Ei huolta, minä katsoin sinunkin puolestasi

Jos ihminen ei syö, sille on oikeastaan kaksi hyvää syytä: olla kylläinen tai korviaan myöten ihastunut.

Vuodenajoista suosikkini on pian täällä, ja minä ostin vasta viikonloppuna kesän ensimmäisen annoksen muikkuja. Voin ihan huoletta syyttää toista. Kerrankin jotain muuta kuin omaa peilikuvaa.

Kerrankin tarpeeksi suolaisen annoksen kylkeen kun otti ykkösoluen ja kuunteli ja katseli kaikkia ympärillä istuvia, ei voinut kuin hymyillä. Ei tarvitse lähteä tämän kauemmaksi, että saa maailman ympärilleen: kaikenlaiset kielet sekoittuivat samalla, kun Kauppatorilla annos jos toinen hupeni.

Minua viistosti vastapäätä istui mies, joka tuijotti koko ruokailun ajan puhelimen näyttöä. Ja jos hän ei olisi tuijottanut, hän ehkä olisi huomannut, että tämä tyttö tässä näin tuijotti häntä varmasti koko ruokailun ajan. Ihan vaan siksi, koska joku on joskus sanonut toisen tietävän, kun häntä katsotaan. Tai ajatellaan.

Tuijottamisen nyt pitäisi olla itsestäänselvyys.

Se mies saattoi ehkä olla kuuro tai sitten minä en vaan pystynyt ajattelemaan häntä tarpeeksi lujasti, kun ajattelin vaan sitä toista.

Minä toki taltioin puhelimen kuvamuistiin pulleat nauriit ja valkosipulipuntit ja multaiset kanttarellit, tämän aivan erinomaisen kahdeksan euron annoksenkin, mutta sen jälkeen sujautin luurin taskuun ja keskityin elämään. Omaani ja muiden siinä ympärillä. Oli brittiläisiä herrasmiehiä ihmettelemässä suomalaista olutta, oli pieni kiinalainen tyttö joka nosti pyöreät perunat silmiensä eteen ja nauratti vanhempiaan, oli vanha rouva ja vanha mies jotka jakoivat annoksen yhdessä.

Sinä et näitä nähnyt, mutta ei huolta, minä katsoin sinunkin puolestasi.

Vai mitä luulet, olisiko sinunkin kannattanut?