Georgiassa Oklahoma ja Helsinki kohtaavat
Georgia – siinä vasta maa, joka oli kaikkea muuta kuin odotin.
Olen aloittanut tämän jutun varmasti kymmenen kertaa ja sitten pyyhkinyt kaiken pois. Eli ehkä on vain parempi kirjoittaa koko tarina kronologisessa järjestyksessään, päiväkirjamaisesti, täysin tavoistani poiketen. Sillä tavoin tekin ehkä saatte käsityksen siitä, miksi tuo reissu oli samalla niin ihana ja suoraan sanottuna hirveä.
Kiitos Travellover-blogin Annikan, pääsin fiilistelemään Georgiaa muutamien mukavien kirjoitusten kautta. Neidon vinkit olivat tervetulleita, ja muistan hymyilleeni hänen kertoessaan: “Georgiasta löytyy ehkä maailman ystävällisin kansa”.
Voin allekirjoittaa tuon väittämän minäkin, sillä ilman ihmisten avuliaisuutta olisin varmasti edelleen hukassa tuossa maassa, jossa eksyin joka ainoan kerran, kun yritin lähteä johonkin.
Joka ainoan kerran.
Siinä yksi syy, miksi minua hatutti koko ajan niin paljon. Olin turhautunut. En tullut ymmärretyksi. Ainoa missä onnistuin oli se, että eksyin. Ei elekielessä mitään vikaa ole, mutta se ei auta silloin kun on kiire junaan, sillä se juna menee eikä se odota. Eikä odota bussikaan. Tai buukattu taksi.
Siinä ei auta vaikka miten huitoo tai hymyilee eikä itkunkaan vääntäminen auta.
Onneksi en myöhästynyt yhdeltäkään lennolta.
Tiedonhaku etukäteen oli hankalaa. Ongelma ei niinkään ollut se, etteikö juttuja olisi löytynyt vaikkapa englanninkielisistä blogeista vaan se, etten osannut varautua puoliinkaan kohtaamistani asioista, sillä niistä ei oltu kirjoitettu mitään. Otetaan vaikka esimerkiksi julkinen bussiliikenne, joka on ja jota ei ole. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy vain tietää, missä kohtaa tienposkea seisot, jotta harmaa minivani vailla minkäänlaisia numeroita tai nimiä osaa ottaa sinut kyytiin.
atketaan tästä osassa 3.
Reissasin Tbilisiin Istanbulin kautta. Meno-paluu oli melko huokea, 270 €. Istuessani Georgian koneeseen, jonka lähtöportti sijaitsi Atatürkin kaukaisimmassa nurkassa, sain oikealle puolelleni stetsoniin sonnustautuneen miehen ja vasemmalle penkille punahiuksisen naisen. Kun tajusin istuvani pariskunnan keskellä, kysyin haluaisivatko he siirtyä vierekkäin. Ei kuulemma tarvitse, voidaan jutella yhdessä kun kerran kieli taittuu kaikilta. Georgiassa se nimittäin ei ole lainkaan itsestäänselvää.
Susie ja Rich ovat asuneet Tbilisissä vuoden. Mies on työkomennuksella laboranttina, vaimo pitämässä perheen kodista huolta. Kotimatka on pitkä, sillä pariskunta on kotoisin Oklahomasta.
Kuten aiemmin kirjoitin, seuraavaa keskustelua edelsi tunnin mittainen jutustelu Portugalista, Lissabonista, majakoista, Georgiasta, Oklahomasta, Helsingistä ja Tbilisistä.
— Mutta missä sinä vietät ensimmäisen yösi?
— Lentokentällä, olemmehan siellä kuitenkin jo puoli kuuden aikaan aamulla.
— Lentokentällä?
— Niin, nukun pari tuntia ja lähden sitten bussilla Tbilisin keskustaan.
— Ei käy, sinä tulet meidän luoksemme. Meillä on ylimääräinen vierashuone vapaana.
Niinpä minä hyppäsin pariskunnan kanssa autoon, joka haki meidät lentokentältä, sillä Richin työsuhde-etuihin kuuluu oma kuljettaja. Taksimatkat täällä ovat kyllä muutoinkin todella edullisia. Noin 20 minuutin ajomatkan jälkeen pääsimme perille ja sain huomata, että uudet ystäväni asuvat valtavassa asunnossa aivan Tbilisin keskustassa. Se näyttikin aivan Mustanmeren nurkille toimitetulta jenkkikodilta, sillä siellä on flyygeli, sello, iso sohvanryhmä, punainen pyöreä vinyylisänky, kukkahörhelöitä ja isoja maljakoita sekä kolme makuuhuonetta ja kodikas keittiö, jossa Susie laittoi meille aamaiseksi pannukakkuja, puuroa ja tuoretta kahvia.
