Ei matkalla minnekään

Kauniina heinäpäivän aamuna näkyi ikkunoista noin satapäinen joukko silmäpareja matkalla kuka minnekin sitä tiettyä siltaa pitkin, joka saattaa kulkijan yli aikanaan viiksekkäitä monnikaloja pesineen ja rannoistaan lumpeiden pilkuttaman Vanajaveden. Juna jylisee kiskoilla aina samaan aikaan päivästä, vain matkan lopullinen määränpää vaihtelee. Pohjoinen on kuitenkin suuntana, ainakin kun se mitataan tästä kohtaa Hämeenlinnaa.

Siinä hiekkaisella tiellä niin monena kertana seistessäni ja välillä kuluneiden puulankkujen jylistessä kantapäiden alla tulin usein miettineeksi, että olisinpa kyydissä mukana ihan sama minne. Minä tiedän monia paremmin, että tästä paikasta vähän matkaa eteenpäin alkavat huolettomat pellot, jotka maajussien ansiosta ovat symmetrisine viivoineen kuin parhaitakin luonnon taideteoksia. Välistä laiduntavat eivät elämää vaan hyvällä halulla ruohoa märehtivät lehmät, ja kohta on hevosten vuoro. Ne yleensä seisovat ja tuijottavat, mutta pienempien olen nähnyt kirmaavan vailla minkäänlaista tolkkua. Se rautatie kutsuttaa aina kummasti, ja sitä matkaa on taitettu niin maan perusteellisesti Jyväskylään, Tampereelle ja entiseen kotikaupunkiini Kuopioon.

Vaan nyt ollaan Hämeenlinnassa, ei matkalla minnekään. Kotona. Kaupungissa, jossa on niin paljon paikkoja lähteä vain kävelemään, puistoja joiden tammirunkoja vasten on hyvä nojailla ja muureja, joiden päälle kiipeillä ja joilta kerrankin eräs ystäväni tipahti alas murtaen solisluunsa. Vaan sen ikäisenä ja käden parannuttua samalle paikalle kiivettiin aina uudestaan, eikä murtunutta luuta muistanut enää seuraavana kesänä kukaan. Se oli huoletonta aikaa se, ja se huolettomuus huokuu niissä paikoissa vieläkin.

Olen viljalti miettinyt mikä tässä kotimaassa niin pirusti nykyään viehättää, ja ajatuksen toisensa perään ihan mielelläni uhranneena olen yhä varmempi, että se on se rauhallisuus ja hiljaisuus, se oman tilan tarve ja hetki, kun ystävien naurun sijaan kuulee vain humisevan tuulen, kahisevan kaislikon ja tammet, jotka kyllä juttelevat jos niitä haluaa kuunnella. Ja rautatien, jolla on aina yhtä paljon tarinoita kerrottavanaan.