Lakselv – loppuelämän koti Pohjois-Norjan Finnmarkissa

Lakselv – loppuelämän koti Pohjois-Norjan Finnmarkissa

Ystäväni soitti pitkästä aikaa teleavaruuden tuolta puolen ja kyseli kuulumisia – myös sitä, millaista elämä on ollut Lakselvissa näinä viruksen vaikeuttamina aikoina. ”Rauhallista”, vastasin, ”kuten on ollut tänne muutosta asti.”

Lakselv (suomalaisittain Lemmijoki) on pieni ja rauhallinen, mahtavien tunturien ja pitkän Porsangerinvuonon pohjukassa sijaitseva kaupunki, joka minä kutsun kyläksi.

Vaikka täällä asuu vain reilu 2000 asukasta, kesäaikaan Lakselv kuhisee ihmisiä. Silloin innokkaat lohenkalastajat saapuvat onkimaan Lakselvaa, joka tunnetaan yhtä Euroopan parhaista lohijoista. Jos nimen kääntää norjasta suomeksi, laks tarkoittaa lohta ja elv jokea. Lakselva on siis niemensä arvoinen.

Jos monet ovat junan tuomia, me olemme lohen viemiä; Lakselva-joki oli suurin yksittäinen syy, miksi muutimme tänne, Gisløyalta yli tuhannen kilometrin päässä sijaitsevaan Finnmarkin lääniin – lohenkalastajan ja luontoa rakastavan ulkoilmaihmisen paratiisiin. Loppuelämän kotiin.

Haaveilin väliaikaisesta muutosta Pohjois-Norjaan ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Haaveilin siitä uudestaan ja hieman vakavammin vuonna 2015, kunnes sydämeni nyrjähti lopullisesti Tromsoon kohdistuneella matkallani helmikuussa 2016. Työskentelin vapaaehtoisena Arctic Whale Toursin valassafarilla, joka toimii nykyisin Støssä. Tuolloin sydämen pohjoispuoli sykki jo niin kovaa, että tiesin, ettei paluuta etelään enää olisi – ainakaan pysyvästi.

Kahden vuoden päästä, vuoden 2018 marraskuussa, muutin Vesteråleniin, ja Hannu seurasi perästä seuraavan vuoden pääsiäisenä. Sitä ennen hän oli asunut 14 vuotta Oslossa. Lakselviin lähdimme yhdessä lokakuussa 2019.

Lakselv on juuri sopivan kokoinen. Täällä on muutama ruokakauppa, pieni kauppakeskus, kirjasto ja kirjapuoti, yksi bistro, leipomo, kymmenen neliön kokoinen kirpputori ja kahdessa kerroksessa sijaitseva suurempi antiikkiliike. Kyliltä löytyy myös paikallinen pienpanimo, jonka hillasouria kannattaa testata.

Silti luonto on oman elämän pääosassa. Erämaat alkavat omalta takapihalta, ja vain muutaman kilometrin päässä kylän keskustasta sijaitsevat komeat Porsijärvet, joiden kierros kannattaa ehdottomasti kulkea. Reittiä ei ole merkitty, mutta järvet voi kiertää vesistöjä seuraamalla.

Børselvan halkomalle kuvaukselliselle Silfarin kanjonillekaan ei ole pitkä ajomatka. Rappan vesiputouksille teen päiväretken heti, kun vedet taas kevään koittaessa virtaavat ja kuohuavat alas pieneen lampeen. Myös Stabbursdalenin kansallispuisto, joka sijaitsee aivan kylän tuntumassa, on vielä kokematta.

Vaan kiirekös tässä, loppuelämäksi tänne on jääty.

Olisi ihanaa löytää oma vuononrantatontti, joka olisi tarpeeksi suuri pienelle lammaslaumalle, kanalalle ja nykyistä hieman suuremmalle perunapellolle. Tällainen unelmien kotipaikka ja pihamaa on onneksi ihan mahdollista löytää, sillä hintoja voi verrata Suomen maakuntiin.

Mikäli tonttia kuitenkin havittelee Lakselvan rannalta, hinnat nousevat miljooniin kruunuihin.

Asumme valkoisessa, kuudenkymmenen neliön kokoisessa pienessä omakotitalossa pellon reunalla. Vuokra on edullisempi kuin Töölön yksiössä ja noin puolet Kampin kaksiosta. Erämaat alkavat omalta takapihalta, eikä lähimmälle tunturijärvelle ole matkaa kuin muutama kilometri. Kelkkareittejä on paljon ja niitä pitkin pääsee talvisin pilkkimään yli kilon painoisia rautuja. Hankimme itsellemme joululahjaksi kaaminallisen pilkkiteltan, mikä mahdollistaa myös pidemmät yön yli -retket kalaisille tunturijärville.

Aina toisinaan vastapäisen lammastilan nelijalkaiset tupasvillat karkaavat pihallemme. Viime kesänä ne myös söivät porkkanoiden naatit, mutta miten niille voisi olla siitä vihainen? Rakastan lampaita!

