★ Kaupallinen yhteistyö Karttakeskuksen kanssa

Suonenjoen kesämökin matala rantavesi seisoi paksuna kuin talvipalttoo, vaikka vietettiin kesän kuumimpia päiviä. Vesi ei liikahtanutkaan.

Hauenpoikanen, emonsa suurhauen pienoiskuva, vaani pikkuruista ahventa saaliinhimoinen katse keltaisissa silmissään suuren lumpeen suojissa. Tylppä kuono ja vahva leuka nykivät, pieniä teräviä hampaita pakotti. Kalalla oli nälkä. Rumat perhosentoukat ja kauniit päiväkorennot pintovat vieressä, mutta hauki tuijottaa ahnaasti kohdettaan. Hauki oli lihansyöjä.

Vatsaeväkään ei värähdä, kala on kuin kivettynyt paikoilleen. Se toteuttaa parhaansa mukaan ikiaikaista viettiä, pedon merkkiä, joka on piirtynyt sen tiikerinjuovaisiin kylkiin ja valkoiseen vatsanahkaan, joka nyt roikkuu löysänä.

Yhtäkkiä kaiken hiljaisuuden rikkoi kova kurnahdus. Hauenpojan vatsa murisee. Ahven parkaisee kuplia ja säntää peloissaan karkuun itseään nopeampi perässään. Katson pintaa halkovien viisteiden perään ja hymyilen; lounas on tarjoiltu.


Jigikalastajan käsikirja


Pienimmät saavat kuitenkin jäädä kasvamaan, samoin suuremmat pitämään huolta vesistöstä. Sen sijaan läheisestä virrasta napatut ja oikein sopivan kokoiset, kahden-kolmen kilon hauet nostimme veneeseen ja paistoimme pannulla runsaassa voissa.

Kuka koskaan on haukkunut haukea roskakalaksi, on väärässä; kannattaa kokeilla vaikka haukipullien tai kala-walevskan valmistusta, joilla varmasti hurmaa pöytään istuneet vieraat. Ottivinkkejä kannattaa kurkata uudesta Jigikalastan käsikirjasta, joka nivoo yhteen kaikki kalamiehen tärkeimmät vinkit.

Ja saattaa se haukikin kuhan ja ahvenen lisäksi mehevään muovimatoon napata, kuten kävi tälläkin kertaa.


Saunaniemi

Saunaniemi

Untitled

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Varaa päiväretket ja tilaa matkakirjat sinisten kumppanuuslinkkien kautta. Minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, että tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman vilkkuvia bannerimainoksia.

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.