Saamelaisten kansallispäivä 6.2.

NILS-ASLAK VALKEAPÄÄ:

Kuuletko elämän ääniä
kohinassa joen
suhinassa tuulen
Siinä kaikki mitä haluan sanoa
kaikki
(Ruoktu vaimmus)

Tänään maanantaina tulee kuluneeksi sata vuotta saamelaisten kansallispäivän synnystä.

“Kansallispäivän historiallisena taustana on 6.2.1917 Norjan Trondheimissa alkanut ensimmäinen pohjoismainen saamelaiskokous, joka aloitti valtakuntien rajat ylittävän yhteistyön saamelaisten välillä. Kokouksen suurimpana huolena oli saamelaisten elinmahdollisuuksien säilyminen, koska valtakunnanrajat vaikeuttivat saamelaisten perinteistä liikkumista ja porojen laiduntamista ja pääväestö otti käyttöönsä yhä enemmän saamelaisten maita.” (hs.fi)

“Symbolisestikin tärkeä YK:n itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus eli ILO 169 -sopimus on Suomelta edelleen ratifioimatta, vaikka Norja on sen tehnyt. Sopimus edellyttää valtioilta erityistoimenpiteitä muun muassa alkuperäiskansojen kulttuurin, kielen ja ympäristön suojelemiseksi”, toteaa Riku Rantala Helsingin Sanomien kolumnissaan. (hs.fi)

”Hallituksella on vireillä useita saamelaisten oikeuksiin liittyviä hankkeita. Pohjoismaisen saamelaissopimuksen neuvottelutulos on juuri valmistunut. Alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva ILO-sopimus on edelleen vireillä eduskunnassa, ja hallitus ottaa tänä vuonna kantaa siihen, jatketaanko sopimuksen ratifiointia.” (hs.fi)

“Löysä laki saamelaismääritelmästä rikkoo ihmisten oikeusturvaa ja aiheuttaa riitoja.” (hs.fi)

“Saamelaisuuden arvostukseen Aholalla on resepti. Se löytyy Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeeltä.
– Vähän kunnioitusta, kuten bändi laulaa.” (hs.fi)

***

En ole aiheen ekspertti, minkä vuoksi olisi hurskasta nostaa tähän kirjoituksen omia kantojani, joita en osaa perustella kuin sydämellä. Tuntuu silti pahalta, ettei tämä kiista saamelaisuudesta ja heidän oikeuksistaan mene eteenpäin millään taholla.

Pahoittelen myös yksitoikkoista lähdevalintaani, sillä en tiedä aiheesta tarpeeksi, jotta osaisin nostaa tänne muita kuin Helsingin Sanomien julkaisuja.

Halusin kuitenkin tuoda aiheen iholle.

Hurskasteluksihan se meni, joten: missä tasa-arvo, joka kuuluu meille kaikille?





Tasan vuosi sitten vietin silloinkin aikaani vapaaehtoisena työntekijänä ystäväni Laurin valassafarilla. Vaikka vain muutama teistä kyseli (useampi varmasti ajatteli) aiheesta Instagramin puolella, olen iloinen, että safarien eettisyys kiinnostaa ja mietityttää. Palataan tuohon aiheeseen kuitenkin tulevan lyhytdokumentin kautta, jonka kuvasin aiheen tiimoilta viime viikon Tromsøn matkallani.

Vuoden 2016 reissullani minulla oli ilo ja kunnia tutustua Piiaan ja Johan-Isakiin Tromsø Arctic Reindeer -perheyrityksen takaa.

Pääsimme Justinen kanssa miesten mukaan etsimään eksyneitä poroja. Minä luulin itsestäni liikoja, sillä monen metrin umpihangessa, moottorikelkan kyydissä Johan-Isakin jalasta roikkuminen kävi sellaisesta työstä, että hyvä kun pääsin seuraavana aamuna ylös sängystä. Rankkaa oli vaikkakin upea elämys, jollaista tuskin pääsen muualla kokemaan – kiitos Laurin, joka tutustutti meidät toisiimme ja jonka kautta pääsimme kokemaan, millaista saamelaisen Johan-Isakin työ oikeasti on.

Ei naurattanut.

Siksi olen sitä mieltä, että myös tuo kokemus ansaitsee oman kirjoituksensa; palaan aiheeseen.

Tromsøn Reindeer Race on vuotuinen kilpailu, joka vanhoja perinteitä kunnioittaen järjestetään osana saamelaisuuden kansallispäivän ja juhlaviikon ohjelmaa.

Tänä vuonna kaupungin kadut ovat kuitenkin asfaltillaan, ja lumet joudutaan tuomaan viereisiltä vuorilta.

Eivät ole vuodet veljiä keskenään.

NILS-ASLAK VALKEAPÄÄ:

Lapsena ihmettelin
miksei minulla ei siipiä
kuten muillakin linnuilla
ja vaikka en ole enää lapsi
ihmettelen silti
(Aurinko, isäni)