Ei varmasti yllätä, että olen miettinyt tätä aihetta usein männä päivien aikana. En vain ole mitenkään saanut tarttumapintaa tekstiin, kun kirja on ollut pitkään matkalla. Nyt teos on kuitenkin viimein löytänyt tiensä tänne Lakselviin, ja sivujen paino omissa käsissä tuntuu aivan uskomattomalta.

Vaikka sain kirjan itselleni jälkijunassa, sitä on toimitettu jo yli kahden viikon ajan uusiin koteihin ympäri Suomea. Totta puhuakseni en tiennyt monenkaan niistä kaupungeista tai kylistä olevan olemassa: samaan aikaan, kun lähetän kirjoja virtuaalipalvelun kautta Helsingin varastolta uusiin osoitteisiin, selaan Google Mapsia ja löydän minulle täysin vieraita kotimaan kohteita. Ja se on ihanaa!

Korona toki on aiheuttanut hieman harmia, sillä en ole päässyt nimmaroimaan kirjoja tai kirjoittamaan niihin toivottuja omistustekstejä. Onneksi asian voi kuitenkin korjata, kun tilanne tasaantuu. Ajattelin nimittäin järjestää reissujeni ohessa pieniä tapaamisia ympäri Suomea, niiitä kun on toivottu Instagramin viestiboksin kautta. Mutta mikä sen mukavampaa kuin tulistella porukalla nuotiokahvien lomassa eri puolella kotimaata.

Kannen suunnittelu ja kirjan taitto: Marjukka Savolainen

Erältä, eräistä Marinella

Itkuilta ei olla vältytty – ei minun eikä teidänkään osaltanne. On ollut ihana lukea, miten tekstit ovat koskettaneet teitä ja miten moni on löytänyt niistä samaistumispintaa. Palautteita lukiessani minulle on myös konkretisoitunut se, miten paljon kirjassa puhutaan rakkaudesta. En suoraan sanottuna edes ajatellut asian olevan niin, vaikka olenkin kirjoittanut auki kahden viime vuoden aikana tapahtuneita asioita.

Mutta kuten sanottu, me luomme kirjoittaessamme maailmaa, jossa kaikki lepää sanojemme varassa.

Emme pysty vaikuttamaan tekstiä lukevan ihmisen mielialaan tai tulkintaan esimerkiksi musiikin, kosketuksen tai onnistuneen näyttelijäsuorituksen voimin, sillä toimimme yksin (kiitos siskoni Marissa Savolaiselle, kun toimitit kirjan ja autoit suoristamaan sen selkärangan). Mutta herättämällä tekstin eloon rikkain sanakääntein sekä kauniiden lauserakenteiden ja vahvojen synonyymien avulla saamme lukijat haistamaan, maistamaan, näkemään ja kuulemaan. Parhaassa tapauksessa saamme heidät myös tuntemaan.

Kirjoittaessamme emme kirjoita vain yhtä tarinaa, sillä kirjoitamme jokaisen lukijan tarinan: me kaikki luemme tekstistä oman menneisyytemme, nykyhetken ja tulevaisuutemme. Me asetamme itsemme tekstiin, ja me joko päästämme tekstisi ihon alle tai sitten emme.

Kirjoittaessamme luomme myös raamit, joiden sisällä tarinat itse luovat merkityksensä. Meidän pitää vain uskaltaa kirjoittaa, minkä jälkeen meidän pitää uskaltaa julkaista.

“Ajattelin, että selaan heti nopeasti läpi, niin näen mistä on kysymys. Juutuin tekstiin, jämähdin kuviin, tunsin lämpöä, tunsin ihailua, tunsin mielihyvää, olin myyty – enkä ole edes vielä lukenut Erältä, eräistä -kirjaa. Noin harmonista kokonaisuutta kirjassa en heti vähään aikaan muista nähneeni, mutta silti se on kuin kahdesta maailmasta. Toisaalta hyvin moderni lähestymistapa, mutta jotain niin niin tuttua, kuin vanhoissa erä- ja matkailukirjoissa ajalta jolloin värikuvat tulivat kansien väliin. Erältä, eräistä on tummanpuhuva teos, mutta ei lainkaan synkkä. Onnittelut, upea lopputulos!”

— Joppe Ranta (Retkinikkari), retkeilytoimittaja

*

“En olisi ennen tätä uskonut sanovani näin, mutta Nellan luontokuvaukset ovat myös erittäin eroottisia. Tarinan Pöyrisjärven erämaasta olen lukenut jo ainakin kymmenen kertaa: “Kello oli vaille kahdeksan, kun saaliskalojen evät viimein irtosivat. Vaalea liha oli mehevää ja sopivasti haavoja polttavan suolaista. Maistelin, maiskuttelin, söin ja livoin ahnaasti auringon polttamia huuliani.” Tähän saakka olin ajatellut, että romanttinen kirjallisuus ei ole minua varten, mutta nyt oivalsin, että minun romantiikkani on erilaista. Se ei löydy Pariisin lamppujen alta vaan nuotioilta ja auringonlaskun värjäämiltä tuntureilta. Myös kirjan kuvitus on upea. Teos on sekoitus valokuvataide-, tieto- ja satukirjaa. Paikoittain tieto-osuudet lipsahtavat vähän turhan yksityiskohtaisiksi, mutta lyhyiden kappaleiden ansiosta kirja ei ole liian raskas.” (Lue koko arvostelu.)

