Ensimmäisen ja viimeisen päivän välissä

Ensimmäisen ja viimeisen päivän välissä

Tajusin toukokuun loppuvan tänään.

M I E L E T Ö N, sitä tämä kuukausi on ollut. Olen ollut koko ajan menossa, milloin Helsingissä tai muualla, ties missä. On tapahtunut paljon ja on ollut paljon tapahtumia.

Sain ilon ja kunnian esiintyä viime perjantaina 32. kertaa järjestettävän #Metsävisan finaalissa 8.–9.-luokkalaisille opiskelijoille ja heidän opettajilleen, ja kertoa siitä, miten minusta tuli minä. Vaikka olen joutunut, tai tottakai päässyt, epämukavuusalueelleni eli esiintymään jo monesti, ei mikään ole koskaan ollut yhtä haastavaa, kuin puhua vain itsestään. Tähän pisteeseen on ohjannut niin monta polkua, sattumaa, summaa, kohtaamista, työpaikkaa, projektia, onnistumista ja munaustakin, ettei sellaista vyyhtiä pura hetkessä. Yritin kuitenkin ja taisin ainakin jotenkin onnistua, sillä somesta kuului ihanaa palautetta.

Sydämellinen kiitos Suomen Metsäyhdistys ry:lle, kun sain tulla esiintymään upeaan tilaisuuteenne!

Tee mitä oikeasti haluat ja mistä tykkäät. Älä sano mielenkiintoisille jutuille ei vaikket ihan tietäisikään mihin ryhdyt tai osaatko ? @monnihimari’n ohje #metsävisa’n finalisteille ?? #suomiretki pic.twitter.com/LQCcf8dYAL

— Metsä puhuu (@MetsaPuhuu) May 25, 2018

”Yksi kollegani kertoi matkustaneensa läpi Keski-Amerikan dollarilla päivässä. Hän sanoi paikallisten olleen niin vieraanvaraisia, että hän pystyi yöpymään ihmisten luona ilmaiseksi. Koko Keski-Amerikka on täynnä matkailupalveluja! Olisi siis aika reilua käyttää niitä.” Suomen Kuvalehti, 17.5.2018

Sain myös kutsun Reilun Matkailun yhdistyksen järjestämään Miten kohdata köyhyys matkalla? -paneelikeskusteluun Maailma kylässä -festareilla. Aihe on sen verran tärkeä ja tätä päivää, että aion paneutua siihen oman artikkelinsa verran. Tässä kuitenkin pari maistiaista tilaisuudesta, joka tunki täyteen aiheesta kiinnostuneista kuulijoista.

Kiitos, kun tulitte paikalle!

Aiemmin keväällä Luontoliiton kanssa järjestämämme #Luontokuvahaaste huipentui siihen, että pääsin vetämään kuvausiltapäivän voittajaporukan, Ruusutorpan yläasteen valokuvauskerhon kanssa. Alkujutustelun ja perehdytyksen jälkeen siirryimme koulun pihalle harjoittelemaan valokuvausta eri aukoilla ja suljinajoilla.

Ensin kokeiltiin sormista valuvan hiekan kuvaamista, minkä jälkeen siirryimme vesipullojen kanssa viereiselle nurmikkoalueelle. Tässä alla näette yhden opiskelijatytön ikuistaman otoksen sen jälkeen, kun olimme katsoneet kameran asetukset kuntoon. Mahdattekohan samaistua tähän tunteeseen, miten hyvältä minusta tuntuu ja miten ylpeä olen hänen onnistumisestaan. Katsokaa nyt tätä alla olevaa kuvaa!

Eikö olekin ihan mieletön?