Kalanaisen ja kalamiehen kohtaaminen

Minä muistan, kuinka viime vuoden elokuussa Motonetin perhokalastusosastolla asioidessani siirtyi sivulleni mies, seitsemissäkymmenissä ehkä, seuraamaan toviksi touhujani kaiken maailman sulkia ja sidontahommia tutkiessani.

— Ihanko itsellesi katselet?

— Jo vain! Vaikka vasta hiljan olen lajin seuraan löytänytkin — vastasin — viehehommat tosin ovat tuttuja jo pikkulikasta saakka.

Seurasi hetken hiljaisuus, sitten hyväksyvä nyökkäys ja ääneen tuumaus, joka naurattaa edelleen.

— Olisinpa 40 vuotta nuorempi!

 

Chios

 

On olemassa aihe, johon pyrin tutustumaan, reissasin sitten missä päin maailmaa tahansa.

Kalastus.

Täällä turkoosin Egeanmeren rannikolla se tapahtui aivan aamuvarhain, silloin kun maisema oli vielä kuin maalattu. Kovat ja kirkkaat auringonsäteet pehmeäksi valoksi halkova usva sai kaiken näyttämään siltä, kuin ylinen ja alinen olisivat hetken yhtä, säyseän sulassa sovussa, ilman alkua ja loppua, ja kaiken sen keskellä oli vain mahtavia meren jättiläisiä – rahtilaivoja, jotka kelluivat kuin ilmassa, hiljaa paikoillaan ja painottomina. Pelottomina.

Chiosin saari meitä lukuunottamatta nukkui vielä.

Täällä rantaviivaa vartioivat lukuisat hiljaiset tähystystornit, jotka aikanaan antoivat hälytyksen merirosvojen lähestyessä.

Sitten oli tomeria työnsä tehneitä tuulimyllyjä.

Erään sellaisen juurella mies sujautti vääntyneeseen koukkuun palan kalmaria, heitti sitten syötin veteen ja piteli siimaa käsissään vailla kelaa tai vapaa. Se tuntui aivan hullulta, kunnes muistin miten ukkini tapasi kalastaa haukia: pikkuahven karhulankaan sidottuun koukkuun, sylkäisy ja kala järveen. Syötti sai lipua kauas ulapalle, ja jos aika ei ole kullannut kaikkia lapsuusmuistojani, oli narun toisessa päässä aina hauki ja kerran kaksi, kun isompi oli puraissut pienemmän peräpäähän eikä päästänyt irti.

Sekin saalis saatiin veneeseen käsin, sitä paksua karhulankaa auringon kelottaman puukarahkan ympärille kieputtaen.

 

Chios

 

Jotkut asiat pitävät kai kaikkialla.

Eivätkä toiset koskaan muutu.

 

Chios

Chios

Chios

Chios

Chios

Chios

Chios

Chios

Chios

Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.

Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.

09/2021

Vaella, kalasta, rakasta

Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.

Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.

Lue lisää kirjasta täällä »

Tilaa kirja

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center