Ei jälkeäkään susta

Aika ei synny. Aika ei vanhene.

Mutta me vanhenemme, ja niin vanhenee punainen maito jääkaapissa, kun ei siihen keitettykään puuroa, ja niin vanhenee taivas ja vastaparin iho, joka joskus niin kimmoisana palautti hivelevän sormenpään, ja niin vanhenee ajatus ja tarina kunnes joku kertoo kaiken uudestaan ja hauskemmin, ja niin vanhenevat kaikki läheisemme, joille tuskin koskaan sanomme tarpeeksi usein:

”Rakastan sinua.”

Sinä et elä ikuisesti, minä en näe sinua enää Helsingin kaduilla enkä muuallakaan, sinun katseesi ei enää polta, ei välkehdi, ei kujeile, ei katso minua, mutta joskus kerran näen sen uudestaan ohikulkijan kasvoilla.

Eikä sillä ole väliä, olenko Helsingissä vai missä.