Aavekaupunki Anavatos ja pyöreän pöydän seikkailijattaret
Helsingin Lammassaaren pitkospuut olivat varsinainen aatosten taival.
Keskustelimme Evan kanssa tavoistamme matkustaa.
Meitä yhdistää usea asia – itseasiassa niinkin moni että aloimme jo pohtimaan yhteisiä seikkailuja – kuten esimerkiksi tietynlainen yksin olemisen arvostaminen ja taito, omasta tilasta nauttiminen. Kirjoittaminen. Se että ajatuksensa voi kirjata muistivihkoon hämyisen pubin tammipuisessa pöydässä, seuranaan vain tuopillinen olutta ja sen päivän eletyt hetket.
Joka tuopista jälkiä pöytään jää
Ja ne montakin muistoa säilyttää.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.
Kyllä Rautavaarakin sen tiesi.
Toki samanhenkinen seikkailjatar sopisi sen saman pyöreän pöydän ääreen, sillä silloin omiin oloihinsa vetäytymistä ei tarvitsisi selitellä. Voisi vain kirjoittaa, sulkea silmät ja muistella, kirjoittaa lisää ja aina välillä nostaa kulmiaan ja tuoppia yhteiselle matkalle. Sanoja ei tarvittaisi, hymy ja hyväksyvä katse riittäisi.
Oltaisiin yhtä kaikki ja kaikki tarinoiden puolesta.
Uskon, että sieltä ruudun toiselta puolen löytyy samanhenkisiä pyöreän pöydän seikkailijattaria.
Löytyyhän?
Vashlovanin kansallispuisto, Jussarön aavekaupunki, Dalin tekoallas Azerbaidžanin rajan tuntumassa. Minua viehättävät hiljaiset kohteet, sillä niillä yleensä on eniten kerrottavanaan. Pitää vain osata kuunnella.
Chiosin saarella sijaitseva Anavatoksen aavekaupunki on sellainen: Paikoilleen kuivunut, keskipäivällä kiehuvan kuuma. Niin pahasti auringon haurastama, ettei joka paikkaan uskalla enää kävellä. Katot ovat sortuneet, ja tiet ovat täynnä ajan saatossa pölyttynyttä kiveä.
Kaupunkiin on vain yksi portti, ja tänne päästäkseen on koko matka pelkkää ylämäkeä.
Tummanvihreä havupuulaakso ympäröi kuollutta kaupunkia. Arkkienkeli Mikaelille omistettu kirkko pysyy vielä vaivoin pystyssä, sillä paikka on kokenut kovia: Anavatos näytteli tärkeää roolia vuoden 1821 itsenäisyyssodassa sekä seuraavan vuoden suuressa verilöylyssä, jossa turkkilaiset surmasivat Chioksen saaren asukkaat.
Kuinka moni selvisi vai selvisikö kukaan? Kuinka moni pakeni? Kuinka moni teki valintansa ja hyppäsi alas jyrkänteeltä?
Kuuletko?
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Löytyy <3
Ja täällä toinen!! Ihana kirjoitus Nellanen 🙂