Lakselv – loppuelämän koti Pohjois-Norjan Finnmarkissa
Ystäväni soitti pitkästä aikaa teleavaruuden tuolta puolen ja kyseli kuulumisia – myös sitä, millaista elämä on ollut Lakselvissa näinä viruksen vaikeuttamina aikoina. ”Rauhallista”, vastasin, ”kuten on ollut tänne muutosta asti.”
Lakselv (suomalaisittain Lemmijoki) on pieni ja rauhallinen, mahtavien tunturien ja pitkän Porsangerinvuonon pohjukassa sijaitseva kaupunki, joka minä kutsun kyläksi.
Vaikka täällä asuu vain reilu 2000 asukasta, kesäaikaan Lakselv kuhisee ihmisiä. Silloin innokkaat lohenkalastajat saapuvat onkimaan Lakselvaa, joka tunnetaan yhtä Euroopan parhaista lohijoista. Jos nimen kääntää norjasta suomeksi, laks tarkoittaa lohta ja elv jokea. Lakselva on siis niemensä arvoinen.
Jos monet ovat junan tuomia, me olemme lohen viemiä; Lakselva-joki oli suurin yksittäinen syy, miksi muutimme tänne, Gisløyalta yli tuhannen kilometrin päässä sijaitsevaan Finnmarkin lääniin – lohenkalastajan ja luontoa rakastavan ulkoilmaihmisen paratiisiin. Loppuelämän kotiin.

Haaveilin väliaikaisesta muutosta Pohjois-Norjaan ensimmäisen kerran vuonna 2010.
Haaveilin siitä uudestaan ja hieman vakavammin vuonna 2015, kunnes sydämeni nyrjähti lopullisesti Tromsoon kohdistuneella matkallani helmikuussa 2016. Työskentelin vapaaehtoisena Arctic Whale Toursin valassafarilla, joka toimii nykyisin Støssä. Tuolloin sydämen pohjoispuoli sykki jo niin kovaa, että tiesin, ettei paluuta etelään enää olisi – ainakaan pysyvästi.
Kahden vuoden päästä, vuoden 2018 marraskuussa, muutin Vesteråleniin, ja Hannu seurasi perästä seuraavan vuoden pääsiäisenä. Sitä ennen hän oli asunut 14 vuotta Oslossa. Lakselviin lähdimme yhdessä lokakuussa 2019.

Lakselv on juuri sopivan kokoinen. Täällä on muutama ruokakauppa, pieni kauppakeskus, kirjasto ja kirjapuoti, yksi bistro, leipomo, kymmenen neliön kokoinen kirpputori ja kahdessa kerroksessa sijaitseva suurempi antiikkiliike. Kyliltä löytyy myös paikallinen pienpanimo, jonka hillasouria kannattaa testata.
Silti luonto on oman elämän pääosassa. Erämaat alkavat omalta takapihalta, ja vain muutaman kilometrin päässä kylän keskustasta sijaitsevat komeat Porsijärvet, joiden kierros kannattaa ehdottomasti kulkea. Reittiä ei ole merkitty, mutta järvet voi kiertää vesistöjä seuraamalla.
Børselvan halkomalle kuvaukselliselle Silfarin kanjonillekaan ei ole pitkä ajomatka. Rappan vesiputouksille teen päiväretken heti, kun vedet taas kevään koittaessa virtaavat ja kuohuavat alas pieneen lampeen. Myös Stabbursdalenin kansallispuisto, joka sijaitsee aivan kylän tuntumassa, on vielä kokematta.
Vaan kiirekös tässä, loppuelämäksi tänne on jääty.
Olisi ihanaa löytää oma vuononrantatontti, joka olisi tarpeeksi suuri pienelle lammaslaumalle, kanalalle ja nykyistä hieman suuremmalle perunapellolle. Tällainen unelmien kotipaikka ja pihamaa on onneksi ihan mahdollista löytää, sillä hintoja voi verrata Suomen maakuntiin.
Mikäli tonttia kuitenkin havittelee Lakselvan rannalta, hinnat nousevat miljooniin kruunuihin.
Asumme valkoisessa, kuudenkymmenen neliön kokoisessa pienessä omakotitalossa pellon reunalla. Vuokra on edullisempi kuin Töölön yksiössä ja noin puolet Kampin kaksiosta. Erämaat alkavat omalta takapihalta, eikä lähimmälle tunturijärvelle ole matkaa kuin muutama kilometri. Kelkkareittejä on paljon ja niitä pitkin pääsee talvisin pilkkimään yli kilon painoisia rautuja. Hankimme itsellemme joululahjaksi kaaminallisen pilkkiteltan, mikä mahdollistaa myös pidemmät yön yli -retket kalaisille tunturijärville.
