Ilouutinen tavoitte suomalaiset eilen aamulla kello 9.30 – Suomen luonto saa oman liputuspäivän! Sisäministeriö on antanut liputusmääräyksen ensi vuoden Suomen luonnon päivälle eli elokuun viimeiselle lauantaille 26.8.2017, jolloin tapahtuu jotain mukavaa myös Suomiretken toimesta.
Eilisten uutisten innoittamana Kaukokaipuun joulukalenterin kolmas luukku vie lukijansa aikamatkalle 14 vuoden takaisin filmille tallenntettuihin maisemiin Urho Kekkosen kansallispuistoon, Saariselälle.
Muistan hyvin tämän kaikista vaelluksistani ensimmäisen. Putkirinkka painoi ihan liikaa, ja samalla kertaa tuon kantovälineen käyttö jäi omalla kohdallani kerrasta viimeiseen – analoginen rinkka sopii minulle paljon paremmin. Etenkin, kun pyrin yleensä kulkemaan kevyimmällä mahdollisella varustuksella, jolloin myös rinkan oma paino määrää grammoja.
Muistan, kuinka retkikaveri hajoili niin, että nakkasi pienen kävyn suuhunsa.
“Teki mieli jotain makeaa.”
“No sitäkö se käpy oli?”
“No ei helvetissä!”
Muistan myös, kuinka vadelmahillo maistui taivaalliselta näkkileivän päällä. Enkä ole unohtanut sitäkään, kuinka eräänä yönä pystytimme teltan jyrkänteen reunalle maisemia ihaillaksemme, mutta yö toikin toisen totuuden: tuuli niin maan perkeleesti. Silloin mukana olivat melko huonot lainakamat, ja teltassa oli kylmä. Nukuin heinäkuun helteillä ukin vihreä pipo päässä, jonka olin saanut viime metreillä mukaan matkaan. Muistan kyllä naurahtaneeni, että mitä minä sillä teen.
Kaiken huipuksi tuo kesä oli kuulemma kuumin yli kymmeneen vuoteen.
Lapin vaelluksesta ei tiedä mitään, ennen kuin siellä on kerran itse käynyt.
Teleport luonnonrauhaan »
You might also like
2 Comments
Kuva blogipostauksestasi tuo mieleeni ensimmäisen Lapin retkeni. Meitä lähti neljän hengen porukka metallinkeltaisella Datsunilla lakkoja keräämään. Minulla oli matalavartiset haisaappaat. Kuvassasi näkyvässä maastossa tuli mieleeni, että pitkävartiset saappaat olisivat paremmat, juu. Yövyimme teltassa viimeistä yötä lukuunottamatta. Maastossa kastuimme, kuivattelimme nuotiolla vaatteitamme, villasukkia auton ovien ikkunoiden väleissä. Lakkoja saimme hyvin ja ymmärrän, miksi niillä on se hinta, mikä niillä on. Viimeiseltä poimintareissulta leiriimme palatessa näimme mielettömästi mustikoita muttei kukaan jaksanut niitä enää poimia eikä olisi ollut astiaakaan, mihin poimia. Kotiin paluumatkalla oli pakko pysähtyä majoittumaan leirintäalueelle, jossa oli sopivasti yksi mökki vapaana. Uni maistui makoisasti ja lakkasaaalis pääsi turvallisesti kotimatkalle mökkiunilta herättyämme.
Miten ihana tarina ja muisto! Kiitos kun jaoit sen kanssani ja muidenkin iloksi. Tuo reissu on varmasti ollut ihana ja ikimuistoinen. Oletko koskaan kirjoittanut sitä kokonaisuudessaan mihinkään? 🙂