On monni merelle lähtenyt

“Not all treasure is silver and gold.”

Olin kai niin innoissani tulevasta purjehduksesta, että hyppäsin Kampista väärään suuntaan kulkevaan bussiin.

Kuinka niin voi edes käydä?





Nappasin sitten lennosta taksin kuin New Yorkin kaduilla konsanaan, ja hurautin Hankolaiturille, jossa minua odottivat purjelaiva Ingrid sekä miehistöllinen Instagramin kautta tavattuja ystäviä.

Tuo kuvasovellus on tuonut elämääni niin suunnattoman määrän iloa ja uusia ihmisiä, ettei sitä oikein osaa uskoa todeksikaan.

Punaisten purjeiden Ingrid rakennettiin vuonna 1932 ammattikäyttöön Pohjanmeren tyrskyihin. Tehtyään täyden päivätyön tanskalaisena kalastusaluksena, kunnostettiin kaunokainen perusteellisesti Ruotsin Simrishamnissa, minkä jälkeen se löysi uuden kodin Itämerta seilaavana charter-aluksena erään tummansiniseen poolovillapaitaan sonnustauneen merimiehen kotoa.

Vasta Topin ja Eetun isän tavattuaan ymmärtää, miten meri voi pukea miestä.

Olin juuri vaipunut mahtaviin mielikuviin kaikista niistä vuosikymmenten aikana seilatuista tyrskyistä, kunnes…

“Nella! Sun vuoro kiivetä kokkaan!”

Yritin vaan en uskaltanut, joten tyydyin ottamaan kuvia Samista, joka keikkui laivan nokassa kuin vanha tekijä. En kuitenkaan malttanut olla kipuamatta narutikkaita ylös maston puoleen väliin, ja niin sain minäkin hetkeni purjelaivan hurjapäänä.

Kannatti uskaltaa.

Laineet laittoivat purjelaivaan vauhtia, ja välillä mentiin sellaista kylkimyyryä, että maakrapua hirvitti.

Mikä mieletön kokemus!

Ihan koko miehisto ei mahtunut mukaan tähän otokseen, joten Konstan, Villen, Samin, Julian ja Aten lisäksi kuvasta puuttuvat vielä Riku, Jaakko, Maria, Joonas sekä Eetu ja Topi, purjelaiva Ingridin kansipojat ja kesäisen purjehduksen järjestäjät.