Aina toisinaan vastapäisen lammastilan nelijalkaiset tupasvillat karkaavat pihallemme. Viime kesänä ne myös söivät porkkanoiden naatit, mutta miten niille voisi olla siitä vihainen? Rakastan lampaita!
Ja jostain syystä osa lampaista rakastaa kihnuttaa itseään vasten reissupakuamme.

Ulkoterassin vieressä, omaa perunapeltoa vastapäätä seisoo Savottan saunateltta, jonka toimme mukanamme Gisløyalta. Vaikka telttakangas on kestävää materiaalia, Savottan kiuas ei ole tarkoitettu ympärivuotisesti ulkona pidettäväksi: Suolainen meri-ilmasto sai sen ruostumaan lähes puhki, joten ostimme tilalle uuden ja kestävämmän. Nykyinen kiuas myös varaa lämpöä paljon paremmin.
Saunapuita olemme saaneet naapurissa asuvilta vuokranantajiltamme, minkä lisäksi meillä on paikallisten oikeuksiin kuuluva puunkaatolupa. Se tarkoittaa, että voimme hakea sovitulta alueelta polttopuita omaan käyttöön niin paljon kuin tarvitsemme. Kertamaksu kyseisestä luvasta ei päätä huimaa, se on noin 50 euroa.
Kalastus täällä on todella monipuolista. Porsangerinvuonosta pääsee onkimaan pallasta sekä sen rannoilta meritaimenia ja merirautuja. Laskuveden aikaan, silloin kun levät eivät kuki, lounaaksi voi laittaa arktisen gourmet-annoksen sinisimpukoista.
Merilevää kuivataan mausteeksi ja siitä voidaan valmistaa hapanimelää pikkelsiä. Syksyisin rannoille huuhtoutunutta levää käytetään Pohjois-Norjassa myös peltojen lannoitukseen. Tämän tavan opin ystävältäni Laurilta, jonka tiluksilla asuin vuodenkierron verran Vesteråleniin muutettuani.
Osa paikallisista kerää lokin munia kuten Vesterålenissakin. Munia voi poimia huhti-toukokuussa, sillä lintu munii uudestaan, eikä muutaman munan katoaminen vaikuta kannan elinvoimaisuuteen.
Lakselv on ennen kaikkea lohenkalastuskohde. Kylää halkova Lakselva-joki on yksi Euroopan parhaista, minkä vuoksi lohenkalastuskauden luvat hupenevat hetkessä. Parhaina aikoina heinäkuussa päivälupa maksaa huikeat 140 euroa. Paikalliset saavat kausikortin kuitenkin reilulla kahdella sataa.
Ei liene vaikea arvata, miksi muutimme tänne.
Elämä Lakselvissa on oman näköistä, kuten aiemmin kirjoitin. Luonnonrauha ja hiljaisuus ovat läsnä, eivätkä autotien äänet kantaudu meille. Lampaat pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei ihan yksin tarvitse olla, sillä niiden kaulassa keikkuvat kellot kilisevät kuuluvasti. Lampaat myös määkivät kovasti etenkin keväisin, kun ensimmäiset karitsat syntyvät. Juon usein aamukahvin terassilla ja kuuntelen huvittuneena emojen ja poikasten kommunikointia.

Vastauksena ystäväni esittämään kysymykseen, korona ei ole vaikuttanut omaan arkeen täällä. Koko Porsangerin kunnassa on ollut vain muutamia tartuntoja menneen vuoden aikana.
Elämä on hyvää hiljaiseloa, jonka rauhasta olen nauttinut täysin rinnoin. Myös kotoa työskentely sopii minulle, olenhan toiminut niin jo viiden vuoden ajan. Etätyöskentely on tätä päivää, ja koska viihdyn hyvin yksin (puolisoni on aina kaksi viikkoa töissä ja kaksi viikkoa kotona), ei arki ole muuttunut juuri mitenkään, mitä nyt haluaisin päästä käymään perheeni luona Etelä-Suomessa.
Kun tällaisen elämän vieläpä saa jakaa samanmielisen kanssa, tietää, että on tehnyt elämässään oikeita valintoja. En vaihtaisi päivääkään, en edes niitä menneisyyden huonoimpia, sillä niiden ansiosta olen siellä, missä minun kuuluukin olla. Täällä. Kotona Pohjois-Norjassa, Lakselvissa, jonka luonto tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia kaikkina vuodenaikoina.