— Emmi Nuorgam, Lukuretriitti

*

“Istahdin laiturille. Avasin kirjan ja luin puolet yhdeltä istumalta, vaikka tarkoitus oli lukea viipyillen. Tarinoissa on niin kaunista sanojen leikkiä ja hetkien kuvausta, että aloin itkemään. Ja tuntuu, että teksti tavoittaa jotain sellaista minun sielunmaisemasta, mikä on jäänyt pitkään sanoittamatta. Bonuksena kauniit kuvat ja ihana paperi, jolle kirja on painettu. Se tuntuu vanhan ja kelottuneen hongan pinnalta.”

— Lukijapalaute

Erältä, eräistä Marinella

Kirjan kansikuva on taltioitu Syötteen kansallispuistosta syyskuussa järjestämälläni luontokuvauskurssilla.

Kannen kuva on käännetty, kuten moni teistä saattaa huomata. Siskoni otti tässä kohtaa (kuten kirjan taitossakin) taiteellisen vapauden, sillä rungon juova muistutti polkua, jota pitkin tarinoissakin kuljetaan. Ajatus on minusta aivan ihana!

Olette kyselleet paljon kirjan kirjoittamisesta ja siihen liittyvästä prosessista, onhan teos omakustanne. Minusta on ihanaa, miten paljon aihe kiinnostaa ja miten moni teistä haaveilee oman kirjan julkaisemista. Uskokaa kun sanon, että se on vain itsestä kiinni! Palaan tähän aiheeseen kuitenkin omassa artikkelissaan, sillä asiaa on niin paljon, että tämä teksti venyisi turhan pitkäksi. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että kun kaiken tekee ensimmäistä kertaa, ei säädöltä voi välttyä. Sitä sisältyi projektiin paljon, niin tekstien stilisoinnin kuin kuvavalintojen suhteen, lopullisesta ja painokelpoisesta aineistosta puhumattakaan.

Kaikesta huolimatta olen lopputulokseen niin tyytyväinen kuin vain voisin olla. Ja siksi liikutuin tästä erään kalamiehen kirjoittamasta palautteesta todella paljon:

“Olen lukenut, pureskellut, makustellut, katsellut, ihastellut ja fiilistellyt…

Vähän mua on jopa ujostuttanut. Välillä on fiilis, että luen salaa sun päiväkirjaa tai ajatuksia.

Sä oot rohkea. Sä riisut itsesi alasti, paljastat kaiken. Silti sä oot vahva ja kaiken väärän yläpuolella.

En osaa oikein kuvailla sanoin tätä kirjasi lukemisesta seurannutta fiilistä…

Huhhuh ja Wau!”

Ja kuten hän vielä jatkoi: “Tästä on syytä olla ylpeä! Tämä oli rohkea veto. Nyt varmasti helpompi lähteä seuraavaan kirjaprojektiin kun oot saanut purettua tunteesi ja puhdistettua sielusi!”

Kaiken tuon koetun ja kirjoitetun jälkeen sielu tosiaan lepää täällä Lakselvissa, meren ja vuonojen ja lohijokien äärellä.

Koska jouduimme nykytilanteen vuoksi perumaan Suomen Luontokeskus Haltiaan suunnitellut kirjajulkkarit, lupasin pitää sellaiset Insta-liven välityksellä. Päiväksi on valikoitunut (sanon tämän nyt, etten kauhunsekaisissa tunteissa voi enää perääntyä) tulevalle sunnuntaille 19. huhtikuuta klo 19:00 (Suomen aikaa). Pääset seuraamaan liveä, kun klikkaat Instagram-tilini käyttäjäkuvaa. Liven alettua sitä reunustaa värikäs ympyrä, josta tiedät, että live on käynnissä. Live jää näkymään seuraavien 24 tunnin ajaksi, mikäli et tuolloin ehdi paikalle.

Kerron live-lähetyksen aikana kirjasta ja sen tarinoista, ja kuulen mielelläni myös teidän ajatuksianne ja kysymyksiänne. Voitte laittaa niitä tämän julkaisun kommenttikenttään tai lähettää minulle suoraviestillä sosiaalisen median kanavissani. Luon myös tämän artikkelin julkaisun jälkeen Instagram-tilini storyyn kyselyn, jonka kautta voitte lähettää kysymyksiä ja ajatuksia.

Jännittää ihan pirusti.

Kirjasta on myös pyydetty arvostelukappaleita, ja olen minä muutaman lähettänyt itsekin. Jätän kuitenkin tässä kohtaa mainitsematta, miten paljon tämä minua (hyvällä tavalla) kauhistuttaa.

Lämmin kiitos teille kaikille, jotka jo olette tilanneet kirjan. Kiitos myös vanhojen metsien puolesta: 10% myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun.

Ennakkohinta

Luovan kirjoittamisen verkkokurssi alkaa 02/2021

Lue lisää

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center