Minä ennemmin kokeilen kuin uskon ketään.
Sanoin, ja meinasin silti mennä lankaan.
On olemassa kaupunki, joka ei ole koskaan kiinnostanut minua, tai jos rehellisiä ollaan, niin on niitä ollut muitakin, mutta jostain syystä en kuitenkaan koskaan ajatellut lähteväni tänne.
En osaa sanoa miksi.
Takki oli kuitenkin käännettävä, sillä halusin yllättää meistä komeamman syntymäpäivämatkalla kohteeseen, johon mies oli ihastunut jo aiemmin.
Minä tunnen samanmoista kiintymystä Italiaan, ja uskon sen johtuvan matkoillani tapaamista ihmisistä: heidän kauttaan tietyn kohteen kokee paljon merkityksellisempänä – etenkin näin jälkikäteen.
Pienillä kaduilla kulkiessaan ikkunalasin takaa nousivat maailman korkeimpien rakennusten miniatyyrit. Kaikkialla oli polkupyöriä. Omistajiensa vierellä sievästi ilman liekaa kulkevia koiria. Narsisseja ja pastellinsävyisiä taloja, joista yksikään ei ollut samanlainen.
Vanhoihin tehtaisiin rakennettuja ympäristöjä, laitureita ja lintuja.
Kaupunkia halkoi joki, mikä aina tekee oloni kodikkaaksi. Ehkä siksi rakastin Amsterdamia, ja ehkä siksi tuskailin niin paljon vedettömässä Faenzassa, jossa asuin keväällä 2008.
Oli Grød, Hija de Sanchez, 108 ja AMASS sekä maailman ihanin italialainen kahvila.
Oli sellainen tarjooma, etten enää koskaan ajattele voileivistä samoin.
Kun on valmis puhkaisemaan oman kuplansa – ymmärtäessään ajatella muutakin kuin itseään – voi ruokamatkan ohessa päätyä ikimuistoiselle päiväretkelle mielipuuhansa pariin eli hortoilemaan kasvitieteelliseen puutarhaan ja aamupalalle siihen hämyiseen italialaiseen kahvilaan, jonka capuccino maistuikin paremmalta kuin yksikään aiempi.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Sanoissasi oli niin kauniin kaihoisa tunnelma, että minutkin valtasi yhtäkkiä ikävä täältä Saimaan rannalta hälyisiin kahviloihin. Italiaan, Amsterdamiin, Kööpenhaminaan… kaikkialle… niihin hetkiin, jotka olen jo joskus kokenut, jolloin olen elänyt vahvimmin ja maistanut sen täydellisimmän kahvin mauan. Joka kerta uudestaan. Eri puolilla maailmaa.
Kiitos <3.
Voi kiitos Heidi, kauniisti sanottu! Ja kiitos myös sinulle ihanasta vastauksestasi. <3
Nella ihanaa <3 Köpis oli siis hyvä ja hellä.
Kylli <3
Takinkääntö ja kuplien puhkominen raikastaa mielen ja ajatukset. Jos useampi turvautuisi niihin, siilipuolustuksen ja poteroihin kaivautumisen sijaan, olisi maailmamme paljon parempi paikka elää <3
Ja kasvitieteelliset puutarhat ovat ihan parhaita hortoilupaikkoja. Niihin ei voi koskaan eksyä, ja lajien runsaus huumaa.
Sinä sanoit sen taas kerran niin hienosti! Kiitos Johanna. <3
Ihana kirjoitus, tunnetta! <3
Kiitos Leena! 🙂
I feel you! Tunnen juurikin samaa tunnetta. Tämä kaupunki vie jalat alta, terveiset Kööpenhaminasta! <3
Kiitos Laura, nauttikaa reissusta! <3