Mijniskure, maailman kaunein kolkka

Mijniskure sijaitsee melkein Georgian kaakkoisimmassa kulmassa, aivan Azerbaidžanin rajan tuntumassa ja samalla koko Kaukasuksen suurimpaan Mingachevir-tekoaltaaseen laskevan Alazani-joen kiemurassa. Niin kaukana kaikesta, että matka tänne kesti kokonaisen päivän.

Niin kaukana kaikesta, että puhelimet ovat olleet mykkiä jo pitkään.

Ei ollut kuuluvuutta kertoa tästä kohteesta kenellekään.

Uskon, että krapulalla saattoi olla vaikutusta sentimentaaliin mielentilaan, eli en ole varma, mutta luulen tämän olevan kaunein koskaan vierailemani paikka.

Kaunein siksi, että näissä kuvissa yhdistyvät oikeastaan kaikki suosikkini: vuodenajoista syksy, väreistä oranssi, kalaisa joki, terävät kalliot ja sellainen tietynlainen harmaus, joka tekee kaikesta charmanttia. Ilmaa liikuttaa leuto tuulenvire, tuulenvireessä tuoksuu kevään hento tuoksu.

Jopa kalat toistivat mieltymyksiäni: ne olivat sileitä, vaalealihaisia, hopeanharmaita ja viiksekkäitä.

Minua on kutsuttu koko ikäni monniksi.

Luihin oli jäänyt kylmän yön jäljiltä viileys – kiviseinäisen majataloni kakluuni oli sammunut kesken kaiken. Peittoja oli monta, samoin vaatekerroksia. Hanasta juoksi jäistä vettä.

Aamulla piti hengittää syvään, kun maailma pyöri ympärilläni hieman normaalia nopeammin. Jos ette muista, lukekaa aiempi kirjoitukseni Balladi pahasta olosta.

Mikään ei sinä aamuna olisi voinut maistua paremmalta, kuin aamulla pyydetty viiksiniekka liiassa voissa ja suolassa paistettuna. Lätkin sitä leivän päälle, joka sekin oli ronskisti suolattua. Janojuomaksi tarjottu paikallinen limonaadi ei maistunut – se nosti kurkkuun vain eilisillan lantringit.

Georgia on luonto-, kalastus- ja krapulamatkailijan taivas.