Loppukesän retki Söderskärin majakalle

Ohi kiitäneet kevät ja kesä ovat olleet muutosten aikaa; elämässä on sattunut ja tapahtunut, ja siinä samassa olen löytänyt viereltäni aivan uskomattomia persoonia. Ystäviä, joiden kanssa vaihdoin kahvipöydässä aiemmin lauseen tai pari, mutta jotka ovat sittemmin voittaneet epäilevän rapunaisen luottamuksen – sillä seurauksella, että yhdessä ollaan jopa viikonloppuisin. Ei merta edemmäs kalaan, tiedättehän.

Toisin sanoen allekirjoittaneella on maailman parhaat duunikaverit. Elämän lokikirja kertoo kaiken olevan hyvin ja kohdillaan, ja että kirjoittaja on kuten ihmisen pitäisi: onnellinen.





Syksy – kuten tiedätte – on punahehkussa leimuavine villiviineineen ja tennareiden alla kahisevine lehtineen  allekirjoittaaneen suosikkivuodenaika. Ilma on raikas ja sitä on helppo hengittää, sadekaan ei meikäläistä haittaa saati masenna. Miksi? Koska luonto valmistautuu tulevaan talveen, seuraavaan suosikkivuodenaikaani. Lumilauta polttelee varastossa, ja parvekkeella nautitun teen seuralaisina toimivat pikkusiskon kutomat villasukat.

Tässä siis syyskuun 1. kunniaksi vielä yksi majakkakertomus, ennen kuin jatkan saman aiheen parissa Portugalin reissun jälkeen. Olen koettanut mahduttaa tulevan roadtripin varrelle niin monta korkeaa kaunokaista kuin mahdollista. Kuvat ovat viime viikonlopun venereissulta Suomenlahdella Porvoon ulkosaaristosta, noin 15 meripeninkulman päässä stadista sijaitsevasta Söderskäristä sekä sen 150 vuotiasta majakasta.

Kertokoot valokuvat sanojen sijaan täydellisestä lauantairetkestä Helsingin saaristoon, työkavereiden kanssa.