Uhanalainen pimeä

Meidän sukupolvemme on tuonut tiedon pirtin pöytään ja yrittänyt kirjoittaa vanhan kansan uskomukset todesta taruiksi. Samalla sukupolvemme on valaissut yön ja siten saattanut pimeän uhanalaiseksi.

Kautta aikain kulttuureissa ja uskonnoissa palvottu Aurinko on korvattu talviaikaan kaupunkien sirisevällä valosaasteella, joka on toisten mielestä kaunista ja toisten mielestä rumaa.

Auringolle on uhrattu, sillä pimeän on pelätty jäävän pysyväksi olotilaksi. Päivän lyhenemiseen on aina liittynyt dramatiikkaa.

Hehkulamppu keksittiin, ja loppu on historiaa — kuten pian ovat myös maailman pimeät alueet. (Tiesittekö, että hehkulamppu otettiin käyttöön Pohjoismaissa ensimmäistä kertaa Finlaysonin tehtaalla, Tampereella vuonna 1882.)

Pimeästä on tullut uhanalaista.

Lisäksi arvioidaan, ettei 95 prosenttia eurooppalaisista näe täysin pimeää taivasta enää lainkaan.

Samaan aikaan alati hohkaava valosaaste lisää ihmisiin kohdistuvaa ympäristökuormitusta ja estää rauhoittumista, kun elimistö on jatkuvasta vireystilasta sekaisin. Kirkasvalolamput sen sijaan kertovat aivan toisenlaista tarinaa, monet nimittäin ovat löytäneet niiden lempeästä kirkkaudesta ja kesän muistutuksesta tärkeän voimavaran pimeän ajan yli.

Onneksi Chilen vuoristoon on pystytetty pimeän pyhättö ja tumman tähtitaivaan suojelualue. Sama katoava luonnonvara on tunnistettu myös Euroopassa, jonka ensimmäinen virallinen suojelualue sijaitsee Englannissa, Exmoorin kansallispuistossa.

“Pohjoismaiden ainoat todella pimeät maa-alueet ovat kutistuneet kolmen Saamenmaan suurimman erämaa-alueen ylle: Sarek—Kebnekaiseen, Øvre—Anárjohka—Lemmenjoelle ja Itäkairaan. Nämä kolme aluetta, palanen Kaldoaivin erämaata Utsjoella sekä Västerbottenin läänin syrjäiset tunturiylängöt Ruotsin puolen eteläisessä Saamenmaassa ovat merialueita lukuunottamatta koko Euroopan (poislukien Venäjä) ainoat pimeät alueet.” (Antti Haataja: Pohjoinen. Jälkemme maailman laidalla. TAMMI, Helsinki, 2018. Osio: Revontulet)

Japanissa ei enää varoitettaisi pimeällä viheltämisestä, minkä uskottiin houkuttelevan taloon käärmeitä ja vihollisia;

Aasiassa kynsiä voitaisiin leikata normaalisti hämärän tulon jälkeen, sillä se ei enää houkuttelisi henkiolentoja;

Tähdenlentojen aikana toivotut toiveet eivät enää toteutuisi, sillä emme enää yksinkertaisesti näkisi tähdenlentoja.

Ja mitä siihenkin sanoisi kreikkalainen tähtitieteilijä Ptolemaios, joka vuonna 150 kertoi, että meteoriitin lentäessä yli taivaankannen jumalat tarkkailivat ihmisiä maan päällä ja kuuntelivat heidän toiveitaan, minkä vuoksi rukoukset saattoivat joskus käydä toteen.

Mieleeni nousee moniakin kysymyksiä: Miksi me emme selviä ilman kirkkaita valoja? Onko samasta vaivasta kärsitty aina? Vai onko tämä nykymaailman synnyttämä muutos? Olemmeko joskus selvinneet paremmin kaamoksen yli?

Entä milloin pimeä pääsee Punaiselle listalle?

Muistutus: Pimeän pelko ja kaamoksen tuoma ahdistus ovat tosiasioita; jotkut kärsivät niistä todella. Tämä artikkeli on kirjoitettu täysin omasta näkökulmasta.