Georgia. Siinä vasta maa, joka oli kaikkea muuta kuin odotin.

Olen aloittanut tämän jutun varmasti kymmenen kertaa ja sitten pyyhkinyt kaiken pois. Eli ehkä on vain parempi kirjoittaa koko tarina kronologisessa järjestyksessään, päiväkirjamaisesti, täysin tavoistani poiketen. Sillä tavoin tekin ehkä saatte käsityksen siitä, miksi tuo reissu oli samalla niin ihana ja suoraan sanottuna hirveä.

Kiitos Travellover-blogin Annikan, pääsin fiilistelemään Georgiaa muutamien mukavien kirjoitusten kautta. Neidon vinkit olivat tervetulleita, ja muistan hymyilleeni hänen kertoessaan: “Georgiasta löytyy ehkä maailman ystävällisin kansa”.

Voin allekirjoittaa tuon väittämän minäkin, sillä ilman ihmisten avuliaisuutta olisin varmasti edelleen hukassa tuossa maassa, jossa eksyin joka ainoan kerran, kun yritin lähteä johonkin.

Joka ainoan kerran.

Siinä yksi syy, miksi minua hatutti koko ajan niin paljon. Olin turhautunut. En tullut ymmärretyksi. Ainoa missä onnistuin oli se, että eksyin. Ei elekielessä mitään vikaa ole, mutta se ei auta silloin kun on kiire junaan, sillä se juna menee eikä se odota. Eikä odota bussikaan. Tai buukattu taksi.

Siinä ei auta vaikka miten huitoo tai hymyilee eikä itkunkaan vääntäminen auta.

Onneksi en myöhästynyt yhdeltäkään lennolta.



Tbilisi-14


Tiedonhaku etukäteen oli hankalaa. Ongelma ei niinkään ollut se, etteikö juttuja olisi löytynyt vaikkapa englanninkielisistä blogeista vaan se, etten osannut varautua puoliinkaan kohtaamistani asioista, sillä niistä ei oltu kirjoitettu mitään. Otetaan vaikka esimerkiksi julkinen bussiliikenne, joka on ja jota ei ole. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy vain tietää, missä kohtaa tienposkea seisot, jotta harmaa minivani vailla minkäänlaisia numeroita tai nimiä osaa ottaa sinut kyytiin.

Jatketaan tästä osassa 3.

Reissasin Tbilisiin Istanbulin kautta. Meno-paluu oli melko huokea, 270 €. Istuessani Georgian koneeseen, jonka lähtöportti sijaitsi Atatürkin kaukaisimmassa nurkassa, sain oikealle puolelleni stetsoniin sonnustautuneen miehen ja vasemmalle penkille punahiuksisen naisen. Kun tajusin istuvani pariskunnan keskellä, kysyin haluaisivatko he siirtyä vierekkäin. Ei kuulemma tarvitse, voidaan jutella yhdessä kun kerran kieli taittuu kaikilta. Georgiassa se nimittäin ei ole lainkaan itsestäänselvää.


Georgia-1


Susie ja Rich ovat asuneet Tbilisissä vuoden. Mies on työkomennuksella laboranttina, vaimo pitämässä perheen kodista huolta. Kotimatka on pitkä, sillä pariskunta on kotoisin Oklahomasta.

Kuten aiemmin kirjoitin, seuraavaa keskustelua edelsi tunnin mittainen jutustelu Portugalista, Lissabonista, majakoista, Georgiasta, Oklahomasta, Helsingistä ja Tbilisistä.

— Mutta missä sinä vietät ensimmäisen yösi?
— Lentokentällä, olemmehan siellä kuitenkin jo puoli kuuden aikaan aamulla.
— Lentokentällä?
— Niin, nukun pari tuntia ja lähden sitten bussilla Tbilisin keskustaan.
— Ei käy, sinä tulet meidän luoksemme. Meillä on ylimääräinen vierashuone vapaana.

Tbilisi

Niinpä minä hyppäsin pariskunnan kanssa autoon, joka haki meidät lentokentältä, sillä Richin työsuhde-etuihin kuuluu oma kuljettaja. Taksimatkat täällä ovat kyllä muutoinkin todella edullisia. Noin 20 minuutin ajomatkan jälkeen pääsimme perille ja sain huomata, että uudet ystäväni asuvat valtavassa asunnossa aivan Tbilisin keskustassa. Se näyttikin aivan Mustanmeren nurkille toimitetulta jenkkikodilta, sillä siellä on flyygeli, sello, iso sohvanryhmä, punainen pyöreä vinyylisänky, kukkahörhelöitä ja isoja maljakoita sekä kolme makuuhuonetta ja kodikas keittiö, jossa Susie laittoi meille aamaiseksi pannukakkuja, puuroa ja tuoretta kahvia.

Meille tarkoittaa useampaa henkilöä, sillä toisen vierashuoneen oli valloittanut Richin työkaveri Pat, joka asusti heidän kämppiksenään. Aloin ymmärtää, että heille oli ihan itsestään selvää kutsua vieraita kylään. Minutkin.

Loppujen lopuksi vietin uudessa varakodissani neljä yötä, eli käytin asuntoa tukikohtanani reissatessani Tbilisistä ensin Dedoplitskaroon ja sieltä Vashlovanin kansallipsuistoon ja taas takaisin Tbilisiin, Kutaisiin ja takaisin Tbilisiin.


Georgia-2


Ja kylläpä nukutti hyvin!

Nousimme vasta yhdentoista aikaan, aamiaista nautittiin pitkän kaavan kautta. Päivä kului leppoisasti yhdessä Tbilisiä kierrellen, sillä pariskunta halusi ehdottomasti näyttää minulle paikkoja. Mikäs sen mukavempaa!

Maistoimme totta kai myös georgialaiseksi snickersiksi kutsuttua herkkua: pähkinäpalkoa, joka on dipattu granaattiomenan mehuun.

Tbilisi

Kaupunkina Tbilisi on ihan omituinen. On yhdeksänkymmenlukulaista modernia arkkitehtuuria ja sortumisvaarassa olevia asuinrakennuksia. Jälkimmäisiä on varmasti 80% kaikista rakennuksista, sillä kun Neuvostoliitto hajosi ja lähti, saivat silloiset asukit asunnot omikseen.

Tarkoittaa karrikoidusti sitä, että asukkaat kyllä omistavat huoneistot, mutta kukaan ei omista kiinteistöjä. Eikä niitä kukaan sen vuoksi huollakaan. Ja siksi kaikki on likaista, ruosteista, ankeaa, rumaa. Paitsi sitten ne muutamat järjettömät rakennukset ja kaupunkia ympäröivä luonto.

Pääkaduilta ei löyty turistikrääsäkauppoja, missän ei lue englantia. Täällä kaikki ihan oikeasti on autenttista.


Tbilisi


Kombo on kaikessa absurdiudessaan surullinen. Jotain sellaista, mitä en ole koskaan aiemmilla reissuillani nähnyt ja jotain sellaista, jota ei oikein osaa käsitelläkään. Tuokin hieno tuubirakennus, kesken jäänyt varojen loputtua. Siinä se nyt makaa paikallaan tyhjänä kuin halpa makkara, vaikkei halpa ollutkaan.

Täällä on paljon vanhaa ja keskeneräistä.


Tbilisi

Tbilisi-55


Onneksi sentään The Bridge of Peace on valmis.


Tbilisi-56

Tbilisi-42


Ihmiset hymyilevät ja haluavat kuvaan.


Tbilisi


Ja pyykit kuivuvat, kuten missä tahansa muuallakin maailmassa.


Tbilisi

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center