Aamuin, päivin ja iltaisin.
En usko, että vuoristomaisemiin voi koskaan kyllästyä. Vatsanpohjasta kouraisee hyvästi aina, kun näköpiiriin ilmestyvät Kyrenian vuoristo, Juliaaniset Alpit, Dolomiitit, Kroatiaa halkova Biokovo-vuoristo tai peilistä tuijottava Laaxin maisema. Rintaan ikuistettuna. Euroopassa on niin paljon kauniita ja erilaisia vuoria: vanhoja ja nuoria, kalkkikivisiä, repaleisia, puisia tai melkein kaljuja, sumuisia, mahtipontisia, pelottaviakin.
Mutta kaikki ne jollain tavalla aiheuttavat samaa outoa kaihoa. Ehkä se johtuu siitä, ettei kotipuolesta löydy vastaavia maisemia. Sen tajutessaan huomaa sulkeneensa silmät ja kuvitelleen itsensä Suonenjoen tai Hauhon mökkilaiturille tuttuja järvimaisemia ihailemaan. Ei minulla ole koti-ikävä, mutta on kuitenkin. Kiitos, että ylläpidätte Instagramin #suomiretki-kampanjaa sillä välin, kun minä morjenstelen Eurooppaa, ja pianhan mekin olemme taas kotona: takana on jo yli 3 000 kilometriä, edessä vajaa mokoma. Hochalpenstrassen vuoristomaisemat jännittävät ja pian edessä onkin ehkä koko reissun odotetuin tiepätkä.
Nyt tosin sataa, viime yönä satoi ja sitä edeltävänäkin. Onneksi uskollinen teltta piti niin kaatosateen, ukkosmyrksyn kuin auton peltipintaa pelotelleet raekuurot loitolla, ja Scandinavian Outdoor Storen sponsoroimat retkitamineet kaksi matkaajaa lämpiminä. Matkavarusteista lisää pian, sillä minulla on uudesta oranssista makuupussistani paljon kerrottavaa. Alkuun sanottakoon, että rakastan sitä.
Täällä Pohjois-Italian Val di Fiemmessä nautin eniten siitä, että maisema on kuin sekoitus kahta kotimaatani: Suomen luonto vallitsee havupuineen ja kuusineen, ilma on sopivan viileä ja raikas hengittää. Samalla joka puolelta kuuluu buongiornoa ja salvea, ja ruoka on hyvää kuten Italiassa aina. Punaiset unikot, suosikkikukkani, värittävät pellon pientareita ja teiden varsia. Olen yrittänyt kasvattaa niitä myös Suomessa.
Vaikka matka jatkuu huomenna kohti Itävaltaa, en lähde täältä ikävillä mielin, sillä tiedän palaavani pian uudelleen: BlogVillen järjestämä kansainvälinen matkabloggaajamiitti odottaa jo syyskuussa. Mutta nyt: terveisiä kotiin; buonanotte e sogni d’oro!
6 Comments
No siinä on kieltämättä maisemaa toisen perään 🙂 Voi vitsi, mäkin oon taas parin vuoden tauon (yhden kesän siis) jälkeen kohta Italiassa! Alkaa matkakuume nousemaan!
Italia on kyllä niin ihana paikka, että siellä pitäisi käydä useamminkin! (:
Kyllä vuoret on niin ihania 🙂 Juurikin se perspektiivi mitä ne tuo elämään… Sitä tuntee itsensä niin pikkuruiseksi suuren vuoren huipulla, mutta toisaalta kaupunkikin näyttää ihan mitättömältä läntiltä kaiken sen suuren, upean ja mahtipontisen luonnon keskellä <3
Niin ovat! Ja olet kyllä niin oikeassa kaikessa, mitä sanoit <3
Vuoristomaisemissa vaan on sitä jotain… jotain niin kiehtovaa. Siksi varmaankin männäreissulla Uusi-Seelanti kokonaisuudessaan ja Yosemiten kansallispuisto tekivät maisemallisesti suurimmat vaikutukset meikäläisiin.
Voi juku, sulla olikin kyllä aivan upeita maisemia ihailtavina. Mekin sitten vielä joskus samoilla mestoilla, siihen saakka ihastelen kuvia kanssablogeista <3