Kaunas – kaupunkilomailijan viikonloppukohde

Kaunas, Liettuan toiseksi suurin kaupunki on muutakin kuin sen tunnelmallinen vanhakaupunki.

Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja maan entinen pääkaupunki. Kaunas sijaitsee Liettuan keskiosassa, maan kahden suurimman joen Niemenin ja Nerisin yhtymäkohdassa Via Baltica -autoreitin varrella.

Kaunas lukeutuu maailman vanhimpien hansakaupunkien joukkoon, minkä lisäksi se on myös yksi Keski-Euroopan kiinnostavista käyntikohteista. Tunnelmallisen vanhankaupungin lisäksi Kaunas tarjoaa myös luontoelämyksiä ja edullisia ostoksia turpeita ruoka-annoksia unohtamatta. Historiallisten nähtävyyksien lisäksi Kaunas tunnetaan myös hyvistä palveluista sekä kulttuuritarjonnasta, minkä vuoksi Kaunas sopii erinomaisesti pitkän viikonlopun matkakohteeksi.

 

Kaunas
Kaunas sateen jälkeen.

 

Kaunas on Liettuan toisiksi suurin kaupunki

Kaunas on pääkaupunki Vilnan jälkeen Liettuan suurin kaupunki. Historian aikana usein siirtyneet Liettuan rajat antoivat pääkaupungin tittelin hetkellisesti pikkusiskolleen, kun Vilna jäi hetkellisesti Puolan rajojen sisäpuolelle 1920.

Ympärivuotisena matkakohteena tunnettu Kaunas tarjoaa näkemistä ja kokemista kaikkina vuodenaikoina. Talviaikaan kaupunkiin kannattaa myös matkustaa, sillä Kaunas on säätiloiltaan Suomen talvea leudompi.

Kaunas on Keski-Euroopan kiinnostava viikonloppukohde.

Kaunas

Kaunas nähtävyydet – koe nämä!

Kaunas on helppo ottaa haltuun kävellen. Kaunasin mukulakivin päällystetyt kadut ja vanhankaupungin kuvaukselliset talonkulmat ovat omiaan iltakävelylle, sillä Kaunas on myös turvallinen matkakohde. Omasta laukustaan ja rahapussistaan kannattaa kuitenkin pitää huolta, sillä kuten kaikissa muissakin Euroopan kohteissa, myös täällä pyörii näpistelijöitä ja taskuvarkaita.

Kulje vanhankaupungin Vilniaus-katua pitkin kohti uutta keskustaa ja pistäydy myös sen pääkadulle Laisvès Alèjaalle. Näiltä seuduilta löytyy paljon kahviloita, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Vanhankaupungin keskusta on suosittu kokoontumispaikka, ja sen viereisiltä kaduilta löytyy niin putiikkeja, ravintoloita kuin Kaunasin kaupungintalo, urheilumuseo kuin Liettuan kulttuurihistoriallinen Maironis-museo.

Tutustu museon sivuihin »

Mikäli bongailet kirkkoja, niitäkin löytyy vanhankaupungin kupeesta: Pyhän Fransiskus Xavierin ja Pyhän Yrjön kirkot sekä Vytautasin kirkko joen tuntumassa ovat näkemisen arvoinen.

Kaunas

Kaunas on kaunis matkakohde myös ruska-aikaan.

Kaunas autolla ja bussilla

Kaunas on helppo kulkea läpi jalkaisin, minkä lisäksi paikalliset bussimatkat kustantavat vain euron verran. Taksimatkat eivät nekään rasita lompakkoa, kunhan muistaa tiedustella matkan hintaa etukäteen: vaikka mittari olisi päällä, se ei tarkoita, että ruudulla vilkkuva numero on lopullinen summa.

Lähialueen kohteita on mukava tutkia vuokra-auton kyydistä. Kuten muuallakin, myös tänne kannattaa varata auto jo Suomesta käsin. Hinta on todennäköisesti edullisempi, ja voit ottaa auton käyttöön suoraan lentoasemalla.

 

Kaunas
Kaunas on tunnettu myös kuvauksellisista kujistaan.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.