Valokuvaus – Hyviä harmaita hetkiä

Muistan miettineeni Fifty Shades of Greyn olevan vähintäänkin outo nimi kirjalle, joka ei käsittelekään valokuvausta.

Epäilemättä sangen hyvä oivallus, ajattelee lukija.

Toinen taas ei tiedä mitä tuumata. Mutta ei se mitään, en minäkään tiedä mitään niistä aikuisten aistikkaista novelleista.

Aiheeseen on päästy, joten mennään mielikuviin: “Helmoiltaan maata vasten makaava musta huopaverho on paksu, karkea ja kattoon asti korkea kuin muuri, joka pitää piilossa ovenpielet ja toisaalta kemiat, paperit ja pyykkipojat sekä kaiken peittävän punaisen palon.”

Mattamusta sisäänkäynti kahden maailman välissä. Pimiö.

Siinä vasta aikuisten pornoluola.

Olen aloittanut valokuvaamisen Canonin A1 -järjestelmäkameralla ja Kodakin nelisatasella T-MAXilla. Opiskellut filmikuvaamista Kuopion Muotoiluakatemian viimeisenä vuosikurssilaisena ennen kuin kaikki digitalisoitiin. Haastatellut silloisen kurssityöni tueksi Kristoffer Albrechtia – miestä, jonka valokuvataide ja hopeavedokset ovat pitäneet minut otteessaan kaikki nämä vuodet.

Vaan kuvattu on meidänkin suvussamme. Minulla ovat edelleen mummini laatikkokamera sekä ukkini Feinmess Dresdenin Bonotar, tuttavallisemmin paljettikamera. Sillä on taltioitu nämäkin näkymät, jotka päätin dokumentoida Instagramin puolelle tästä päivästä siihen saakka, kunnes kaikki maisemakuvat on käyty läpi.

Siinä voi mennä hetki.

Mistäpä muualtakaan tämä kulkutautisuuteni olisi kytenyt kuin pohjoissavolaisesta ja kivennapalaisesta veriperimästä.

Mikäli siis haluat seurata sukumme seikkailuja Suomen luonnossa, kurkista Instagram-galleriani puolelle. Siellä joka kolmas julkaisuni on harmaa-aistimus, joka yhtenäisenä kuvanauhana luo omanlaisensa kokonaisuuden tai dokumentaation niistä hetkistä, jotka isäni, isovanhempani ja heidän vanhempansa ovat päässeet todistamaan.