Juuri tätä minä olen elämältäni toivonut.
Tämän kaiken vuoksi muistan olla kiitollinen joka ainoa päivä, oli se hyvä tai huono, kaamoksen pimeä tai unisyöppö yötön yö. Kun asuu tarpeeksi kauan luonnon helmassa, huomaa pian itsekin taipuvansa vuodenkierron rytmiin. Ja sitä elämä parhaimmillaan onkin, ainakin omalla kohdallani, paluuta perusasioiden ääreen: muokkaamaan omaa peltoa, suolistamaan tuoreita kaloja ja keräämään pakkasen täyteen kaarnikoita ja hilloja.
Toivottavasti tulevana kesänä saan myös kasvatettua ensimmäisen kunnollisen sipulisadon. Ja ongittua elämäni ensimmäisen Lakselvan lohen.
Onneksi on oma lohenkalastaja opettamassa.

Tilaa retki- ja varustevinkit
Ja saat tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi.
Kiitos!
Sydämelliset kiitokset. Tarkkaile sähköpostiasi.
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
33 Comments
Add comment Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Kovin paljoa ei olekaan tullut Finnmarkin alueella tullut käytyä, taitaa Varangin niemimaa olla ainoa itselleni tutumpi kohde. Nytkin oli tarkoitus siellä käydä kevättalvella Hornøyan saarella, mutta eipä Norjan puolella käyminen nyt varmaankaan tule toteutumaan. Kaunista seutua näyttää olevan muutenkin ja erityisesti nuo syksyiset värit olisi hienoa päätä näkemään!
Varangi on ihanaa aluetta. Olen ollut siellä kalavaelluksella. <3 Toistaiseksi rajat ovat tosiaan suljettu kaikilta turisteilta, mutta toivotaan että tilanne hellittää syksyksi ja pääsette tänne kauneimpaan ruska-aikaan.
Lakselv on ihana paikka. Muuttoa haaveileva, kun nuorin lähtee aikanaan opiskelemaan ja pois kotoa
Ihanat kuvat ja teksti. Olen viettänyt yhden kesän lakselvissa, pelkkä luonnon tuoksu on päätä huimaava!!! Kaipaan sinne, olisi huippua nähdä muutkin vuodenajat.
Ihana kirjoitus. Itse olen maaseudun kasvatti ja en todellakaan haikaile pysyvään rauhaan. Jo lapsena päätin, että asun asvaltoidun tien varrella, jossa on katuvalot?. Tämä päätös on minulle hyvä, vaikka vaellan ja nautin luonnosta
Ihana, ihana kirjoitus!
Kiitos, Pirita. <3
Kiitos, Mari! Minä kasvoin Hämeenlinnassa ja muistan, kuinka Helsinkiin muutettuani päätin, etten koskaan lähde sieltä pois. Onneksi elämä päätti toisin. <3
Pysähdyin tekstissäsi useampaan kohtaan, mutta mainittakoon niistä pari. Tuo, että paikkoja, joissa voisi käydä, on monta, mutta eihän tässä ole kiire … Vietimme aikoinaan pari vuotta Tukholmassa, mutta tietäen, että ajanjakso on rajallinen ja päättyy jossain vaiheessa. Tukholman aikamme alussa leikkasin talteen Tukholman nähtävyydet & museot listan ja ympyröin niistä mielenkiintoisia ja sitten raksimme niitä siitä yksi kerrallaan viikonloppuisin. Aika monessa tuli käytyä, koska aikaa oli rajallisesti. Helsingissä aikaa on ”rajattomasti” ja sitten ei tulekaan lähdettyä ”joka paikkaan” 🙂 Toinen kohta johon pysähdyin oli tuo lohta varoiksi pakkasessa. Luen juuri Hesarin toimittajan, Konttinen taisi olla nimeltään, kirjaa vuosistaan Siperiassa ja siinä hän kuvaa jotenkin ihanasti sitä, miten syksystä kevääseen, joka tuolla suunnalla on pitkä aika, heillä on porstuassa hyvin pakkasessa siis, aina kalaa ja lihaa, tuolla kun ulkolämpötila talvella on enimmäkseen -40 tai -50 astetta 🙂
Pieni paikkakunta onkin näinä vuosina hyvä paikka kodille, pääkaupunkiseudullahan ei tätä nykyä kuitenkaan voi hyödyntää juttuja, joita kylässänne ei ole, kuten vaikka uimahalleja tai kuntosaleja – sigh.
