Tuo mäntymaisema on osa minua.

Ja tuo järvimaisema on osa minua, sillä sinne minä Pohjois-Savon tyttö kuulun enkä mereen, ja nämä kuuset ovat osa minua kuten ovat mäntyjen varjot peilityynessä pinnassa tai katkenneina oksina Koskeloveden vaahtopäiden kyydissä. Tuo honkapuun humina on osa minua samoin kuin pikkulinnun viserrys ja kapustarinnan haikea vihellys.

On tämä tuuli, joka on osa minua, mutta jonka alkulähdettä en tunne, jonka alkulähdettä eivät muutkaan tunne eikä tunne tuuli itsekään. Ne vain ovat, tuulevat, menevät ja taas tulevat vuosien ja vuosikymmenten takaa. Ja kun se tuuli puhaltaa vasten kasvoja olo on lohdullinen – siitä että on olemassa jotain pysyvää.

Siitä että osa minua on matkannut ja matkaa täällä aina.

Olen oppinut nauramaan silloin kun ei pitäisi, sillä sydän on niin huoleton, että se on jo alkanut ymmärtämään elämän kiemuroita, aatoksia ja anteja. Kaikkea sitä, joka tulee kun ei pitäisi tulla. Kaikkea sitä, jonka ei pitänyt mennä.

Minä olen sinut enemmän kuin koskaan. Eikä tämä hymynkare lähde yrittämälläkään.

Tämä vuosilusto jää tummemmaksi ja paksummaksi kuin mikään muu, se kiertää sydäntä kovasti laineillen, se on jättänyt minuun hienon ja vahvan jäljen.

30 pukee minua, minä tiedän sen.


Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Marinella Ruusunen

Ennakkohinta

Luovan kirjoittamisen verkkokurssi alkaa 02/2021

Lue lisää

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center