SKREI – kututurskan juhlaa Vesterålenissa

SKREI – arktisten vesien romantikko

Hyvää ystävänpäivää kuin myös kututurskan juhlapäivää!

SKREI, arktinen vaellusturska eli Barentsinmeren turska, matkaa kevätkudullaan tuhansia kilometrejä rakkauden perässä toista turskaa lempimään – vieläpä vastakkain kaltaisensa kanssa. Nimittäin toisin kuin taimenet ja lohet ja monet muut lajit, joiden naaraskalat laskevat mätimunat veteen ja koiraat hedelmöittävät ne mädillään, turskaa ei moinen kiinnosta. Turskat harrastavat iloisesti seksiä ja kutevat kalannahka kalannahkaa vasten.

Lempiessään kalat myös ääntelevät varmistaakseen, että ne laskevat mädin ja maidin samaan aikaan. Hedelmöittymisestä kahden viikon päästä kuoriuduttuaan pienet lasimaiset poikaset syövät ensin kasviplanktonia, sitten eläinplanktonia ja lopuksi krilliä. Noin neljän viikon ikäisinä ne sukeltavat syvemmälle kohti pohjaa antautuen samalla Golf-virran kuljetettaviksi kohti Barentsinmerta. Ensimmäinen elinvuosi on vaarallisin, sen jälkeen turskalla on vain vähän vihollisia. Seitsemän vuoden kuluttua kalan pitkä kotimatka alkaa ja se saapuu takaisin synnyinsijoilleen hääjuhlia viettämään.

Pohjois-Norjassa juhlitaan perinteistä ystävänpäivää 14. helmikuuta, mutta ajankohtaa pidetään myös turskanpyytäjien talven tärkeimpänä. Kalastajien ja kalan vastaanottajien yhteinen myyntiorganisaatio keksi yli kymmenen vuotta sitten aloittaa kututurskan täsmämarkkinoinnin. Helmikuulla Lofoottien ja Vesterålenin rannikoille sankoin joukoin saapuva turska kytkettiin tiiviisti ystävänpäivään. Siitä tehtiin rakkauden kala – kevään huumasta hengittävä parrakas eväkäs, muista kaloista poikkeava romantikko. Jos olisin kala, minäkin haluaisin olla turska.

(Ote kirjastani Vaella, kalasta, rakasta.)

Skrein juhalpäivän tunnelmissa

Skrein juhlapäivän kunniaksi (jota tarkemmin vietetään 16. helmikuuta) lähdimme mekin Myren kylille nauttimaan tunnelmasta, joka poikkesi kaikista aiemmista viikonlopuistani täällä – pieni mutta silti Norjan suurin kalastajakylä kuhisi ihmisiä.

Kävimme avointen ovien kunniaksi vierailulla Blås Idé -lasinpuhaltamossa, jota pitävät Hilde Hansen ja Robert Tangrand.

Robertin suvulla on lasinpuhaltamo Lofooteilla, ja hänen isänsä sai oppinsa Riihimäen kuuluisilta lasimestareilta, sillä mistä muultakaan olisi jo tuohon aikaan saanut maailman parasta oppia kuin Suomesta. Robert ja Hilde ovat suuria suomalaisen lasitaiteen ystäviä, ja he soveltavat Suomesta saatuja vaikutteita omassa arktisessa tuotannossaan.

Ostin punaiseen mökkiimme komean turskanpäisen maljakon, tietenkin. Olin ihastellut samanlaista Laurin ikkunalaudalla jo pidempään tajuamatta kysyä, mistä se on hankittu – Myrestä, tietenkin! Lauri on itseasiassa voittanut sen eräästä valokuvauskilpailusta, mutta onneksi minulla oli mahdollisuus lunastaa vaasi itselleni ihan muutoinkin. Aion kerätä siihen suoluonnon kukkia ja oman rannan heiniä, ja joskus sujauttaa sisälle myös pienen tuikun.

Kaamoksen ja tämän pitkään jatkuneen sateen ja myrskyn jälkeen kukat kyllä kiinnostavat enemmän kuin tuikut.

Tiesitkö, että on olemassa turskan kielenleikkuun MM-kisat?

Juhlapäivän kunniaksi paikallisella kalatehtaalla järjestettiin kahvio, jonne suuntasimme seuraavaksi.

Ovesta astuttuamme päädyimme keskelle turskan kielen leikkuun MM-kisoja, joihin olit kutsuttu osallistumaan myös itse Halvard Ellingsen, kokkien maailmanmestari ja Norjan lahja Telluksen kulinaristeille. Meriitit eivät kuitenkaan tällä kertaa riittäneet voittamaan kalatehtaan omistajan pojalleen opettamia taitoja, sillä mestaruus jäi tänä vuonna Myreen.

Ansaitusti.

Mutta olisittepa nähneet, kuinka pinkkiin takkiin ja vaaleanpunaiseen glitter-hameeseen sonnustautunut, noin kahdeksan vanha pikkutyttö leikkeli skrein kieliä isänsä opastuksella kuin vanha tekijä.

Minäkin kokeilin. Lauri antoi ensimmäisestä yrityksestäni arvosanaksi 5-.