Heh, elämä taitaa aina olla yksi pitkä aikataulu. 🙂 Tuo Siperiasta kertova kirja on omalla lukulistalla, toivottavasti saisin sen käsiini pian!
Meilläkin on muuten täällä uimahalli, joka on tietenkin kiinni.. Voi kun se aukeisi pian! Olisi myös ihanaa istahtaa pitkästä aikaa pubissa pöydän ääreen ja tilata tuoppi olutta, ehkä tutustua paikallisiin ja koettaa onkia tiedoksi hyviä kalapaikkoja. No, tulevaisuudessa sitten. 🙂
Tekstisi sai minut tuntemaan syvää onnea sinun ja teidän puolesta: upeaa, että joku on tyytyväinen siihen, missä on. Fyysisesti, henkisesti, kaikilla tavoin. Tuntemasi tyytyväisyys on arvokasta ja olet todella varmasti ansainnut sen. Mie olen kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa te nyt asutte, ja ymmärrän hyvin, miksi se herättää noita tuntemuksia. Toivon, että joskus saan vielä kokea jälleen samaa, mutta omaa paikkaa pitää vielä etsiä. Onneksi tämä aarrejahtikin on ihanaa!
Kiitos, Sunna. <3 Kyllä tätä tunnetta on haettukin, ja olen onnellinen että koti on viimein löytynyt. Toivon sinulle aivan ihanaa aarrejahtia, se unelmien paikka löytyy ihan varmasti! Ja siihen asti voi seikkailla niin paljon kuin vain pystyy. 🙂
Ja toki kodin löytymisen jälkeenkin. Silloin kotiinpaluulla on aivan erityinen merkitys. <3
Niin ihana kirjoitus <3 Ja luinko sanan hillasour? Heti kiinnostuin.
Kyllä, hillasour! Ja todella hyvä sellainen. 🙂
<3
Ihania ajatuksia 🙂 Kunpa itsekin voisi vielä joskus sanoa löytäneensä loppuelämän kodin. Tällä hetkellä otan askeleita sitä kohden, mutta askelten pienuus ja matkan melko hidas edistyminen ahdistaa mieltä välillä. Koen tällä hetkellä asuvani väärässä paikassa ja olevani väärällä uralla, mutta miksi muutosten tekeminen tuntuu niin vaikealta? Mistä löytää rohkeus astua omannäköistä elämää kohti?
Stabbursdalen on hieno paikka – telttailimme siellä vajaan viikon elokuussa 2019. Stabbursfossenin kohinaan oli ihanaa nukahtaa. Se oli ensimmäinen kansallispuistovierailumme Norjassa, ja kynnys kalastuksen kokeiluun kansallispuistossa oli matala, sillä infosta sai käytännönapuja mm. kalastustarvikkeiden desinfiointiin. Lakselvassa kävimme pizzalla ennenkuin suuntasimme kohti Varangin niemimaata. Stabbursdaleniin palaamme kyllä uudelleen 🙂
Kiitos. <3 Tilanteesi kuulostaa varsin tutulta. Muutokset tuntuivat myös omalla kohdalla aivan mahdottomilta, mutta kun heittäytyi täysillä kuuntelemaan sydäntään niin sieltä se rohkeuden siemenkin löytyi. Elämässä pitää vain uskaltaa. Eikä sitäkään tarvitse hävetä, jos unelmat eivät aina toteudu. Aina voi palata ja miettiä toista vaihtoehtoa.
Kun seuraavan kerran tulette tänne niin laita viestiä. Lämmitän telttasaunan ja keitän teille lohisoppaa. 🙂
Kaunista ja tunnelmallista, niin kuvat kuin kirjoituskin, ja tekstistäsi oikein huokuu rauha ja onnellisuus.
Kun itse viettää kiertolaiselämää, maisemat ympärillä vaihtuu usein eikä ole juuri mitään kiintopistettä, fyysistä tai oikeastaan edes ajallista. Joskus tulee mietittyä, että missähän se oma ”loppusijoituspaikka” mahtaakaan olla, sillä vaikka mitään suunnitelmaa sen suhteen ei ole, olen aika varma että se paikka mihin haluaa asettua tulee vielä vastaan, ja sitten sen vaan tietää. Meidänkin tapauksessa se varmastikin tulee olemaan jossain muualla kuin kaupungin sykkeessä, mutta tuskin kuitenkaan kovin pohjoisessa.
