“As truth be told, homecoming never gets old.”

Ystävät Luxemburgissa

Tuntuu, että kesä olisi ohitse ja syksy ovella.

Ja vastahan minä saavuin kotiin Suomen suveen.

Kuukausi Euroopan kesässä tuntuu siltä, että nyt on syksyn vuoro, lempivuodenaikani vuoro, kynsikkäiden ja paksun villahuivin vuoro. Niin on oikeastaan ollutkin, niin kaikki ovat sanoneet: ”Olitte reissussa oikeaan aikaan, Suomessa oli kamala sää.”

Aurinko myöhästyi matkastamme, mutta onneksi ehti perille viimeistään tänään. Oli liian kuuma kävellä Töölössä takin kanssa, käsivarrella se hiosti. Mutta voi pojat, kesä. Se on vasta alkamassa, ja minusta kesä tuntuu olevan loppumassa. Niin käy aina, kun reissaa etelään keväisin.

Auringonlasku Bodenseella

On ihanaa ja kovin virkistävääkin olla väärässä ja todeta, että kotimaan seikkailut vasta alkavat. Päiväreppu polttelee nurkassa, samoin makuupussi ja vaelluskengät. Retkikeitin ja pikakahvi. Outdoorsfinlandin sivut täyttävät kohteillaan kalenteriani, #suomiretki-seikkailut odottavat. Jännittää.

Täällä on niin paljon nähtävää.

Auringonlasku Lake Comolla

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center