Tallinn Street Food Festival

Lienen ainoa ihminen, joka on onnistunut keittämään munat pohjaan.

Asuessamme Kuopion keskustan kimppakämpässä laitoin eräänä viikonloppuaamuna munat kiehumaan – ja unohdin koko homman. Kun sitten hyvän tovin kuluttua kuului keittiöstä pamahdus, jota seurasi toinen ja kolmas, ryntäsin hädissäni hellan tykö vain todetakseni veden höyrystyneen ja munien räjähtäneen pitkin pöytää, seiniä, lattiaa ja kattoa. Verhoja. Mattoa.

Ensijärkytyksestä selvittyään Noora ulvoi naurusta. Hän myös ystävällisesi muisteli tapahtunutta eilisellä päiväreissullamme Telliskiven Street Food -katuruokafestareille Tallinnaan.

Meillä oli tälläkin kertaa ihan yhtä hauskaa, kuin silloin yli kymmenen vuotta sitten.

Onneksi ruoanlaitto kuitenkin jäi muille.

 

Tallinan katuruokafestarit

Tallinan katuruokafestarit Tallinan katuruokafestarit

 

Nyt jo neljättä kertaa järjestettävä Tallin Street Food Festival oli kerännyt Telliskiven sisäpihoilla mahtavan määrän ihmisiä. Me saavuimme paikalle Viking Line XPRS:n kyydillä, minkä ansiosta ehdimme viettämään iltapäivän verran Tallinnan auringon alla, vaikka lyhyeksihän se aika jäi. Tänne pitää ensi vuonna varata koko viikonloppu!

Lapsiperheillekin soveltuva tapahtuma oli todella hyvin järjestetty, ja ravintolatarjontaa löytyi skidien omista pisteistä aina meksikolaiseen, kiinalaiseen, kiviuunissa paistettuihin pitsoihin sekä erilaisiin kasvisannoksiin. Mikäli käteiset pääsivät loppumaan, ei sekään haitannut, sillä annokset pystyi maksamaan Paytailorin kännykkäsovelluksella.

Suomella on vielä paljon opittavaa vastaavien tapahtumien tuottamisesta.

 

Tallinn Street Food Festival

 

Vaikka festarialueen miljöö ja meininki huokuivat Kööpenhaminaa ja Berliiniä, oli hintataso maltillinen: sisäänpääsy alueelle kustansi euron, iso olut vitosen, ja annoksista sai maksaa 2-6 euroa.

Kuten Noorakin totesi, oli tapahtuma ensikertalaiselle todella positiivinen yllätys: moderni, lämmin, laadukas ja inspiroiva – paikka, josta löytyy jokaiselle jotakin.

 

Tallinan katuruokafestarit Tallinan katuruokafestarit

Tallinan katuruokafestarit

Telliskivi Tallinan katuruokafestarit

 

Omaksi suosikikseni nousi ravintola Hukkatila, joka omien sanojensa mukaan syntyy joka kerta uudelleen vain yhden illan ajaksi.

”Kaupungit ovat täynnä tiloja, joilla voisi tehdä paljon enemmän. Me täytämme ne hetkeksi hyvällä ruoalla, juomalla, seuralla ja taiteella.”

Wild Food -menun viiden euron annos sisälsi pannulla käytettyjä villiyrttejä, pikkelöityjä voikukannuppuja sekä pehmeäksi haudutettua possua tai vaihtoehtoisesti juustoa. Aivan käsittämättömän hyvää!

 

Tallinan katuruokafestarit

Tallinan katuruokafestarit Tallinan katuruokafestarit

Tallinan katuruokafestarit

 

Tallinan katuruokafestarit Telliskivi
 

Ympäri aluetta pääsi myös seuraamaan useiden eri performanssitaiteilijoiden esityksiä, sillä kansainväliset Tadaa! -katutaidefestarit olivat lyöttäytyneet yhteen ruokafestareiden kanssa.

 

Tallinan katuruokafestarit

 

Tallin Street Food Festival

La-su 10.-11.6., klo 11.00-19.00
Sisäänpääsy 1 €. Ystävälliset koirat tervetulleita!
Osoitte: Telliskivi Creative City (Telliskivi 60A)

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.