Ja jostain syystä osa lampaista rakastaa kihnuttaa itseään vasten reissupakuamme.

Ulkoterassin vieressä, omaa perunapeltoa vastapäätä seisoo Savottan saunateltta, jonka toimme mukanamme Gisløyalta. Vaikka telttakangas on kestävää materiaalia, Savottan kiuas ei ole tarkoitettu ympärivuotisesti ulkona pidettäväksi: Suolainen meri-ilmasto sai sen ruostumaan lähes puhki, joten ostimme tilalle uuden ja kestävämmän. Nykyinen kiuas myös varaa lämpöä paljon paremmin.

Saunapuita olemme saaneet naapurissa asuvilta vuokranantajiltamme, minkä lisäksi meillä on paikallisten oikeuksiin kuuluva puunkaatolupa. Se tarkoittaa, että voimme hakea sovitulta alueelta polttopuita omaan käyttöön niin paljon kuin tarvitsemme. Kertamaksu kyseisestä luvasta ei päätä huimaa, se on noin 50 euroa.

Kalastus täällä on todella monipuolista. Porsangerinvuonosta pääsee onkimaan pallasta sekä sen rannoilta meritaimenia ja merirautuja. Laskuveden aikaan, silloin kun levät eivät kuki, lounaaksi voi laittaa arktisen gourmet-annoksen sinisimpukoista.

Merilevää kuivataan mausteeksi ja siitä voidaan valmistaa hapanimelää pikkelsiä. Syksyisin rannoille huuhtoutunutta levää käytetään Pohjois-Norjassa myös peltojen lannoitukseen. Tämän tavan opin ystävältäni Laurilta, jonka tiluksilla asuin vuodenkierron verran Vesteråleniin muutettuani.

Osa paikallisista kerää lokin munia kuten Vesterålenissakin. Munia voi poimia huhti-toukokuussa, sillä lintu munii uudestaan, eikä muutaman munan katoaminen vaikuta kannan elinvoimaisuuteen.

Lakselv on ennen kaikkea lohenkalastuskohde. Kylää halkova Lakselva-joki on yksi Euroopan parhaista, minkä vuoksi lohenkalastuskauden luvat hupenevat hetkessä. Parhaina aikoina heinäkuussa päivälupa maksaa huikeat 140 euroa. Paikalliset saavat kausikortin kuitenkin reilulla kahdella sataa.

Ei liene vaikea arvata, miksi muutimme tänne.

Elämä Lakselvissa on oman näköistä, kuten aiemmin kirjoitin. Luonnonrauha ja hiljaisuus ovat läsnä, eivätkä autotien äänet kantaudu meille. Lampaat pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei ihan yksin tarvitse olla, sillä niiden kaulassa keikkuvat kellot kilisevät kuuluvasti. Lampaat myös määkivät kovasti etenkin keväisin, kun ensimmäiset karitsat syntyvät. Juon usein aamukahvin terassilla ja kuuntelen huvittuneena emojen ja poikasten kommunikointia.

Vastauksena ystäväni esittämään kysymykseen, korona ei ole vaikuttanut omaan arkeen täällä. Koko Porsangerin kunnassa on ollut vain muutamia tartuntoja menneen vuoden aikana.

Elämä on hyvää hiljaiseloa, jonka rauhasta olen nauttinut täysin rinnoin. Myös kotoa työskentely sopii minulle, olenhan toiminut niin jo viiden vuoden ajan. Etätyöskentely on tätä päivää, ja koska viihdyn hyvin yksin (puolisoni on aina kaksi viikkoa töissä ja kaksi viikkoa kotona), ei arki ole muuttunut juuri mitenkään, mitä nyt haluaisin päästä käymään perheeni luona Etelä-Suomessa.

Kun tällaisen elämän vieläpä saa jakaa samanmielisen kanssa, tietää, että on tehnyt elämässään oikeita valintoja. En vaihtaisi päivääkään, en edes niitä menneisyyden huonoimpia, sillä niiden ansiosta olen siellä, missä minun kuuluukin olla. Täällä. Kotona Pohjois-Norjassa, Lakselvissa, jonka luonto tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia kaikkina vuodenaikoina.

Juuri tätä minä olen elämältäni toivonut.

Tämän kaiken vuoksi muistan olla kiitollinen joka ainoa päivä, oli se hyvä tai huono, kaamoksen pimeä tai unisyöppö yötön yö. Kun asuu tarpeeksi kauan luonnon helmassa, huomaa pian itsekin taipuvansa vuodenkierron rytmiin. Ja sitä elämä parhaimmillaan onkin, ainakin omalla kohdallani, paluuta perusasioiden ääreen: muokkaamaan omaa peltoa, suolistamaan tuoreita kaloja ja keräämään pakkasen täyteen kaarnikoita ja hilloja.

Toivottavasti tulevana kesänä saan myös kasvatettua ensimmäisen kunnollisen sipulisadon. Ja ongittua elämäni ensimmäisen Lakselvan lohen.

Onneksi on oma lohenkalastaja opettamassa.