Kai kaikilla on joku kliseinen kohde, sanonta, asia tai muu, jonka haluaisi päästä toteuttamaan vuosien haaveilun ja unelmoinnin jälkeen. Kas tässä omani:
OOOOO-ooooooooon mä juonut viinii Wienissä,
moo-oooonnnta pitkää kylmää Lyypekissä!
Anteeksi. Olen vaan odottanut niin kauan, että pääsen kirjoittamaan tuon tänne! Olen odottanut sitä hetkeä, että voin sanoa juoneeni monta pitkä kylmää Lyypekissä. Kaupungissa, joka oli juuri niin ihana ja vähän omituinen kuin kuvitelinkin. Kaikki oli vähän vinossa, siis rakennukset, tiet ja puut. Kukkulan päälle rakennetun kaupungin mukulakivikadut viettivät milloin oikealle ja milloin vasemmalle. Mutta tunnelma oli loistava, hengen- ja ruumiinantimet erinomaiset.
Täällä Lyypekissä ollessamme Saksa oli juuri voittanut fudismatsin ja koko kaupunki aivan tuhannen sekaisin laulavista, nauravista, huutavista, iloisista ja torvea soittavista ihmisistä. Heitä remusi talojen parvekkeilla ja ikkunoissa ja he roikkuivat autoista puhallellen paperimurua ohikulkijoiden päälle. Punainen, keltainen ja musta liehuivat joka nurkalla. Muistan tuon päivän varmasti koko loppuelämäni.
Olen diggaillut Panun matkat -blogia siitä saakka, kun ryhdyin kirjoittamaan Kaukokaipuuta. Ja kun Panu tuossa äsken kyseli, notta tietäisikö joku vinkkejä Lyypekkiin, en voinut olla kaivamatta kesäkuisen Euroopan road tripin pullistelevaa kuvakansiota ja julkaista otoksia reissun toiseksi viimeisestä kohteestamme, jonne olin halunnut päästä yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
Tämä kirjoitus on yhtälailla minulle ja teille mutta ennen kaikkea Panulle, joka pääsee pian juomaan monta pitkää kylmää Lyypekissä.
Pohjois-Saksassa Itämeren rannalla sijaitseva Lyypekki on hansakaupunkien kurvikas kuningatar ja Unescon maailmanperintökohde. Vuonna 1143 perustettua kaupunkia on kautta aikain kutsuttu Itämeren portiksi sataman toimittua tärkeänä kulkuväylänä matkailijoille ja kaupankäynnille.
Arkipäivisin lounasaikaan kannattaa väijyä pikkuisia ravintoloita poissa keskustan hulinasta. Paikalliset annokset kustantavat huokeita aina neljästä eurosta ylöspäin.
Lyypekkiä on myös kutsuttu seitsemän tornin kaupungiksi eikä suotta – vähintäänkin joka puolella tuntuu kohoavan kaunis kupoli tai kellotapuli. Ja löytyipä kävelyreissulla myös patsas kaupungin omasta runopojasta Emanuel Geibelistä.
Aikanaan kaupunkia suojasi jyhkeä kivimuuri, jonka nurkat osoittivat neljään ilmansuuntaan. Nykyisin torneja on pystyssä enää kaksi: ylempi kuva on Burgtorgista vanhan kaupungin pohjoisreunalta ja alta löytyy otoksia kaupungin länsilaidan kuuluisimmasta ja kuvatuimmasta maamerkistä Holstentorista. Se on kurvikas ja muhkea jos rakennuksesta niin voi sanoa.
Aivan tässä Holstentorin vieressä avautuvat nuo tämän kirjoituksen ensimmäisen kuvan maisemat: me istahdimme yhteen kanaalin varrelle pystytetyistä ravintoloista ja tilasimme pöytään olutta ja molemmille schnitzelit. Sitten kippistettiin ja katsoin ääntä kohden Matiaksen olan yli: vähän etäämpänä soi harmonikka ja vietettiin katutansseja. Pikkulapsi temppuili diabololla. Lintuperhe uiskenteli ohitsemme, ja kuulin suomalaisten puhetta. Se tuntui reissussa vietetyn kuukauden päätteeksi kodikkaalta.
Jo vain tulisin tänne kyllä koska vaan uudestaan.
You might also like
11 Comments
Kiitos hyvästä postauksesta ja mukavista sanoistasi! Juuri tällaista kaipasinkin reissufiiliksen nostatukseen. 🙂
Lyypekkihän näyttää kaupungilta juuri minuun makuuni – tuollaisia historiallisia rakennuksia ei vain voi vastustaa, ja se rakennusten vinous on oikeastaan symppistä. Olen itse asiassa kiinnittänyt vinouteen huomiota ennenkin katsellisessani kuvia Holstentorista.
Ja ravintoloita aiomme ehdottomasti metsästää. Mitä tulee pitkiin kylmiin, odotan mielenkiinnolla, millainen on se tunne, kun ravintolassa kyseinen biisi pärähtää soimaan päässä. Ja olen melko varma, että se tosiaan tulee mieleen juuri silloin.
Kiva kuulla, ja ei muuta kuin mitä mainiointa matkaa! Nauti myös täydestä some-pimennöstä laivalla, se tekee hyvää.
Ja komppaan kyllä siinä, että Lyypekki on varmasti kaupunki sun makuun. Nauttikaa koko perhe!
No nyt minäkin haluan Lyypekkiin juomaan pitkää ja kylmää! Voi kun olisi kiva matkata syksyiseen Saksaan, istua alas lämpimään kuppilaan (pubiin?) ja nauttia pari hyvää paikallista olutta. Täytyy olla Panulle hieman kateellinen.
Syksyinen Saksa.. Miten ihanalta tuo kuulostikaan! Yksi laivamatka tänne heti!
Hih, kyllä, mä niin haluaisin myös todeta nämä laulun sanat.. niin vaan ovat Lyypekki ja Wien myös vielä näkemättä… kuten Kölnin tuomiokirkko, enkä vielä ole edes eksynyt Latviassa ;).. mutta ehtiihän sitä!
Ehtiihän sitä! Ja vielä sinäkin juot monta pitkää kylmää Lyypekissä. (;
[…] kolme yötä. Aikaa Lyypekkiin ja Travemündeen tutustumiseen jää siten neljä päivää. Kaukokaipuu-blogi jo antoikin esimakua tulevasta, ja nyt kysyisin teiltä, hyvät lukijat: Onko kokemuksia […]
No onpahan komeat rakennukset! Selvästikin vierailun arvoinen paikka 🙂
Kyllä, suosittelen lämpimästi! 🙂
Kivoja valokuvia noista rakennuksista – minusta ne ovat aina vähän haastavia, kun niistä tulee usein niin sellaisia joka suuntaan vinoja, kun ei ole jotain erikoiskameraa/erikoisobjektiivia joka korjaisi perspektiiviä. Mutta hyvin onnistuessaan vinous näyttää kivalta!
Äskeisellä matkallamme Pohjois-Espanjaan erityisen haasteelliseksi osoittautui tuo Gaudin piirtämä piispantalo Astorgassa!
Tuollaiset vinot ja kiemuraiset talot ovat kyllä hauskoja – niistä tulee jotenkin erinomaisen hyvälle tuulelle. 🙂