Kahden maan loukussa

Kahden maan loukussa

Jos olisin lähtenyt suunnitellulle Suomi-reissulle, olisin nyt jumissa Hämeessä kuka tietää kuinka kauan.

Lopetan laskemisen. Sitä ennen olen kiittänyt itseäni ainakin sata kertaa siitä, etten lähtenyt etelään vaan peruin matkani viime hetkellä. Kuten aiemmin sanoin, en pelkää viruksen saamista (en kuulu riskiryhmään), pelkään sen levittämistä. Ja vielä sitäkin enemmän pelkäsin edellä mainittua tilannetta, jossa minä olisin jumissa Suomessa ja meistä toinen Norjassa.

Suomi on tovi sitten sulkenut rajansa. Koulut menevät kiinni, etäopetus alkaa, kaikki yli 10 hengen tapaamiset kielletään ja hyvä niin. Jaksan uskoa, että vielä nämä toimenpiteet saavat taudin leviämisen kuriin.

Meillä on kotona tarpeeksi jauhoja, kuivahiivaa, paperiakin, kalaa pakkasessa ja punaviiniä. Meillä on yhteistä aikaa, ja meillä on toisemme. Vaikka meillä ei ole hätää, sydäntä särkee ajatella kaikkia niitä tuhansia ja taas tuhansia yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole ketään tukenaan ja turvanaan.

Miten tällaista voi edes tapahtua? En voi, en edes yritä ajatella, miltä kaikista niistä ihmisistä on tuntunut, jotka ovat ottaneet vastaan suru-uutiset juuri alkaneesta sodasta. Sen on täytynyt tuntua tuhansia kertoja pahemmalta kuin tämä, ja pahalta tämäkin tuntuu.

Haluan uskoa, että kaikki tämä opettaa meitä ja saa meidät ottamaan askeleen taaksepäin. Tarkastelemaan tilannetta, meitä kaikkia, uudesta perspektiivistä. Tarvitsemmeko oikeasti kaikkea sitä, mitä meillä on? Mikä ylipäätään on elämälle välttämätöntä?

Haluan uskoa, että kaikki tämä myös opettaa meitä arvostamaan aikaa, joka tuntuu tällä hetkellä pysähtyneen. Niin käy nykyelämässä enää todella harvoin, mieti vaikka.

Milloin viimeksi sinulla on ollut niin tylsää, kuin sinulla tulee pian väkisin olemaan, ellei ole jo ollut. Monilla meistä on aina jotain tekemistä, kuulun itsekin heihin, mutta jopa minä tunnistan tilanteita, joissa en osaa olla. Olen yhtäaikaisesti loukussa ajassa ja paikassa, enkä pääse tilanteesta pois tai sitä pakoon.

Nyt on vain opeteltava olemaan erilailla, eri tavoin ja enemmän läsnä. Se tekee meille kaikille varmasti hyvää, oli tilanteen aiheuttaja kuinka hirveä tahansa.