- Home
- ¡Viva España! – Espanjan parhaat kohteet ja elämykset
- Andalusia – eteläisen Espanjan tarumainen matkakohde lumoaa reissaajan
Matkaopas: Andalusia

Andalusia on yksi eteläisen Espanjan kiehtovimmista alueista. Kaihomieliset kitarat kaikuvat mukulakivikaduilta, tapas-baarit notkuvat herkuista, flamencoa tanssitaan joka nurkalla ja ilta kruunataan lasillisella viiniä.
Taivaita kurottelevat katedraalit ovat sekoitus roomalaisia raunioita ja maurien valtakunnan jäännöksiä. On aurinkoisia rantoja ja sisämaan lumihuippuisia vuoria. Costa del Solin matkailukohteet ovat vastapainona karuille vuoristokaupungeille, joiden kasvot eivät ole muuttuneet vuosisatoihin.
Ei mikään ihme, miksi Andalusia on yksi Espanjan suosituimmista matkailualueista!

Andalusia kartalla
Andalusia sijaitsee Espanjan mantereen eteläisimmässä osassa rajautuen lännessä Portugaliin ja pohjoisessa Extremaduran ja Castilla-La Manchan itsehallintoalueisiin. Alue rajoittuu myös Välimerelle, joka tarjoaa upeita hiekkarantoja.
Andalusian pääkaupunki Sevilla sijaitsee reilun 500 kilometrin päässä Espanjan pääkaupunki Madridista, joten tänne on helppo päästä maanteitse, lentäen tai junalla. Alueeseen kuuluu kahdeksan maakuntaa: Almería, Cádiz, Córdoba, Granada, Huelva, Jaén, Málaga ja Sevilla. Suuret kaupungit, kuten Granada, Málaga ja Sevilla, ovat tunnettuja matkailukohteita sekä rikkaita historiasta ja kulttuurista.
Alue ulottuu etelässä aurinkoiselta Costa del Solilta pohjoiseen Sierra Morenan vuorijonoon, joka erottaa Andalusian pohjoisen Castilla-La Manchan ja Extremaduran tasangoista.
Vuoret ulottuvat myös Andalusian itärajalle ja sieltä rannikkoa pitkin eteenpäin, muodostaen osittain maantieteellisen rajan koilliseen sijaitsevan Murcian ja Välimeren rannikolla sijaitsevien kaupunkien ja kylien välille.
Andalusia matkakohteena
Andalusia on kaunis sekoitus vuoristomaisemia ja upeaa rannikkoa. Rantoja on runsaasti. Etenkin Costa del Sol on ollut Espanjan matkailun suosikki suosion räjähdysmäisen kasvun jälkeen 1950-luvulla.
Rannikkoa pitkin kulkee vaikuttava vuorijono, Baetic Cordillera, joka ulottuu Gibraltarin kallioilta aina Alicanteen asti. Tällä vuorijonolla on Andalusian korkeimpia vuoria, kuten suositun Sierra Nevadan kansallispuiston vuoret, jotka kohoavat Granadan kaupungin yläpuolelle.
Pohjoisemmassa, vuorilta kauempana, kohoaa Guadalquivir-joen kastelemia kumpuilevia kukkuloita ja hedelmällisiä tasankoja. Joki mutkittelee alueen pohjoisosassa ja virraten Córdoban ja Sevillan läpi. Guadalquivir on Andalusian tärkein joki ja tärkein syy siihen, miksi Andalusian pohjoisosa on yksi maan tärkeimmistä maatalousalueista.
Kulttuurin osalta Andalusia tunnetaan ennen kaikkea flamenco-musiikin ja flamenco-tanssin syntypaikkana, jonka sävelet ja askellukset kaikuvat ja raikuvat tavernoissa ja tablaoissa eli flamengon sityspaikoissa. Andalusia on myös härkätaistelun synttypaikka.
Sitten on vielä alueen vaikuttava maurien perintö.
Pohjois-Afrikasta saapuneet maurit valloittivat Iberian niemimaan, minkä puolesta voit ihailla hienoja palatseja, moskeijoita ja linnoituksia, jotka sijaitsevat ympäri kaupunkeja. Näistä tunnetuin on Alhambran palatsi Granadassa, jota seuraa Córdoban Mezquita, kaupungin suuri moskeija.
Maurien edeltäjät, foinikialaiset ja roomalaiset, jättivät myöskin jälkensä alueelle. Espanjan Reconquistan jälkeen, kun Espanjan kristilliset kuningaskunnat karkottivat maurit linnoituksistaan, suurin osa maurien arkkitehtuurin suurimmista teoksista ei kuitenkaan tuhoutunut, vaan niihin tehtiin lisärakennuksia.
Andalusian nähtävyydet

