Miksi me pysähdyimme tänne?

Olo oli edelleen hutera edellisillan kotipolttoisesta, ja joulukuun aurinko porotti siniseltä taivaalta. Tilanne oli kaiken kaikkiaan niin surrealistinen, että mietin jo silloin, miten minä ikinä onnistun tästä teille kertomaan.

– Miksi me pysähdyimme tänne?
– Etkö sinä näe?
– En.
– Tuo reikä tuolla vuoren seinällä.
– Niin?
– Se oli munkin koti.
– Munkin?
– Niin, munkin. Yksinäisen munkin.

Kyllä siinä vaiheessa, kun veressä oli vielä prosentteja, vesipullon pohjalla pelkkä pisara ja mieli krapula-aamun jäljiltä niin läheisyyden kipeä ettei tiennyt miten päin olisi ollut, tiedättehän, nousi pala kurkkuun.

Sitten nousimme hiljaa jeepin kyytiin ja jatkoimme matkaamme kohti Azerbaidžanin rajalla sijaitsevia mutatulivuoria.