Sigma Ambassador -julkaisu

Sigma 35mm f/1.4 – matkailijan paras objektiivi?

Kun on intohimoisesti valokuvannut pienestä tytöstä saakka, ja kun on vuosien ajan katsonut ylöspäin arvostamiaan luontokuvaajia, on vieläkin vaikea käsittää, miten Sigma on luottanut minut riveihinsä.

On kiitollista toimia Sigman kaltaisen brändin ambassadorina, sillä käytössäni oleva ammattilaistason objektiikka on vienyt valokuvani aivan uudelle tasolle. Valovoimaisuus sekä omassa käytössäni täysin uudet polttovälit toki tekevät osansa, mutta suurimman eron huomaan kuvien tarkkuudessa, mistä Art-sarjan laseja onkin kiitelty lähes kaikissa alan julkaisuissa.

Vaikka rakastuinkin heti ensisilmäyksellä 105 milliseen macro-linssiin, myönnän, että monissa medioissa kehuttu ja palkittu täyden kennon kameralle tarkoitettu 35mm f/1.4 Art -sarjan objektiivi on kaiken hehkutuksen arvoinen: jos minun pitäisi jatkossa valita vain yksi objektiivi mukaan reissuilleni, olisi se ehdottomasti tämä monien lehtikuvaajienkin valitsema 35 mm polttoväli, joka sopii ennen kaikkea katukuvaukseen, dokumentointiin ja miljöölle.

Tässä siis muutamia 35mm Artilla taltioituja hetkiä marraskuiselta Thaimaan matkaltani, jonka aikana vierailin muun muassa täällä Samut Songkhramissa. Palataan saman objektiivin tuloksiin, kunhan olen ehtinyt käyttää sitä myös Lapin luonnossa.

 

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Samut Songkhram

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.