1. Sevilla
Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunki Sevilla tunnetaan upeasta maurilaisesta arkkitehtuuristaan, vilkkaasta flamenco-kulttuuristaan ja herkullisesta keittiöstään. Sanotaan, että juuri Sevilla ilmentää parhaiten Andalusian henkeä. Älä missaa Real Alcázar -palatsia, joka on yksi Espanjan kauneimmista rakennuksista, äläkä 1400-luvulla rakennettua ikonista Sevillan katedraalia, joka on yksi maailman suurimmista goottilaisista katedraaleista.
Kaupungin kaunein ja komein nähtävyys on katedraalin kupeessa sijaitseva, maurilaiskuninkaiden rakennuttama Alcázar-palatsilinnoitus puutarhoineen.
Keväisin kaikkialla tuoksuvat appelsiininkukat. Kun tähän yhdistää vanhankaupungin mukulakivikujat sekä Santa Cruzin kaupunginosan valkoisine taloineen, elämys on taattu.
Sitten on vielä kaupungin vehreät puistot, jotka reunustavat kaupunkia halkovaa jokea, vuonna 1929 Iberoamericana-näyttelyä varten rakennettu upea Plaza de España sekä intohimoinen flamenco-kulttuuri, joka vangitsee katseen.

Alcázarin linna (Sevilla)
Alcázarin linna on UNESCOn maailmanperintökohde ja yksi Espanjan suosituimmista nähtävyyksistä. Palatsikompleksi, joka alun perin perustettiin linnoituksesksi vuonna 913, on muuttunut vuosisatojen saatossa useaan otteeseen Sevillan muslimi- ja kristittyjen hallitsijoiden toimesta, joista kukin on lisännyt alkuperäiseen rakenteeseen omaa tyyliään ja piirteitään.
Palatsin sisällä on lukuisia kauniita sisäpihoja, puutarhoja, suihkulähteitä ja saleja, jotka kaikki on koristeltu islamilaisilla geometrisillä kuvioilla, arabeskeilla, kalligrafiaa ja kaakeleilla. Palatsin torneista ja muureilta avautuu upeat näkymät Sevillaan ja sen kahtia jakavaan mutkikkaaseen jokeen.

3. Granada
Upean Alhambran palatsin hallitsema Granada on kaupunki, jossa maurilainen ja kristillinen kulttuuri sulautuvat saumattomasti toisiinsa. Täällä voit kuljeskella Albaicínin kapeilla kaduilla, maistella tapaksia perinteisessä baarissa ja ihailla upeita näkymiä Sierra Nevadan vuorille, jotka kohoavat kaupungin yläpuolella. Maurilainen historia on niin selvästi näkyvissä kaupungissa, että sitä on mahdotonta sivuuttaa.
Alhambra sijaitsee kukkulalla Granadan yläpuolella ja on yksi koko Espanjan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Maurilainen palatsi ja linnoitus rakennettiin 1200- ja 1400-luvuilla, ja se toimi islamin vallan viimeisenä linnakkeena kristittyjen valloittaessa alueen takaisin. UNESCO:n maailmanperintökohteeksi nimetty linna on täynnä islamilaista taidetta ja upeita arkkitehtonisia yksityiskohtia.
Granada on myös yksi Espanjan kuuluisimmista tapaskaupungeista. Baarit ja ravintolat noudattavat täällä edelleen vanhoja tapoja, ja juoman hinta sisältää aina lautasellinen suolaisia herkkuja.
4. Sierra Nevadan kansallispuisto
Luonnonystäville Sierra Nevadan kansallispuisto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet patikointiin, pyöräilyyn ja villieläinten bongailuun sekä ikiliikkujille upeita laskettelukohteita talviaikaan.
Kaikista Andalusian kansallispuistoista ja luonnonpuistoista Sierra Nevada on ylivoimaisesti suosituin ja tunnetuin.
Granada on hyvä tukikohta kansallispuistoon suuntautuville seikkailuille. Halutessasi voit myös majoittua pienemmissä kaupungeissa puiston etelälaidalla, kuten Trevélezissä, Capileirassa tai Órgivassa.

