Unenomaisia ajatuksia meneillään olevasta

Unenomaisia ajatuksia meneillään olevasta

Vaikka tuuli ulvoo kuten tavallista, ja on ensimmäinen sateeton päivä moneen aikaan, yksikään päivä ei ole samanlainen.

Olen ripustanut yhdestä huoneesta muodostuvan kotini jokaisen ikkunan eteen villaviltin, ne toimivat hyvinä eristeinä ulkona myllertävää merisäätä vastaan. Mökin lämmitykseen käytän pientä irtopatteria ja puita, joita poltan sopivissa määrin iltaa ja yötä vasten, sillä nukun ja viihdyn parhaiten viileässä. Olin kuitenkin ensimmäistä kertaa poissa pidempään, minkä vuoksi takka on tänään naksahdellut normaalia nopeammin.

Puut ritisevät taustalla, tuli henkäilee kuuluvasti. Liekit nuolevat lasia, jonka joutuu taas kohta kirkastamaan tuhkalla. Ja pian, aikalailla ihan kohta, kuin palkintona kiehisten vuolemisesta, niiden sytyttämisestä ja loimujen vahtimisesta alkaa lämpö ottamaan mökistä vallan. Se tunkeutuu hirsimökin nurkkiin ja patjaan, ja patjan edestä nostettuun paksuun peittoon, joka on niin muhkea ja painava, että se eristää ulkopuolelta tulevan ilman.

Kun toisen iho ei vielä hetkeen hohkaa omaa vasten, sitä joutuu näkemään aavistuksen enemmän vaivaa sänkynsä lämmittämiseksi.

Kun viime vuonna julkaisin Kaukokaipuussa valokuvausvinkkeihin paneutuvaa joulukalenteria, päätin tänä vuonna kertoa ihan vaan elämästä. Päivien puuhasteluista kirjoittamisen ja mökin lämmittämisen ohella. Laurin kasvattamista valkosipuleista ja ajatuksista, joita omavaraisuus synnyttää. Tulevasta joulusta ja siitä, miten sitä vietämme.

Ylipäätään elämästä Gisløyalla; tästä unenomaisesta todellisuudesta, josta pelkää heräävänsä.

Olen nukkunut aivan äärimmäisen hyvin. Toki nukun hyvin lähes aina, minulla on mahtavat unenlahjat, mutta täällä uni on erilaista. Se on rauhallista ja syvää. Voimaannuttavaa.

Kun minä nukahdan, nukun koko yön ja herään vasta aamulla – normaalisti havahtuisin edes kerran. Yöt toistavat itseään, samoin aamut: nousen aina puoli yhdeksältä, sillä silloin minä herään. En käytä herätyskelloa, mikä on täällä arjen luksusta ja elämäntapa.

Kuten Lauri tuumasi tänne tullessani: ”Gisløyalla ei sitten ole kiire mihinkään.”

Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen, maisemat muuttuvat hetkessä: On hetken upeaa oranssia, sitten punaisen ehjiä sävyjä, hopean harmaata ja sinistä ja valkoista, kaiken peittävää lumituiskua, maisemaa ja meren pintaa värisyttävää tuulta, märkää tihkua, räntää, pientä kuivaa lumisadetta ja vastapainoksi kaatosadetta pystyyn, poikki ja vinoon. On lämmintä ja kylmää tuulta, sekä yksi poikkeus vahvistamassa säännöttömyyden sääntöä: pakkanen ei ole koskaan laskenut alle -11°C.

Mieli on levännyt ja hiljainen, sää vaihtelee vain punaisen mökin ulkopuolella.

On hyvä olla.