Meille tarkoittaa useampaa henkilöä, sillä toisen vierashuoneen oli valloittanut Richin työkaveri Pat, joka asusti heidän kämppiksenään. Aloin ymmärtää, että heille oli ihan itsestään selvää kutsua vieraita kylään. Minutkin.
Loppujen lopuksi vietin uudessa varakodissani neljä yötä, eli käytin asuntoa tukikohtanani reissatessani Tbilisistä ensin Dedoplitskaroon ja sieltä Vashlovanin kansallipsuistoon ja taas takaisin Tbilisiin, Kutaisiin ja takaisin Tbilisiin.
Ja kylläpä nukutti hyvin!
Nousimme vasta yhdentoista aikaan, aamiaista nautittiin pitkän kaavan kautta. Päivä kului leppoisasti yhdessä Tbilisiä kierrellen, sillä pariskunta halusi ehdottomasti näyttää minulle paikkoja. Mikäs sen mukavempaa!
Maistoimme totta kai myös georgialaiseksi snickersiksi kutsuttua herkkua: pähkinäpalkoa, joka on dipattu granaattiomenan mehuun.
Kaupunkina Tbilisi on ihan omituinen. On yhdeksänkymmenlukulaista modernia arkkitehtuuria ja sortumisvaarassa olevia asuinrakennuksia. Jälkimmäisiä on varmasti 80% kaikista rakennuksista, sillä kun Neuvostoliitto hajosi ja lähti, saivat silloiset asukit asunnot omikseen.
Tarkoittaa karrikoidusti sitä, että asukkaat kyllä omistavat huoneistot, mutta kukaan ei omista kiinteistöjä. Eikä niitä kukaan sen vuoksi huollakaan. Ja siksi kaikki on likaista, ruosteista, ankeaa, rumaa. Paitsi sitten ne muutamat järjettömät rakennukset ja kaupunkia ympäröivä luonto.
Pääkaduilta ei löyty turistikrääsäkauppoja, missän ei lue englantia. Täällä kaikki ihan oikeasti on autenttista.
Kombo on kaikessa absurdiudessaan surullinen. Jotain sellaista, mitä en ole koskaan aiemmilla reissuillani nähnyt ja jotain sellaista, jota ei oikein osaa käsitelläkään. Tuokin hieno tuubirakennus, kesken jäänyt varojen loputtua. Siinä se nyt makaa paikallaan tyhjänä kuin halpa makkara, vaikkei halpa ollutkaan.
Täällä on paljon vanhaa ja keskeneräistä.
Onneksi sentään The Bridge of Peace on valmis.
Ihmiset hymyilevät ja haluavat kuvaan.
Ja pyykit kuivuvat, kuten missä tahansa muuallakin maailmassa.
KAUKOKAIPUU.fi
Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.
Tilaa uutiskirje:
KAUKOKAIPUU-matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
15 Comments
Add comment Cancel reply
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Voi miten ihana juttu että tuo pariskunta sattui matkaseuraksi lentokoneessa ja järjestyi yösija heiltä:) Kuulostavat ihanilta:)
Tbilisi….täällähän on paljon Georgiasta tulleita,ravintoloita ym…Viime vuoden täkäläinen Amazing race aloitti Georgiassa ja tuo että kukaan ei oikein ymmärtänyt tuli selväksi niissä jaksoissa.Mutta jotain siellä pitää olla koska täällä eräs matkatoimisto järjestää Georgiaan eksklusiivisia ,hyvin kalliita elämysmatkoja…..
Ja ihania he olivatkin! <3 Ja varmasti tapaan heidät vielä jollakin seikkailulla joskus tulevaisuudessa. 🙂
Georgia on kyllä kumma maa. Samaan aikaan ihana ja ihan helvetin hankala. Mutta kai siinä juuri ovat ne molemmat ääripäät, jotka tekevät kohteesta niin kiintoisan.
Tämä on niin Tbilisiä! Vitsit, kun en tiennyt noista julkisista! Jollain pikkubussilla mekin ajelimme Tbilisin ulkopuolelle ja se onnistui helposti, mutta kauemmas lähdimme vuokra-autolla. Voi kunpa olisit ottanut auton allesi.
Siitä lisää osassa 3. Ei sekään putkeen mennyt 😀 Mutta sun neuvot mitä annoit oli kultaa, kiitos!
