Viisikkovaellus Varanginvuonolle
Joulukuun 31. päivänä sytytin tähtisädetikun, poksautin pullon kuohuvaa ja meinasin, että matkustan vuonna 2015 mahdollisimman paljon kotimaassa.
Ja niissä lupauksissa ollaan pysytty, sillä lukuisten lähiretkien lisäksi takana on jo kolme unohtumatonta Lapin reissua. Huomenna perjantaina sen sijaan lähdetään kohti Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa Kolia ja siellä juostavaa Vaarojen maratonia, mutta tuosta reissusta kuulette pian oman tarinansa verran.
Yksi tämän kesän reissuista taittui kuitenkin vielä Lappiakin pidemmälle: Viisikkovaellus Norjaan alkoi 1. elokuuta siinä aamuyhdeksän aikaan, vaikka oltiinkin sovittu treffit jo puoleksi. Tilastollisesti olemme varmasti heikompia, mutta kyllä minä olin siellä ihan sovittuun aikaan odottamassa miehiä.
Riston, Arton ja Matin lisäksi reissussa oli kuitenkin eräs sulokinttu nimeltään Pörrö. Tuo puuhkea ja pörröinen samojedityttö täytti reissussa kokonaiset kaksi vuotta ja sai sen kunniaksi oman taimenen, joita Pohjois-Norjan kalastamattomista järvistä nousi joka kolmannella heitolla.
En ole eläessäni kokenut mitään vastaavaa.
En ole eläessäni saanut nauttinut täysin hiljaisesta ja rasvatyynestä järvestä, jonka näkymä aukeaa vain meille viidelle, sillä täällä ei ole lainkaan merkittyjä polkuja, tallattuja reittejä tai kylttejä. Täällä ei ole ketään muita, tämä on pelkkää ja ihan aitoa erämaata.
Näistä tunnelmista pääsette lukemaan vielä monta tarinaa, joten toimikoot tämä Instagram Travel Thursdayn kunniaksi julkaistu postaus esimakuna tulevasta.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Nää pohjoisen kuvat on niin ihania! Tänä kesänä ei millään Lappiin ehtinyt, mutta jospa sitä yrittäisi talvella uudestaan. Toki ruskan aikakin varmasti toimii enemmän kuin hyvin! Mutta se taisi jo vähän mennä. 🙂
Ihanat Lapin kuvat! Itse en ole koskaan (käsittämätöntä kyllä) päässyt Levin laskettelukeskusta pohjoisemmaksi ja selvästi on aukko sivistyksessä. Ehkä nyt, kun olemme muuttaneet Thaimaahan, on aika tutustua lomilla myös Suomen lappiin. Mukavaa syksyä!
Sul on ollu kyl ihania retkiä kesällä! <3 Odottelen viisikkovaelluksen tarinoita. Me todennäköisesti tullaan nyt sinne Kolille myös lauantaina, vilkuttelen sulle sitten kun juokset ohi. 😀
Ihanalta kuulostava reissu, innolla odotan lisäkuulumisia!!! <3
Voi Pörrö, rakastuin häneen. Ja nuotiolla paistettu kala – ihan parhautta! Ja kuten Heidikin tuossa yllä toteaa, Suomen lomilla voisi ehkä tutustua Lappiinkin. Mähän en oo varmaan edes Oulussa käynyt, vai olikohan meillä joskus joku pelireissu sinne?
Oon ihan sydämeni pohjasta rakastunut tohon vuffeen <3 Saanko sen lainaksi <3
No tuon hauvelin kanssa voisin minäkin pohjoisen reissuja harkita! <3
[…] Varanginvuonon vaellus on ikimuistoisimpia reissujani ei vain mahtavan kaveriporukan sekä upeiden maisemiensa vuoksi vaan […]
[…] elokuisen Pohjois-Norjan erämaamatkan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että jokaisella metsäretkellä ja vaelluksella tulisi olla […]