Mielimatka Pietariin
Tein jo parikymmentä vuotta sitten mielimatkan Pietariin, jonka sipulikupolit olen tussannut kieli keskellä suuta sinikantiseen piirustusvihkoon Ojoisten ala-asteen kolmannella luokalla.
Laihana ja hoikkana kuin Pietarin Amiraliteetin torninhuippu, näin Anton Tschehoffia lainaten, pitäytyivät odotukseni ennen kuin laivan saapuessa satamaan nousin bussiin, joka vei meidät kuulaana helmikuun aamuna kaupungin keskustaan, jossa näin jotain, mitä en vieläkään ymmärrä nähneeni.
Kyllähän minä ja moni on kuvista katsellut miten koreita ovatkaan rakennukset, vaan ei sitä koreutta oikein osaa arvostaa saati uskoa, ennen kuin itse häikäistyy sadoilla kiloilla kullattujen kattojen säihkeestä, hämmentyy koristeellisten ikkunanpielien koukeroista ja huomaa väistämättään vertailevansa talojen pastellisävyjä Pantonen värikartastoon, joka tuntuu olevan Pietarissa ihan loputon.
Mutta löytyy täältä myös tummempia sävyjä: punaisin liinoin katettu buffetpöytä notkuu stroganoffia, suolakurkkuja, sillejä ja turpeita hillosipuleita – kuin kirkkojen pieniä miniatyyrikupoleja. Padassa hautuu seljanka, vieressä on kulhollinen vuolukermaa. Lappaan sitä keiton sekaan en tarpeeksi vaan liikaa, hyvää kun on. Veitsi kilahtaa lasin reunaan, on puheen aika. Ja vodkapaukkujen, joita ei siemailla vaan kulautettaan.
Za vashe zdorovie! Karmiinin ruokasalin sävyt tarttuvat poskipäihin, jotka alkavat helottaa. Tekisi mieli sanoa vaikka mitä, mutta en malta olla ikuistamatta blogissaan Pietaria hienosti kuvailleen Panun annosta.
Ja juuri ennen kuin napa meinaa ratkea, nousemme, ja jatkamme kaupunkiseikkailujamme kelmeässä valossa paistatteleville kaupungin kaduille. Niistä tunnelmista lisää seuraavassa osassa, sillä nyt on on niiden kameran kennolle taltioituneiden sipulikupolien aika!
Mitä haluaisit lukea seuraavaksi?
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Voi miten suloinen piirros! Niin ihanat nuo hillityt kupoliväritykset. 🙂
Oon varmasti nenä kiinni paperissa sitä piirtänyt. 🙂
Tosi hauska idea kertoa tuollaisesta lapsuusmuistosta! Lähti mukavasti kirjoitus käyntiin. Ja kyllä minäkin ällistyin silloin keväällä Pietarissa, vaikka kyseessä oli jo kolmas visiittini. Jotenkin se loiston käsittämtön upeus oli päässyt unohtumaan vajaassa viidessä vuodessa. Kävisin niin paljon useammin Pietarissa, jos viisumihärdelliä ei olisi.
Ja palaan vielä itsekin tämän matkan tunnelmiin blogissani jossakin vaiheessa. Nyt en ole – Hesarin muutaman viikon takaisen loistojutun otsikkoa mukaillakseni – jaksanut hetkeen kirjoittaa kauniisti Venäjästä, vaikka matkamuistoni maasta ovatkin vain positiivisia.
[…] kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä, ja toin mukanani varmasti kauneimman koskaan hankkimani matkamuiston: turkoosiin ja kultaan […]