Tälläset jutut on niin kultaa. Aina ei mee putkeen ja joskus pitää lähteä kauas löytääkseen lähelle. Ainakaan et tuu ikinä unohtamaan matkaasi Georgiaan, se on taattu. Itekin mietin usein kaikkia niitä hulluja juttuja joita tuli aikanaan Romaniassa yksin matkustellessa tehtyä. Ja vaikka kaikki ei todellakaan menny niinku olis pitäny, niin jäi niistä seikkailuista silti ihan parhaita muistoja. 🙂 ps. Täytyis oikeesti lähteä joskus takas sinne Romaniaan seikkailemaan, olis vähän jotain samaa henkeä mutta ehkä jokseenkin helpommin lähestyttävissä kuin Georgia!
Voi kiitos Kea! Ihana kommentti. Ja mä mietin tuolla reissulla sun jo monta vuotta sitten kertomaasi tarinaa juurikin tuolta Romaniasta. Ja sitä kun lähdit sen eräänkin kuskin kyytiin. Ja sitä juna-asemaa. Aikamoista! Mutta niin sekin tarina elää ja vaikka aika sitä kultaa, niin kyllä sullakin on ollut jännät paikat reissussa.
Joskin sinä oot aina ollut sellainen seikkailujen nainen!
Ehkä tämän postauksen ansiosta voisit kysellä jo Turkish Airlinesilta provikoita ylibuukatuista suomalaisista Tbilisin lennoille 🙂 Romahtamisvaarassa olevat rakennukset tuovat mieleen Murmanskin (sielläkin sinun pitäisi muuten käydä!) ja ah, tuo luonto, niin omanlaistaan… Ihana, ihana teksti <3
Kiitos Maarit! Minun pitää ehdottomasti lähteä käymään Murmanskissa, todellakin! <3
Mielenkiintoista! Matkustamisen herkkua on juurikin kohtaamiset joita ei olisi voinut kuvitellakaan ja paikallisten luona punkkaaminen…
Kyllä tuo oli semmoinen sattuma, ettei meinaa uskoa todeksikaan. Mutta onneksi niin kävi, sillä muutoin reissu olisi varmaan ottanut vähän liian koville.. 🙂
Georgia on upea paikka! Varsinkin kesällä näki miten vihreä ja viljava ja kaunis luonto oli.
Mutta siellä käydessä mietin kyllä, että en suosittele sitä toistaiseksi vielä kenellekään ilman paikallisopasta. Ei edes auttaisi sanakirja, kun kirjoitusmerkistökin pitäisi ensin opetella. Fiilis oli kuin lukutaidottomalla ja puhekyvyttömällä jos itsekseen pyöri missään. Englantia osaavat vain aivan nuoret, jotka eivät vielä työelämässä. Muutamien vuosien päästä nämä kyllä kansoittavat hotellit ja muut palvelusektorin työpaikat ja alkaa perusturistinkin elämä helpottamaan 🙂
Meillä pelastuksena oli miehen sukulaiset, jotka kyyditsivät paikasta toiseen, majoittivat eri lokaatioissa, kestitsivät ylitsevuotavasti… vieraanvaraisuus oli sellaista, johon ei ikinä Suomessa pystyisi vastaamaan. Kommunikaatio onnistui saksan-georgian-englannin-ranskan-sekoituksella, jota erinäiset ihmiset puhuivat kaikkea vain osittain ja auttavasti. Tänä kesänä uudestaan, sillä Svaneti jäi tsekkaamatta ajanpuutteen vuoksi viimeksi. Innolla odotan tekstejäsi sieltä alueelta nyt!
No kyllä vaan! Ja uskon, että maa on tosiaankin aivan erilainen kesäaikaan. Koetin sitä itseasiassa miettiäkin junassa istuessani. Että miten erilainen se ohi vilisevä maisema olisi vaikka heinäkuussa.
Olet täysin oikeassa tuon tuumaamasi suhteen. Paikallisopas on ehdoton, ja lopun kaiken aika harva nuorikin minulle siellä puhui. Tai siis, en edes nähnyt heitä, kun seikkailin siellä luonnossa suurimmaksi osaksi. Eli hankalaa oli.
Sinulla on kyllä ihana tilanne, kun perhepiiristä löytyy paikallisia. Oot onnenlikka! Svaneti on upeaa aluetta, toivottavasti pääsisin sitä itsekin tutkimaan pian uudestaan. 🙂
[…] Se oli ote ensimmäisestä osasta. Mikäli missasit sen, lue juttu täältä. […]
Ollaan (toivottavasti) menossa Georgiaan ja Armeniaan kesällä. En tiedä mitä odottaa, mutta nyt kuvitelmat ehkä saa vähän raameja. Mahtavaa lue positiivisista kokemuksia. Ihmiset ovat aina reissujen suola! 🙂 Ilmeisesti Georgia on suhteellisen turvallinen? kuvittelin aakkosten olevan vähän tutumpia…
[…] myös osat 1, 2, 3 & […]