalokonsepti. Tämä paikka on omistajiensa toinen koti.





Paksujen peittojen alla tarkeni hyvin, kun painoi päänsä tyynyyn mukavassa merinovillapaidassa. Sisäilma oli raikas ja vanhan puun tuoksuinen kuten kuuluukin, katolta kuului tassujen pehmeitä askelia. Välillä taidettiin kyllä jahdatakin jotain.

Ennen nukahtamista ehdin ajatella, että aikanaan paikallisen perheen asuntona, sittemmin ravintolana ja nykyisin kauniilla tavalla rahvaana kokonaisuutena toimivaa konseptia on mahdoton kutsua vain majataloksi, sillä siihen tämä paikka on liian kodikas.

Minä tiedän, mistä se johtuu.

Tätä paikkaa pitävä perhe on sen sydän. Ja tänne saapuessaan saa niin lämpimän vastaanoton, että olo on kuin kylään kutsutulla.

Vukov Konakia pyörittää ihastuttava, aikanaan Ljubljanassa toisensa tavannut suomalais-bosnialainen Šahinpašićin pariskunta heidän kahden tyttärensä Iitan ja Aimin kanssa.

Perheeseen kuuluvat myös aasipariskunta Ansa ja Tauno. Tauno tosin on päättänyt valita vapaaherran elämän, ja Nepu kertoi nähneensä ukon viimeeksi kirkolla köpöttelemässä. “Tulisikohan talveksi kotiin..?” hän kirjoittaa Facebook-viestissään, kun kyselen Taunon kuulumisia.

Katraaseen kuuluu myös seitsemän koiraa sekä Ellis– ja Pekka-kissat Rusaa unohtamatta. Me suomalaiset kutsumme tätä veikeää vuohta tuttavallisemmin Ruusuksi.

Jasmin ja Nepu asuvat tyttäriensä kanssa vain parin kilometrin päässä, mutta eläimet – kaikki muut paitsi Ansa ja koirista kuusi – majailevat täällä.





Vukov Konakin kaltaiset helmet ovat juuri niitä kohteita, joita toivon näkeväni, kokevani ja sitten myöhemmin ikävöiväni matkoiltani.

Näiden ajatusten saattelemina suljin silmäni, painon posken vieressä porisevan Elliksen pehmeään turkkiin ja jatkoin unia ylimmässä eli toisessa kerroksessa, jonka Mostar-nimiseen huoneeseen kuljetaan kapeita portaita pitkin ja lattialuukun kautta.

Se on kuin aikuisten maja tai pesä piilossa kaikelta muulta maailmalta paitsi Dinaarisilta Alpeilta.

Kohta joku huutaa minua. Raotan silmiäni, ja ehdin juuri ennen nukahtamista mumistua vastauksen Kostille. Tällä kerta pehmeä peti vei voiton Bosnian rinteille rakennetusta suomalaisesta saunasta.





Tiedoksenne: Yö missä tahansa huoneessa kustantaa 30 BAMia eli noin 15 € per sierainpari. Myös aamupala kuuluu majoituksen hintaan.

Edellisiltana ennen nukkumaanmenoa istuimme pitkän tovin pihan ulkorakennuksessa yhdessä perheen, heidän lastenhoitajansa sekä kahden vapaaehtoistyöntekijän, texasilaisen Leahin sekä turkulaisen Kostin kanssa.

Nepu tarjoili meille itsetehtyä seljankukkamehua ja rakia. Minä kaivoin rinkastani vastavuoroisesti tuliaisina tuomaani suklaata ja salmiakkia.





Hyvin ja sikeästi nukutun yön jälkeen valokuvasin aamulla kissoja. Kosti huikkasi ovelta, josko haluaisin nauttia bosnialaiset aamukahvit ennemmin ulkona, kun sade oli yön jäljiltä jo helpottanut.

»Mielelläni!»

Istahdin jykevän pirttipöydän ääreen, ja sylipaikka meni tällä kertaa Pekalle. Jasmin oli laittanut minulle aamupalaksi villivalkosipulilla höystettyä munakasta ja leipää.

On varmasti tarpeetonta mainita, että munakas oli erinomainen ja kaikki ruoka valmistetaan lähellä tuotetuista raaka-aineista.

Kuvien puhuessa puolestaan on myös varmasti tarpeetonta mainita, ettei Ruusu ollut kanssani samaa mieltä siitä, kenelle aamupalakorin leipä oikeastaan kuuluisi.

Kuten alussa mainitsin, paikka sijaitsee vain 18 kilometrin päässä Sarajevon keskustasta. Upean lokaationsa ansiosta Vukov Konakin tarjoamiin aktiviteetteihin kuuluu vehreitä patikointipolkuja, läheltä löytyvä vesiputous sekä vuorten rinteillä sijaitsevia kahvitupia erästä aivan ihanaa perheravintolaa unohtamatta. He tarjoavat varmasti koko alueen tuoreinta taimenta.

Näistä aiheista lisää Bosnia ja Hertsegovina -juttusarjan seuraavissa osissa. Tutustu sinä sillä välin vaikkapa Vukov Konak -blogin tarinoihin ja aloita oman Sarajevon matkasi suunnittelu.

Vielä kerran lämmin kiitos Nepu, Jasmin ja tytöt, ja terveisiä Helsingistä! Te teitte matkastani ikimuistoisen. Toivottavasti nähdään jo syksyllä uudestaan.