Thaimaassa, kuukaudenmittaisella reissullamme, safkasimme kahteen otteeseen ravintolassa, jonka alla ei ollut pyöriä. Puolassa suosimme paikallisia tavernoja, Berliinissä mäsäytimme bratwurstia ja kebabia, Italiassa pastaa sekä tortellineja, Lontoossa toimi fish&ships. Toisin sanoen: pitäydymme aina paikallisessa muonituksessa, nimenomaan siinä paikallisten suosimassa ravintelissa.

Ruoka, jos mikä, on aina ollut hyvä syy matkustaa.

Testaamme hienot Fine Dining ja Gourmet-ravintolat mieluiten Helsingissä, poikkeus Lontoossa sijaitsevaan Jamie Oliverin Fifteen-ravintolaan taitaa sinetöidä säännön. Kierrämme tietoisesti kaukaa kaikki tuontikamat – jos tekee mieli sokerivettä, testaan mieluummin jonkun paikallisen limonaadin perinteisen colan sijaan. Tietenkin. Meille matkustamisessa tärkeää on tottakai uusien kulttuureiden ja muiden reissaajien, yhtälailla kuin paikallisten uusien tuttavuuksien, kohtaaminen, mutta ennen kaikkea ne uudet keittiöt. Ja luulen, että teitä kanssasisaria ja -veljiä löytyy sieltä ruudun takaa melkoinen määrä. Tunnustakaa! Missä te olette safkanneet parhaat annoksenne?

Kroatiassa vatsakumpumme täyttivät erilaiset ja annoskoiltaan erittäin turpeat Morska platat, kalalautaset. Orion on muuten ehdottomasti Makarska Rivieran ulkoilmaravinteleista paras. Jos et heti bongaa paikan nimeä, etsi katseellasi ravintolan sisäkattoon kiinnitettyjä pyykkinaruja ja niistä roikkuvia punavalkoraidallisia astiapyyhkeitä. Ja punaisia satiinipikkuhousuja.

Jos Kroatiassa naatittiin lähes pelkästään seafoodia, tarjoili Bosnia-Hertsegovinan Mostar aivan uskomatonta ruokaa, aivan uskomattoman huokeaan hintaan. Kämmenenkokoiset leipäpalaset, Peksimet, toivat mieleeni öljyssä kiehautetut italialaiset leipäset. Kun ne dippasi erikseen tilattuun sienikastikkeeseen, ei voinut kuin huokailla. Japrak-kaalikääryleet perunoiden ja ranskankerman kanssa toivat mieleen äidin keittiöhääräämiset – ehkä se teki osansa ruoan erinomaiseen makuun. Pljeskavica, ohut nuijittu pihvi, oli melkoisen basic, mutta silti kokeilun arvoinen perinneruoka.


Läntisen Jugoslavian keittiöt


Vuosiin en ymmärtänyt oluiden päälle, mutta Lontoon huudeilla sijaitsevan pienpanimon tummahko mustikkaolut avasi silmäni. Kroatialainen bisse on vaaleaa, helppoa ja hyvää. Paikalliseen juomakulttuuriin lähtemättömästi kuuluvan kahden voltin sitruunaoluen juo janoonsa, mutta voi pojat miten ihastuttiin bosnialaiseen Sarajevsco-olutmerkkiin. Hedelmäinen maku veti vertoja Beer Laolle ja ikuiselle ykköselleni, Kirch Portterille. Testatkaa jälkimmäistä seuraavan kerran, kun reissaatte Berliinissä.