Olen ollut lapsena leirikoulussa Finnmarkissa , mutta en tiedä tarkalleen että missä. Se oli kevättalvea, joten maisemat ihan erinäköiset kuin kuvissasi. Muistan miten käytiin jäämerellä kalastamassa ja joku oli saanut ruman kissakalan. ?
Olen kuullutkin, että täällä on käynyt suomalaisia leirikoulussa! Meidän leirikoulu sijoittui Ahvenanmaalle ja hienoa oli sielläkin. 🙂 Kissakalat tosiaan ovat aikamoisia mörököllejä, niiden kasvot muistaa loppuikänsä.
Kiitos, Anne. <3 Minäkin kiersin vuosia, kunnes viimein päädyin Vesteråleniin ja ymmärsin, että koti on Norjassa. Ja kun vielä Lakselvista löytyi pieni talo vuokralle, sydän asettui Porsangeriin. Uskon, että myös sinä ja te löydätte oman paikan, oli se missä tahansa. Sydän kyllä tietää ja kertoo sitten.
Onhan tuo melkoisen kiva ja kaunis kotipaikka loppuelämälle! Kun on tuollainen luonto ja kylästä löytää pienpanimo, niin mitä muuta sitä ihminen tarvitsee? Hektinen kiire jää varmasti taka-alalle ja telkkarina toimii nuotio & reposet 🙂 Oli kiva lueskella Nella kotipaikastasi enemmän – toivottavasti jossain välissä törmätään siellä tai täällä.
No sinähän sen tiedät, luonto ja pienpanimo! Tervetuloa kylään, kun joskus reissaat(te) täällä pohjoisessa. 🙂
Olipa kivaa lukea arjestasi siellä. Karttaa katsoessa paikka tuntuu älyttömän kaukaiselta – ja ehkä enemmän sellaiselta roadtrippaajan unelmalta – mutta kyllä sielläkin voi elää antoisaa arkea ja omannäköistä elämää.
Tämä on juuri sitä parasta mahdollista elämää itselle. <3 Ja koko Finnmark on mitä loistavin road trip -kohde! 🙂
Tämä vaikuttaa kyllä oikein idylliseltä paikalta asua. Selailin noita sun aiempia postauksia just joku aika sitten, kun etin tietoa siitä Silfarin kanjonista. Ollaan vähän suunniteltu, että ajeltais joku kesä siellä suunnilla.
Iloinen puolestasi, että olet päässyt perille. <3 Pidän peukkuja oman unelmatontin löytämisestä.
Kiitos, ihana. <3
Ihanan tunnelman olet onnistunut vangitsemaan tähän tekstiin 🙂 Kielii varmasti juuri siitä olotilasta, jonka luonnon keskellä eläminen parhaimmillaan tuo.
Kiitos, Outi. <3 Rakastan tätä arkitista kolkkaa, kaikkina vuodenaikoina keväästä yöttömän yön kautta syksyyn ja kaamokseen.
Tekstistä välittyi todella se tunne, että olet löytänyt kotisi. Elämäsi kuulostaa ihanan rauhalliselta, täydeltä ja tyyneltä, seesteiseltä. Mielellään lukisin / katselisin arkeasi lisää, kiinnostaa esimerkiksi, millainen on paikallisen kylän keskusta.
Kiitos, Sandra. <3 Pitää kirjoitella enemmän täältä, ihan vaikka vaan arjestakin kaiken matkailusisällön ohella. Ja Lakselvin keskustan juttu huudettu, otan sellaisen työn alle. 🙂
Ihanan seesteistä elämää mielettömän kauniissa maisemissa <3
Tuolta seudulta mm. Silfarin kanjoni on jo itselleni tuttu aiemmilta reissuilta, mutta Porsijärvet pitääkin laittaa kartalle. Kiitos vinkistä!
Hienoja kuvia, kiitos. Tunnistan myös tuon hiljaiselon, sen parhaat puolet. Oma työni on ollut täysin kiinni matkustamisesta toista kymmentä vuotta.
Päivälleen vuosi sitten tuli lockdown, johon kaikki päättyi.
Samaan aikaan tämä on ollut juuri sitä aikaa, joka on mahdollistanut uuden kehittämisen.
Hidastamisen.
Kun tuloja ei kuitenkaan ole, niin miksipä ei keskittyisi miettimään sitä mikä on tärkeintä.