5. Cádiz
Aiemmin islamilaisen emiirikunnan ja sittemmin Córdoban kalifaatin pääkaupunki, Cádiz ylpeilee lumoavalla Mezquitalla, joka on yksi upeimmista maurien menneisyydestä muistuttavista moskeija-katedraaleista.
La Mezquita on yksi maailman vaikuttavimmista islamilaisen arkkitehtuurin esimerkeistä, ja monet reissaajat keskittyvätkin siihen niin, että unohtavat läheisen Córdoban, jossa kannattaa viettää päivä tai pari, jos aikaa on. Nimittäin täällä kohoaa Alcázar de los Reyes Cristianos (kristittyjen kuninkaiden linna), jonka ympärillä lukuista kujat kiemurtelevat. Niitä seuraamalla päädyt salaisille ja reheville sisäpihoille, piilossa oleville aukioille ja vain paikallisten tuntemiin ravintoloihin sekä vanhan maailman tunnelmaan.


Córdoban La Mezquita (Cádiz)
Córdoban La Mezquita on ainutlaatuinen ja unohtumaton nähtävyys, upea yhdistelmä islamilaista ja kristillistä taidetta ja arkkitehtuuria. Entinen moskeija, joka muutettiin katedraaliksi 1500-luvulla, ja yksi maailman vaikuttavimmista islamilaisen kulttuurin monumenteista.
Sisätilat ovat tilavat ja rauhalliset, täynnä pylväitä ja kaaria, jotka luovat harmonisen ja äärettömän tunnelman.
Moskeija rakennettiin vuonna 784 Abd ar-Rahman I:n toimesta visigootien kirkon paikalle, ja hänen seuraajansa laajensivat sitä kolme kertaa. Koko rakennus heijastaa Córdoban historian hienostunutta aikakautta, jolloin kaupunki oli kulttuurinen keskus, jossa muslimit, juutalaiset ja kristityt elivät rauhassa rinnakkain.
Costa de la Luz (Cádizin lähellä)
Costa de la Luzin, Valon rannikon pitkät autiohiekkarannat ja valkoiset kaupungit ovat kenties kauneinta rakentamatonta Andalusiaa. Täällä puhaltavat Atlantin raikkaat tuulet, jotka tuovat tuoksuja menneisyydestä.
Alueen upeimpia rantoja on luonnonkaunis ja dyynimäinen Bolonia. Kun lainelautailijat ottavat suunnaksi El Palmarin, rantaleijonat suunnistavat kohti useita kilometrejä pitkää Zahara de los Atunesia.
Aivan etelässä sijaitseva Tarifa puolestaan on Atlantin rannikon ja Välimeren väliin jäävä helmi. Jos hyvin käy, voit nähdä delfiinien lisäksi valaita, jotka uivat ohi Gibraltarinsalmen huhti-lokakuun aikana.

6. Ronda
Rondan kuuluisa silta, Puente Nuevo, sijaitsee Rondan kaupungissa Espanjan Andalusiassa, Málagan maakunnassa. Silta ylittää syvän El Tajo -rotkon, jonka pohjalla virtaa Guadalevínjoki. Ronda on rakennettu korkealle Serranía de Rondan vuoristoon, ja silta yhdistää kaupungin vanhan ja uuden puolen. Rondan silta on yksi Espanjan tunnetuimmista nähtävyyksistä ja tarjoaa upeat näkymät rotkoon ja ympäröivään maisemaan.
Iltaa kannattaa viettää Carrera Espinelian lähellä sijaitsevissa tarvenoissa ja viinibaareissa.
Rondassa sijaitsee myös Espanjan vanhin härkätaisteluareena ja Santa Maria la Mayor -kirkko, jonka kellotapuli on vanha minareetti. Museoidussa Palacio de Mondragónissa voit ihailla rakennuksen koristeellista arabilaisvaikutteista arkkitehtuuria. Larassa sijaitseva Casa Palacio Museo puolestaan tarjoaa huikean yksityiskokoelma vanhoja esineitä.

