Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Kovin paljoa ei olekaan tullut Finnmarkin alueella tullut käytyä, taitaa Varangin niemimaa olla ainoa itselleni tutumpi kohde. Nytkin oli tarkoitus siellä käydä kevättalvella Hornøyan saarella, mutta eipä Norjan puolella käyminen nyt varmaankaan tule toteutumaan. Kaunista seutua näyttää olevan muutenkin ja erityisesti nuo syksyiset värit olisi hienoa päätä näkemään!
Varangi on ihanaa aluetta. Olen ollut siellä kalavaelluksella. <3 Toistaiseksi rajat ovat tosiaan suljettu kaikilta turisteilta, mutta toivotaan että tilanne hellittää syksyksi ja pääsette tänne kauneimpaan ruska-aikaan.
Lakselv on ihana paikka. Muuttoa haaveileva, kun nuorin lähtee aikanaan opiskelemaan ja pois kotoa
Ihanat kuvat ja teksti. Olen viettänyt yhden kesän lakselvissa, pelkkä luonnon tuoksu on päätä huimaava!!! Kaipaan sinne, olisi huippua nähdä muutkin vuodenajat.
Ihana kirjoitus. Itse olen maaseudun kasvatti ja en todellakaan haikaile pysyvään rauhaan. Jo lapsena päätin, että asun asvaltoidun tien varrella, jossa on katuvalot?. Tämä päätös on minulle hyvä, vaikka vaellan ja nautin luonnosta
Ihana, ihana kirjoitus!
Kiitos, Pirita. <3
Kiitos, Mari! Minä kasvoin Hämeenlinnassa ja muistan, kuinka Helsinkiin muutettuani päätin, etten koskaan lähde sieltä pois. Onneksi elämä päätti toisin. <3
Pysähdyin tekstissäsi useampaan kohtaan, mutta mainittakoon niistä pari. Tuo, että paikkoja, joissa voisi käydä, on monta, mutta eihän tässä ole kiire … Vietimme aikoinaan pari vuotta Tukholmassa, mutta tietäen, että ajanjakso on rajallinen ja päättyy jossain vaiheessa. Tukholman aikamme alussa leikkasin talteen Tukholman nähtävyydet & museot listan ja ympyröin niistä mielenkiintoisia ja sitten raksimme niitä siitä yksi kerrallaan viikonloppuisin. Aika monessa tuli käytyä, koska aikaa oli rajallisesti. Helsingissä aikaa on ”rajattomasti” ja sitten ei tulekaan lähdettyä ”joka paikkaan” 🙂 Toinen kohta johon pysähdyin oli tuo lohta varoiksi pakkasessa. Luen juuri Hesarin toimittajan, Konttinen taisi olla nimeltään, kirjaa vuosistaan Siperiassa ja siinä hän kuvaa jotenkin ihanasti sitä, miten syksystä kevääseen, joka tuolla suunnalla on pitkä aika, heillä on porstuassa hyvin pakkasessa siis, aina kalaa ja lihaa, tuolla kun ulkolämpötila talvella on enimmäkseen -40 tai -50 astetta 🙂
Pieni paikkakunta onkin näinä vuosina hyvä paikka kodille, pääkaupunkiseudullahan ei tätä nykyä kuitenkaan voi hyödyntää juttuja, joita kylässänne ei ole, kuten vaikka uimahalleja tai kuntosaleja – sigh.
Heh, elämä taitaa aina olla yksi pitkä aikataulu. 🙂 Tuo Siperiasta kertova kirja on omalla lukulistalla, toivottavasti saisin sen käsiini pian!
