Muistatteko kun kirjoitin, että vielä minä kerron tarinan Tyynestä valtamerestäkin?
Tuossa kirjoituksessani minä muistelin maailmalla morjenstamiani meriä, tällä kertaa tässä jutussa vuoristoja.
Olen reissannut useilla vuorijonoilla, ja viime joulukuussa tapasin viimein kauan kaipaamani Kaukasuksen. Ylihuomenna sen sijaan palaan sinne, mistä voin kertoa yhden kauneimmista ja unohtumattomimmista tarinoistani.
Siitä on jo monta vuotta, mutta muistan hyvin päivän, jolloin hyppäsin kroatialaisen vuokra-auton kyytiin kohti Mostaria. Matka ja mitä tuleman piti jännitti.
Etukäteen suunniteltu aikataulu ei pitänyt alkuunkaan, sillä mutkainen vuoristotie nieli tunteja melkein tuplaten. Kun olin varma, että pian ollaan perillä, kurkistivat asfalttiin maalatut kirjaimet taas uuden mutkan takaa: 35 kilometriä.
Ei helvetti!
Kun pääsin Biokovon huipulle Balkanin taivaan alle, aurinko alkoi jo laskea. Mutta siitäkin huolimatta – ja vaikka lämpötila oli tipahtanut yli kymmenen astetta ja sekös paljaissa säärissä tuntui – halusin hengähtää hetken ihan rauhassa näissä Dinaaristen Alppien upeissa maisemissa.
Vaan mitä sitten tapahtui en unohda ikinä. Puolessa välissä paluumatkaa vuorilla asustava hevoslauma ympäröi auton, minut ja koko sen uskomattoman hetken, jolloin ajovalot tekivät terää edessä juoksenteleville komeille kankuille.
Ne saattoivat minut rauhakseltaan vuorten juurelle laaksoon, hirnahtivat ja kirmasivat taas iloisesti takaisin vuoristoon.
Anteeksi. Innostuin menomatkankin kohtaamisesta niin, että jätin sen viimeiseksi. Nimittäin ajaessamme ylös vuorelle tien tukki ensin monikymmenpäinen kilipukkilauma, sitten kalkkuna ja lopuksi vastaan löntysti valtava härkäpari.
En voinut kuin tuijottaa ikkunasta.
Ylihuomenna alkavalta reissulta toivon paljon eläinkohtaamisia ja kalansaalista. Sillä se jos mikä on ajanviete, mitä toivoisin voivani harrastaa kaikilla reissuillani.
Nyt siihen on mahdollisuus, samoin melomiseen, polkujuoksuun, vaellukseen sekä yöpymiseen Cvrsnica-vuoren 2 250 metrissä sijaitsevassa tunnelmallisessa vuoristomajassa.
Minulla on myös kaksi iltaa aikaa kuvata Sarajevoa.
Minulla on pitkästä aikaa aivan valtava matkakuume.
6 Comments
Kivoja muistoja ja vielä kivempi, että pääset noihin maisemiin takaisin. Balkanin maissa riittää tutkittavaa. Ilmassa on jotenkin sellaista jollakin kummallisella tavalla iloista kaihoa ja surumielisyyttä. Maiden historian tuntee nahoissaan, samalla aistii niiden vahvuuden. Ihanaa reissua, Nella!,
Kiitos Laura <3 Reissu tosiaan oli aivan ikimuistoinen!
Huippua reissua! Minäkin toivon sulle paljon eläinkohtaamisia ja isoa kalasaalista. 🙂 Ja mukanasi tuot sitten paljon ihania tarinoita ja kuvia tänne blogin puolelle ja retkillä kerrottavaksi!
Kiitos Elina <3
Ihania kohtaamisia! Niitä toivon myös tulevalle reissullesi :). Luulen että tulet tykkäämään Sarajevosta, muhun se ainakin teki suuren vaikutuksen monilla kasvoillaan. Voisin mennä takaisin koska tahansa. Hyvää matkaa!
Kiitos Arna! Sarajevo tosiaan kolahti, pidin kaupungista todella, todella paljon <3