7. Pueblos blancos
Jo vuosisatoja sitten Välimeren alueen kulttuurit päättivät kalkita kylänsä valkoiseksi, jotta talojen sisätilat pysyisivät viileinä.
Pueblos blancosin Valkoisten kylien reitti kulkee 20 kunnan läpi Cádizin ja Málagan välillä. Näistä seitsemän ovat helposti saavutettavia:
- Agua Amarga (Almería)
- Pampaneira (Granada)
- Zuheros (Córdoba)
- Maro (Málaga)
- Ojén (Málaga)
- Arcos de la Frontera (Cádiz)
- ja Zahara de la Sierra (Cádiz).

8. Costa del Sol
Costa del Sol on auringonpalvojan paratiisi ja siksi myös hyvin ruuhkainen matkakohde. Niin kuin sinäkin niin myös muut tahtovat tänne.
Costa del Solin eteläpäässä sijaitsevassa Esteponassa voit tutustua kauniiseen vanhaan kylään, jonka historiallinen keskusta on säilynyt hyvin. Täällä voit myös kokea aidompaa andalusialaista tunnelmaa.


9. El Caminito del Rey
El Caminito del Rey eli Kuninkaan polku on jännittävä vaellusreitti, joka kulkee Gaitanesin rotkon jyrkkiä seinämiä lähellä Málagaa. Alapuolella kalliot putoavat 700 metriä alas Guadalhorce-jokeen.
Polku rakennettiin 1900-luvun alussa alueen vesivoimalaitosten työntekijöiden kulkuväyläksi, ja se vihittiin käyttöön kuningas Alfonso XIII:n toimesta vuonna 1921, mistä se on saanut nimensä.
Caminito del Rey tuli kuuluisaksi upeista näkymistä ja äärimmäisestä vaarallisuudestaan, sillä monet alkuperäisen polun osat olivat rapistuneet, romahtaneet tai kadonneet. Seikkailunhakuiset reissaajat ympäri maailmaa ryntäsivät paikalle, ja polku sai maineen maailman vaarallisimpana vaellusreitinä; moni menettihenkensä.
Vuonna 2015, kattavan kunnostuksen jälkeen, Caminito del Rey avattiin uudelleen turvallisena ja esteettömänä nähtävyytenä, joka tarjoaa kaikki alkuperäisen polun jännittävät näkymät ilman putoamisen vaaraa. Vaellusreitti on noin 7,7 kilometriä pitkä ja sen kulkeminen kestää noin 3–4 tuntia.
Kun saavut tänne, vieraile myös El Torcal de Antequeran kansallispuistossa, jossa voit ihailla luonnon luomia kalkkikivimonumentteja.


10. Nerjan tippukiviluolat
Nerjan luolat ovat luonnonkaunis nähtävyys lähellä Nerjan kaupunkia Málagan maakunnassa. Tippukiviluolat löydettiin vasta vuonna 1959 nuorten tutkimusmatkailijoiden ryhmän toimesta, joka oli etsimässä lepakoita. Luolat ulottuvat yli viiden kilometrin pituudelle ja piilottelevat upeita geologisia muodostelmia sekä paleoliittiselta ajalta peräisin olevia maalauksia.
Jos aikaa on, vietä päivä myös Nerjan kaupungissa, josta löydät upeita ravintoloita ja hienoja hiekkarantoja.


11. Malaga
Pablo Picasson syntymäpaikka Málaga tarjoaa runsaasti taidetta ja kulttuuria, aina arvostetusta Picasso-museosta nykytaiteen keskukseen, Centre Pompidou Málagaan. Kaupungin historiallinen keskusta on yksi Espanjan vilkkaimmista paikoist: turistit saapuvat tänne katsomaan maurien linnoitusta, roomalaista amfiteatteria tai kuuluisaa katedraalia.
Baarit ja ravintolat ovat täynnä turpeita tapas-annoksia. Illallisaikaan historiallinen keskusta muuttuu valtavaksi katujuhlaksi, jossa juodaan ja syödään ja aina todella hyvin.