Meilläkin on muuten täällä uimahalli, joka on tietenkin kiinni.. Voi kun se aukeisi pian! Olisi myös ihanaa istahtaa pitkästä aikaa pubissa pöydän ääreen ja tilata tuoppi olutta, ehkä tutustua paikallisiin ja koettaa onkia tiedoksi hyviä kalapaikkoja. No, tulevaisuudessa sitten. 🙂
Tekstisi sai minut tuntemaan syvää onnea sinun ja teidän puolesta: upeaa, että joku on tyytyväinen siihen, missä on. Fyysisesti, henkisesti, kaikilla tavoin. Tuntemasi tyytyväisyys on arvokasta ja olet todella varmasti ansainnut sen. Mie olen kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa te nyt asutte, ja ymmärrän hyvin, miksi se herättää noita tuntemuksia. Toivon, että joskus saan vielä kokea jälleen samaa, mutta omaa paikkaa pitää vielä etsiä. Onneksi tämä aarrejahtikin on ihanaa!
Kiitos, Sunna. <3 Kyllä tätä tunnetta on haettukin, ja olen onnellinen että koti on viimein löytynyt. Toivon sinulle aivan ihanaa aarrejahtia, se unelmien paikka löytyy ihan varmasti! Ja siihen asti voi seikkailla niin paljon kuin vain pystyy. 🙂
Ja toki kodin löytymisen jälkeenkin. Silloin kotiinpaluulla on aivan erityinen merkitys. <3
Niin ihana kirjoitus <3 Ja luinko sanan hillasour? Heti kiinnostuin.
Kyllä, hillasour! Ja todella hyvä sellainen. 🙂
<3
Ihania ajatuksia 🙂 Kunpa itsekin voisi vielä joskus sanoa löytäneensä loppuelämän kodin. Tällä hetkellä otan askeleita sitä kohden, mutta askelten pienuus ja matkan melko hidas edistyminen ahdistaa mieltä välillä. Koen tällä hetkellä asuvani väärässä paikassa ja olevani väärällä uralla, mutta miksi muutosten tekeminen tuntuu niin vaikealta? Mistä löytää rohkeus astua omannäköistä elämää kohti?
Stabbursdalen on hieno paikka – telttailimme siellä vajaan viikon elokuussa 2019. Stabbursfossenin kohinaan oli ihanaa nukahtaa. Se oli ensimmäinen kansallispuistovierailumme Norjassa, ja kynnys kalastuksen kokeiluun kansallispuistossa oli matala, sillä infosta sai käytännönapuja mm. kalastustarvikkeiden desinfiointiin. Lakselvassa kävimme pizzalla ennenkuin suuntasimme kohti Varangin niemimaata. Stabbursdaleniin palaamme kyllä uudelleen 🙂
Kiitos. <3 Tilanteesi kuulostaa varsin tutulta. Muutokset tuntuivat myös omalla kohdalla aivan mahdottomilta, mutta kun heittäytyi täysillä kuuntelemaan sydäntään niin sieltä se rohkeuden siemenkin löytyi. Elämässä pitää vain uskaltaa. Eikä sitäkään tarvitse hävetä, jos unelmat eivät aina toteudu. Aina voi palata ja miettiä toista vaihtoehtoa.
Kun seuraavan kerran tulette tänne niin laita viestiä. Lämmitän telttasaunan ja keitän teille lohisoppaa. 🙂
Kaunista ja tunnelmallista, niin kuvat kuin kirjoituskin, ja tekstistäsi oikein huokuu rauha ja onnellisuus.
Kun itse viettää kiertolaiselämää, maisemat ympärillä vaihtuu usein eikä ole juuri mitään kiintopistettä, fyysistä tai oikeastaan edes ajallista. Joskus tulee mietittyä, että missähän se oma ”loppusijoituspaikka” mahtaakaan olla, sillä vaikka mitään suunnitelmaa sen suhteen ei ole, olen aika varma että se paikka mihin haluaa asettua tulee vielä vastaan, ja sitten sen vaan tietää. Meidänkin tapauksessa se varmastikin tulee olemaan jossain muualla kuin kaupungin sykkeessä, mutta tuskin kuitenkaan kovin pohjoisessa.
Olen ollut lapsena leirikoulussa Finnmarkissa , mutta en tiedä tarkalleen että missä. Se oli kevättalvea, joten maisemat ihan erinäköiset kuin kuvissasi. Muistan miten käytiin jäämerellä kalastamassa ja joku oli saanut ruman kissakalan. ?
