Kalkkiruukin luontopolulla Sipoonkorven kansallispuistossa
Jenkkien ja Singaporen sekä tulevien Pohjois-Kyproksen ja Portugalin postausten välissä voi nakata repun selkään, pukea sopivasti ja hengähtää hetken Helsingin luonnonhelmassa.
Tummanpuhuvan korpimetsän vesilammikot olivat riitteessä, sammaleen seasta kasvoi jääkvartsia ja hengitys puhisi verkalleen askelten tahdissa pitkin Kalkkiruukin luontopolkua Sipoonkorven kansallispuistossa.
Vaikka Högbergetin näköalakalliolta aukeava Sotungin vanha kulttuurimaisema on kuin mosaiikki jyrkänteistä, puronotkoista, kallioalueista sekä kauniisti pakastuneesta vehreästä sammaleesta, taltioitui Canonin muistikortille lähinnä jäisiä detaljeja.
Sekä kasvot.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.
Tuttuja kulmia 🙂 Hieno havainto tuo kiven peilikuva 🙂 Jos se tuollaisena näyttäytyisi luonnossa, niin voisi mielikuvitus lähteä laukkaamaan edemmänkin ja pian koko ympäröivä metsä olisi täynnä erilaisia kasvoja sekä öttiäisiä 😉
Tuo kivi oli kyllä kummallinen, se tuijottaa niin pistävästi..
Aah, metsässä seikkailu. Parasta. Huikeaa ajatella, ettei Hesingissäkään asuessa kauaksi tarvitse lähteä niitä huikeita luontopaikkoja löytääkseen!
Mahtavan näköisiä maisemia ja ihania yksityiskohtia. Myös popot näyttää makeilta! 🙂
Luontopolku jatkuu myös Kalkkiuunintie länsipuolelle, mistä löytyy myös hylätty kalkkikaivos. Opasteet ja portaat ovat tosin sen verran heikossa kunnossa että tahaton oikominen on helppoa.
Kiitos tiedosta! Tämä oli hyvä lisäys postaukseen, ja täytyy ehdottomasti käydä katsomassa tuo paikka uudelleen, uusin silmin.
Saamarin photoshoppaaja!
hei , tuo paikka on kesäpaikkani lähellä , aion käydä tänä kesänä katsomassa nuo hienot paikat . Tosi vaikuttavia kuvia !!! t. Tuikku
[…] sen piirteissä oli jotain outoa. Otin kuvan, ja kotiin päästyäni peilasin näkemäni kahteen. Kallioon ilmestyivät kasvot, jotka vielä tänäkin päivänä saavat minut pohtimaan, kuinka monet silmäparit meitä metsissä […]