Liikkuminen Andalusiassa
Paras tapa liikkua Andalusiassa on yhdistää julkinen liikenne ja vuokra-auto. Espanjan junaverkosto on yksi Euroopan parhaista, ja se tarjoaa sujuvat yhteydet Andalusian kaikkien suurimpien kaupunkien välillä.
- Jos olet alueella vain muutaman päivän tai vierailet vain suurimmissa kaupungeissa, voit luottaa junaan.
- Jos aiot tutustua maaseutuun, seikkailla vuorilla, käydä eri rannoilla tai vierailla pienemmissä kaupungeissa ja kylissä (kuten Pueblos Blancos), vuokra-auto on tarpeen.
Tämä yhdistelmä tarjoaa sinulle molempien maailmojen parhaat puolet: junien tiheän liikenteen mukavuuden ja oman auton joustavuuden tarvittaessa.
Andalusian julkinen sisältää niin bussit, junat kuin erilaiset kyytipalvelusovellukset. Voit matkustaa helposti alueen tärkeimpien kaupunkien välillä bussilla tai junalla, jotka kulkevat tiheästi, ovat mukavia matkustaa ja edullisia.
Uber on käytettävissä Sevillassa, Málagassa ja laajemmalla Costa del Solin alueella. Muissa paikoissa, kuten Córdobassa, Granadassa ja Cádizissa, joudut turvautumaan takseihin (jotka ovat erittäin edullisia).
Raitiovaunut ovat käytettävissä joissakin kaupunkialueilla, kuten Sevillassa ja Málagassa, ja lautat yhdistävät rannikon saariin ja Pohjois-Afrikkaan. Andalusian julkinen liikenne on kuitenkin jonkin verran rajoitettua, etenkin maaseudulla ja luonnonpuistoissa, joissa palvelut ovat harvempia tai niitä ei ole lainkaan.
Jos haluat tutustua maaseutuun, kyliin tai vuoristoon, paras tapa on vuokrata auto tai osallistuttava järjestetylle kiertomatkalle.
Lippuja voi ostaa verkosta ja asemilta. Voit myös käyttää matkakorttia, kuten Tarjeta de Transporte Metropolitano, josta voit löytää hyviä tarjouksia.
Bussilipun keskimääräinen hinta Andalusiassa on 1 euro, kun taas junalipun keskimääräinen hinta on 15 euroa.

Andalusian sää ja ilmasto – milloin on paras aika matkustaa?
Paras aika vierailla Andalusiassa on syyskuusta marraskuuhun. Tällöin sää on vielä tarpeeksi lämmin uimiseen, mutta kesän turistimassat ovat jo vähentyneet. Sateita on vähän. Syyskuun keskilämpötila on 14–26°C, lokakuussa 9–23°C ja marraskuussa 4–17°C.
Muista, että nämä ovat koko alueen keskiarvoja. Rannikolla on yleensä paljon lämpimämpää ja voit uida meressä, kun taas korkeammalla sijaitsevissa kaupungeissa on jo hieman viileämpää mutta olosuhteet täydelliset patikointiin.
Myöhäiset kevätkuukaudet huhtikuu ja toukokuu tarjoavat nekin miellyttävän sään ja vähemmän väkeä, mutta sateita on enemmän. Pääsiäinen on suuri tapahtuma, jolloin kaikissa suurimmissa kaupungeissa järjestetään kulkueita.
Kesäkuukaudet heinäkuu ja elokuu voivat olla erittäin kuumia, ja lämpötila nouseekin usein yli 30 °C asten. Vaikka kesä onkin suosittua aikaa rantaelämästä nauttiville, kuumuus voi olla epämiellyttävä nähtävyyksien katseluun, erityisesti sisämaassa.
Talvi Andalusiassa on leuto verrattuna suurimpaan osaan Eurooppaa, alhaisten hintojen ansiosta myös loistava aika tutustua alueeseen. Turistimäärät ovat alimmillaan, eikä ihme, sillä korkeammalla sijaitsevissa kohteissa, kuten Granadassa ja Rondassa, lämpötilat ovat paljon alhaisemmat kuin ympäröivissä kaupungeissa.