Olen kuullutkin, että täällä on käynyt suomalaisia leirikoulussa! Meidän leirikoulu sijoittui Ahvenanmaalle ja hienoa oli sielläkin. 🙂 Kissakalat tosiaan ovat aikamoisia mörököllejä, niiden kasvot muistaa loppuikänsä.
Kiitos, Anne. <3 Minäkin kiersin vuosia, kunnes viimein päädyin Vesteråleniin ja ymmärsin, että koti on Norjassa. Ja kun vielä Lakselvista löytyi pieni talo vuokralle, sydän asettui Porsangeriin. Uskon, että myös sinä ja te löydätte oman paikan, oli se missä tahansa. Sydän kyllä tietää ja kertoo sitten.
Onhan tuo melkoisen kiva ja kaunis kotipaikka loppuelämälle! Kun on tuollainen luonto ja kylästä löytää pienpanimo, niin mitä muuta sitä ihminen tarvitsee? Hektinen kiire jää varmasti taka-alalle ja telkkarina toimii nuotio & reposet 🙂 Oli kiva lueskella Nella kotipaikastasi enemmän – toivottavasti jossain välissä törmätään siellä tai täällä.
No sinähän sen tiedät, luonto ja pienpanimo! Tervetuloa kylään, kun joskus reissaat(te) täällä pohjoisessa. 🙂
Olipa kivaa lukea arjestasi siellä. Karttaa katsoessa paikka tuntuu älyttömän kaukaiselta – ja ehkä enemmän sellaiselta roadtrippaajan unelmalta – mutta kyllä sielläkin voi elää antoisaa arkea ja omannäköistä elämää.
Tämä on juuri sitä parasta mahdollista elämää itselle. <3 Ja koko Finnmark on mitä loistavin road trip -kohde! 🙂
Tämä vaikuttaa kyllä oikein idylliseltä paikalta asua. Selailin noita sun aiempia postauksia just joku aika sitten, kun etin tietoa siitä Silfarin kanjonista. Ollaan vähän suunniteltu, että ajeltais joku kesä siellä suunnilla.
Iloinen puolestasi, että olet päässyt perille. <3 Pidän peukkuja oman unelmatontin löytämisestä.
Kiitos, ihana. <3
Ihanan tunnelman olet onnistunut vangitsemaan tähän tekstiin 🙂 Kielii varmasti juuri siitä olotilasta, jonka luonnon keskellä eläminen parhaimmillaan tuo.
Kiitos, Outi. <3 Rakastan tätä arkitista kolkkaa, kaikkina vuodenaikoina keväästä yöttömän yön kautta syksyyn ja kaamokseen.
Tekstistä välittyi todella se tunne, että olet löytänyt kotisi. Elämäsi kuulostaa ihanan rauhalliselta, täydeltä ja tyyneltä, seesteiseltä. Mielellään lukisin / katselisin arkeasi lisää, kiinnostaa esimerkiksi, millainen on paikallisen kylän keskusta.
Kiitos, Sandra. <3 Pitää kirjoitella enemmän täältä, ihan vaikka vaan arjestakin kaiken matkailusisällön ohella. Ja Lakselvin keskustan juttu huudettu, otan sellaisen työn alle. 🙂
Ihanan seesteistä elämää mielettömän kauniissa maisemissa <3
Tuolta seudulta mm. Silfarin kanjoni on jo itselleni tuttu aiemmilta reissuilta, mutta Porsijärvet pitääkin laittaa kartalle. Kiitos vinkistä!
Hienoja kuvia, kiitos. Tunnistan myös tuon hiljaiselon, sen parhaat puolet. Oma työni on ollut täysin kiinni matkustamisesta toista kymmentä vuotta.
Päivälleen vuosi sitten tuli lockdown, johon kaikki päättyi.
Samaan aikaan tämä on ollut juuri sitä aikaa, joka on mahdollistanut uuden kehittämisen.
Hidastamisen.
Kun tuloja ei kuitenkaan ole, niin miksipä ei keskittyisi miettimään sitä mikä on tärkeintä.