Matkavuosi 2014

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.”
~Nuuskamuikkunen

Äiti on aina – niin kauan kuin muistan – sanonut, että joka seitsemäs vuosi on ihmisen onnen vuosi. Ja minä tahdon laskea edellisen seitsemännen olleen se vuosi, kun muutin Italiaan – se sama vuosi, joka oikeastaan muutti kaiken. Ja siitä on ensi helmikuussa kulunut seitsemän vuotta.

Minä asuin ja elin ja matkustin ja makustelin elämää Italiassa seitsemän vuotta sitten. Siitäkin, kun aloin kirjoittamaan blogia, siitä on ensi vuonna kulunut seitsemän vuotta.

Uskotaan, että numero seitsemän kirjaimellisesti hallitsee kaikkea universumissa, ihmisen omasta ruumiista itse universumiin sekä hengellisiin asioihin. Sitä voi toki tulkita kuka miten haluaa, mutta jotenkin se tuntuu ihan pätevältä. Tuntuu siltä, mitä on meinaamassakin tapahtua.

Se pakahduttaa. Se toimii minun kohdallani.

Mutta on tämä kuudeskin vuosi ollut aivan mahtava.

Kuluvan vuoden tammikuussa olin mukana ensimmäistä kertaa järjestetyssä Nordic Blogger’s Experience -kampanjassa, joka toi Suomeen 40 kansainvälistä matkabloggaajaa. Minä toimin heidän emäntänään täällä kotimaassani, ja vein porukan tutustumaan myös naapurimaahan Ruotsiin.

Alkukesästä sain kutsun vastaaviin hommiin VisitFinlandin luotsaamaalle syyskuiselle #OutdoorsFinland-blogimatkalle, jonka aikana seikkailimme ulkomaalaisten matkabloggaajien kanssa Saimaalla. Poimimme mustikoita ja puolukoita, ja saunoimme pitkälle iltaan. Jokainen hyppäsi laiturilta uimaan – monesti.

Kuvasin siltä reissulta tämän videon, josta näytettiin pätkiä myös Ylen TV1:n illan uutislähetyksessä.

Helmikuussa kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä, ja toin mukanani varmasti kauneimman koskaan hankkimani matkamuiston: turkoosiin ja kultaan sonnustautuneen vaalean maatuskan.

Maaliskuussa toteutin edellisvuoden haaveeni Utön majakkaretkestä, joka on mielessäni kirkkaana vaikka maisemat peittyvätkin utuun. Kuun loppupuolella oli vuorossa vajaan 15 kilometrin jalkamatka kuulaassa kevätpäivässä paistattelevan Torronsuon upeissa maisemissa.

Säät höllivät myös pääsiäisen mökkireissulla. Kun järvi oli tyyni, veneessä tarkeni ilman pitkähihaista.

Tovi tuon kalareissun jälkeen inspiroiduin silloisen esikuvani ja nykyisen ystäväni tempauksesta niin, että perustin oman vastaavan. Ja kiitos Suomiretken, löysin pian itseni bloggaamasta Retkipaikka.fi-sivustolla, myöhemmin loppukesästä myös Finnairin blogissa.

Meinasin jo itsekin pudota kärryiltä, niin nopeasti asiat rullasivat eteenpäin.

Huhtikuussa käytiin ystävien kanssa morjenstamassa Puolan Gdanskia ja Sopottia sekä Sopotin majakkavanhusta. Ja juhlimassa vääränä päivänä Matiaksen synttäreitä ja taas ihan oikeana Suomesta lähtöisin olevaa Ravintolapäivää.

Vappua sen sijaan vietettiin Berliinissä – kaupungissa, jossa kyseistä juhlaa minun mielestäni pitäisikin kippistää jokaisena toukokuun ensimmäisenä, niin mainio meininki koko kaupungin tuona päivänä valtasi.

Kesäkuussa pakattiin auto ja vietettiin kaksi päivää matkustajarahtilaivan kyydissä kohti Itämeren vastarantaa.

