Minä ennemmin kokeilen kuin uskon ketään.

Sanoin, ja meinasin silti mennä lankaan.

On olemassa kaupunki, joka ei ole koskaan kiinnostanut minua, tai jos rehellisiä ollaan, niin on niitä ollut muitakin, mutta jostain syystä en kuitenkaan koskaan ajatellut lähteväni tänne.

En osaa sanoa miksi.


Untitled

Takki oli kuitenkin käännettävä, sillä halusin yllättää meistä komeamman syntymäpäivämatkalla kohteeseen, johon mies oli ihastunut jo aiemmin.

Minä tunnen samanmoista kiintymystä Italiaan, ja uskon sen johtuvan matkoillani tapaamista ihmisistä: heidän kauttaan tietyn kohteen kokee paljon merkityksellisempänä – etenkin näin jälkikäteen.

Matkasihan Markokin viimeeksi tänne ystäviensä seurassa.


Untitled


Pienillä kaduilla kulkiessaan ikkunalasin takaa nousivat maailman korkeimpien rakennusten miniatyyrit. Kaikkialla oli polkupyöriä. Omistajiensa vierellä sievästi ilman liekaa kulkevia koiria. Narsisseja ja pastellinsävyisiä taloja, joista yksikään ei ollut samanlainen.

Vanhoihin tehtaisiin rakennettuja ympäristöjä, laitureita ja lintuja.

Kaupunkia halkoi joki, mikä aina tekee oloni kodikkaaksi. Ehkä siksi rakastin Amsterdamia, ja ehkä siksi tuskailin niin paljon vedettömässä Faenzassa, jossa asuin keväällä 2008.


Untitled


Oli Grød, Hija de Sanchez, 108 ja AMASS sekä maailman ihanin italialainen kahvila.

Oli sellainen tarjooma, etten enää koskaan ajattele voileivistä samoin.

Kun on valmis puhkaisemaan oman kuplansa – ymmärtäessään ajatella muutakin kuin itseään – voi ruokamatkan ohessa päätyä ikimuistoiselle päiväretkelle mielipuuhansa pariin eli hortoilemaan kasvitieteelliseen puutarhaan ja aamupalalle siihen hämyiseen italialaiseen kahvilaan, jonka capuccino maistuikin paremmalta kuin yksikään aiempi.

Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.

Ennakkotilaa: Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä

"Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt."


Ennakkotilaa

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center