★ Omasta ilosta, vaikka tuotesijoittelussa Karttakeskus, MAKEEdesign, Green House Wear, SIGMA + muutama muu

Vuoden suurin kulutusjuhla, Joulu, lähestyy. Ahdistaa ja ihan syystä. En toivo elämääni mitään ylimääräistä, en ole toivonut enää vuosiin. On silti asioita, jotka ilahduttavat ja pääsevät oikeaan käyttöön, minkä vuoksi halusin jakaa muutamat omat vinkkini myös teille.

Muistan ajat, jolloin blogissa sai julkaista ihan mitä tahansa omasta ilostaan, vinkatakseen hyvistä jutuista ja tuotteista muille. Mutta maailma muuttuu, ja monet asiat kaupallistuvat. On tärkeää pitää kiinni lukijan ja julkaisijan oikeuksista, vaikka kaikki eivät valitettavasti niin teekään.

Tässä jutussa vinkkaan muutamista lahjoista, jotka minä olisin halunnut saada. Tiedätte, että toimin Karttakeskuksen ja SIGMAN Ambassadorina, minkä vuoksi heidän tuotteensa – kartat, kirjat ja objektiivit sekä lukuisat valokuvausvinkit – ovat näkyneet kanavissani pitkin vuotta, ja näkyvät nytkin. Joskin omasta ilostani sillä tiesittekö, että hain itse molempia Ambassadorin paikkoja? Niinpä. Miksi? Koska arvostan molempia brändejä, ja heidän tuotteensa auttavat minua urallani: kartat ovat oleellinen osa retkeilyä, olen aina lukenut paljon ja valokuvaus on osa työtäni.

Sanoisin, että minulla on aivan äärimmäisen kiitollinen tilanne edustaa kahta näin hienoa brändiä, joiden tuotteita käyttäisin joka tapauksessa. Blogi ei ole työni mutta portfolioni, eikä minun sen vuoksi tarvitse tehdä yhteistöitä useiden eri edustajien kanssa. Matkailunedistämiset keskukset, kuten vaikkapa Visit Kotka-Hamina ja Visit Tampere, istuvat tänne luonnollisesti, samoin tekevät kaksi perheyritystämme, jotka kohta vinkkaan. Tietenkin. Support your local.

Kuluttaminen sen sijaan kuuluu meistä kaikille, ja meistä jokaisella on vastuu tehdä järkeviä ja kestäviä valintoja ja hankintoja. Siistpä tässä minun ehdotukseni. Mikäli haluat antaa aineettoman lahjan, sellaisia tarjoavat muun muassa WWF, Plan ja Pelastakaa lapset.

Näiden vinkkien kautta iloista ja stressitöntä joulun odotusta!


Kairijoki-20


Jätä vuotuinen ulkomaanmatka väliin ja lähde kaveriporukalla tai perheen kanssa road trpille Suomeen! Karttakaupasta löytyy mahtavia tuotteita, kuten esimerkiksi tämä uudistettu Automatkailijan Suomi sekä yksi vuoden odotetuimmista teoksista, Suomen autiotuvat – kämpät ja kammit saaristosta tuntureille. Lupaan, että jokainen retkeilijä ja vaeltaja tulee rakastamaan tätä!


Lemmenjoki Karttakeskus

Karttakeskus

korvakorut1


Kymmenenvuotisen uran tehnyt MAKEEdesign on äitini yritys, jonka valmistamista tuotteista halusin nostaa nahkasta käsityönä taituroidut Hapsu-korvakorut (joita myydään myös useissa design-liikkeissä ympäri Suomen) sekä SEMPPU-seurustelutumpun, yhden käden lapasen, jonka voi antaa söpöksi lahjaksi pariskunnalle. ♥

Toki, kuten toinen pikkusiskoistani tekee, sitä voi käyttää myös muhvina.


semppu

Retkeilyvarusteet - merinokerrasto


Yritteliääseen perheeseemme kuuluu myös pikkusiskoni Marissa, jonka Green House Wear -tuotemerkki on lähtenyt heti ensimmäisenä vuotenaan hienoon kasvuun. Häneltä haluaisin nostaa 100% mulesing-vapaasta merinovillasta kolmessa eri pituudessa tai omien mittojesi mukaan valmistettavat merinovillakerrastot, joissa vietän aikalailla kaiken valveillaoloajan täällä Gisløyn saarella. Green House Wearin ja MAKEEdesignin kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa.

Valokuvausta ja retkeilyä harrastavalle ystävälle voi ommella DIY-meiningillä kosteudenimijöitä, joiden ohjeen löydät täältä. Harsokankaan värjäykseen saattaisi sopia myös upea punakaali, josta ystäväni Outi Pyy loihtii par’aikaa pukua Linnanjuhliin Satokausikalenterin perustaneen Samuli Karjulan vaimolle Laura Karjulalle. Vuoden 2019 Satokausikalenteri on yksinkertaisesti nerokas ja 100% varma lahjaidea ihan kenelle tahansa. Kalenteri on muuten juuri nyt tarjouksessa, joten nopean tilaajan etu kannattaa.


pussit


Myös hyvä kahvi ja retkeillessä erinomaisesti toimiva Aeropress sekä Nalgenen isosuinen, kuumaakin kestävä juomapullo on hyvä kombo, josta saa taituroitua nätin ja käytännöllisen paketin.


retkikeitin retkikeitin


Jos voisin, kannustaisin kaikkia valokuvaajia ja sellaisiksi haluavia tutustumaan luonnon omaan makro-maailmaan: sieniin, marjoihin, varpuihin, jäähileisiin, lumihiutaleisiin, sammaliin, käpyihin ja kaikkiin muihin pieniin ihmeisiin, joita löytyy kaikkialta ympäriltämme. Meidän täytyy vain nähdä ne.

Paras vinkkini tulevalle makro- ja luontokuvaajalle onkin, että istu paikoillasi ainakin vartti, ennen kuin edes harkitset kuvaavasi mitään. Anna silmille aikaa nähdä ja tarttua kohtiin, jotka haluat ikuistaa, sillä pikamulkaisulla ei yleensä näe mitään. Nauti luonnosta, odota, katsele, ja löydä. Huomaat, että luonto on täynnä aivan äärimmäisen kauniita ja kiinnostavia kohteita, jotka tietenkin kannattaa ikuistaa Sigman maineikkaalla 105 mm F2.8 EX DG OS HSM Macro -objektiivilla, jolla kuvaan kaikki luonnon detaljit. Toinen upea vaihtoehto monipuoliseen taltiointiin on tietenkin oma vakioputkeni eli saman merkin 24-70mm f/2.8 A DG OS HSM. Hintaluokka on toki eri, mutta objektiivit kestävät vuosia.

Viimeiseksi ajatuksesi haluaisin jättää sen, mitä mies totesi minulle joulusta puhuessamme: “Kunpa ihmiset ripottelisivat ympäri vuoden kaiken sen huomion, jota jouluna toisilleen antavat.”




Torronsuo

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center