Kolmenkymmenenkolmen päivän mittainen Euroopan road trip vei meidät läpi kymmenen maan: Saksan, Tsekin, Slovenian, Italian, Itävallan, Sveitsin, Luxembourgin, Lichtensteinin, Belgian ja Hollannin. Seikkailu päättyi monelle pitkälle kylmälle Lyypekkiin, jonne olen halunnut pikkulikasta saakka.

Heinäpäivinä tein kaikkea hauskaa: vietin eräänkin lauantain Juhla- ja elokuvatalo Taiston artistina, kuvasin paljon filmille, ja kävin purjelautakurssin sillä seuraamuksella, että odotan jo nyt alkukevään tuulia ja vielä saapumattomien jäiden lähtöä.

Vesi on selkeästi tämän raputytön elementti.

Elokuussa oli minun vuoroni reissata kansainvälisenä matkabloggaajana. Hain ja pääsin mukaan BlogVillen kampanjaan, jonka aikana seikkailimme Lombardian alueella Pohjois-Italiassa.

Kun muut lähtivät kaupunkikierroksille Bergamoon ja Bolognaan, minä hyppäsin neljän tunnin bussimatkalle kohti Adamellon bike parkia sekä Case de Vison uneliasta ja upeaa, vuorten sylissä sijaitsevaa omavaraista pikkukylää, jossa sähköä ei ole mutta kynttilöitä löytyy.

Jo sovittujen menojen vuoksi ehdotin tilalleni Egyptin ja Turkin pressimatkoille kahta bloggaavaa ystävääni, eli kuluvan syksyn olen vain suomiretkeillyt sekä uusissa että tutuissa kohteissa. Eikö olekin komea ero näissä Aulangonjärveltä otetuissa kuvissa?

Myös pari muuta matkaa on alkanut tänä keväänä, nimittäin ystävyysmatkaa – niiden vanhojen hyvien ja jo olemassaolevin lisäksi. Inna, Aku ja Sanna ovat aivan mahtavan inspiroivia naisia, ja ensi vuodelle onkin luvassa jotain, mitä Helsinki ei ole ennen nähnyt. Ja se jotain on meille kaikille yhteiseksi, kaikkien yhteiseksi iloksi.

Loppuvuoden kruunasi kuitenkin se, että saatiin Laura mukaan Retkipaikan bloggaajaksi. Ihan parasta, tervetuloa!

Entä sitten ensi vuosi? Tammikuussa vietetään jälleen kerran Matkamessuja ja Nordic Blogger’s Experiencea, jonka mukana lähden hostaamaan kansainvälisiä matkabloggaajia Ahvenanmaalle. Kävin siellä viimeeksi kuudennen luokan luokkaretkellä.

Takataskussa polttelevat lentoliput ihan minne vaan, vain kohde pitäisi päättää. Olen katsellut vaellusreissua Ruotsiin ja Lappiin, takaraivossa suunnittelen kotimaan road trippiä. Laura on arvatenkin mukana kuvioissa, mitä tulee lähialueiden suomiretkiin ja reissuihin. Huhtikuulle ollaan alustavasti mietitty kaveriporukan reissua jonnekin Välimerelle.

Pian alkavan vuoden ajan kirjoitan kerran kuussa unelmoinnista ja haaveilusta – ja unelmien ja haaveiden tavoittelusta – Finnairin blogiin. Toukokuussa julkaisemme yhdessä kymmenpäisen outdoor-porukan kanssa kirjan, jossa minun vastuullani ovat tarinat majakoista, kuinka pakahduttavaa! Vain hulluimmissa unelmissani ajattelin, että minusta tulisi kirjailija, ennen kuin täytän heinäkuussa täysiä kymppejä. Ja niitä kolmea aion juhlia aamuun saakka.

Uuden vuoden lupauksia en kuitenkaan aio tehdä, sillä minä aloitin jo. Tervetuloa, 2015!