Kaupallinen yhteistyö: Kylmäpihlajan Majakkahotelli

 

maisemamökki
Upeasta kahden hengen maisemamökistä avautuu suuri lasiseinä suoraan Raumanmerelle.

 

Vietä Selkämeren kansallispuiston kaunein mökkiloma Kylmäpihlajan majakkasaarella

Suomen kesä ei ole mitään ilman saaristoretkeä. Kylmäpihlajan majakkasaarelle voi saapua omalla veneellä tai kätevästi Rauman Saaristokuljetuksen kyydissä, ja mikäli haluat, voit poiketa samalla reissulla myös läheisellä Kuuskajaskarin loma- ja linnakesaarella.

Moni teistä KAUKOKAIPUUta pidempään seuranneista tietää rakkauteni majakoita kohtaan – olen kiertänyt niitä niin Suomessa kuin maailmalla. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun pääsin (vihdoin) tutustumaan Selkämeren helmeen, Kylmäpihlajan majakkasaareen.

En omista purjevenettä, kalastusveneen kylläkin. MS Marjatta Svart tosin pitää kotipaikkaansa Porsangerinvuonossa, Pohjois-Norjassa. Ystävien veneiden ja julkisten vesibussien kyydissä sekä Suomen majakkaseuralaisena olen kuitenkin päässyt tutustumaan myös sellaisiin kohteisiin, joihin rantautuminen vaatii Suomen puolustusvoimien luvan.

Omalle kesäretkien lusikalistalle kannattaa ehdottomasti nostaa Kylmäpihlaja eli Kylmis, ei pelkästään maisemien ja majakan mutta myös mainioiden majoitusvaihtoehtojen sekä runsaan saaristolaisbuffetin vuoksi.

 

saaristoretki

 

Saaristoluonto hurmaa

Majakkasaarissa minua viehättää luotsimajojen lisäksi myös upea meri- ja saaristoluonto, josta kirjoitin enemmän aiemmassa julkaisussa.

Jos lintukuvaus on koskaan helppoa – ovathan ilmojen valtiaat sen verran nopeita liikkeissään – luodoilla ja majakkasaarilla saa viettää ruhtinaallisesti aikaa siivekkäiden valtakunnassa; lintuja on kaikkialla, ja kun malttaa istua tovin paikoillaan, saat takuulla ikuistettua toivomasi kuvan.

Kuten nyt vaikkapa tässä alla olevassa otoksessa, jossa lapintiirat, nuo maailman pisimmän muuttomatkan taittavat linnut, suojelevat reviiriään. Tai tuossa toisessa, jossa maamme yleisin pääskylaji, räystäspääsky, tarkkailee tiluksiaan.

lapintiira
Haarapääsky

maisemamökki

 

Ikimuistoinen yö Kylmäpihlajan majakkasaaren maisemamökissä

Tänä kesänä Kylmiksen 15 hotellihuoneen lisäksi saaristomatkailijoille on tarjolla kahdeksan uutta kahden hengen maisemamökkiä, joiden suurista lasiseinistä aukeaa huikea näkymä suoraan merelle.

Mökit sijaitsevat silokallioilla aivan satama-altaan vieressä.

Sijainti on valikoitu toki maiseman vuoksi mutta ennen kaikkea siksi, etteivät mökkiasukkaat häiritse lintujen pesintää. Sama asia huomioitiin myös satama-altaan laudoituksessa, johon piti jättää sopivat raot, sillä samassa kohtaa saarta asuu törmäpääskyjä.

Täällä eletään sulassa sovussa siivekkäiden kanssa.

 

maisemamökki
Uudet mökit ovat siistit ja sopivat hyvin majoittamaan kaksi henkeä.

 

Lämmitettyihin ja ilmastoituihin mökkeihin majoittuu sopivasti kaksi sierainparia tavaroineen. Vessat, suihkut ja saunat sijaitsevat lyhyen matkan päässä. Piskuisen “mökkikylän” välittömästä läheisyydestä löytyvät toki myös perinteiset, siistit huussit.

Mökin vuokraan sisältyvät liinavaatteet ja pyyhkeet, runsas saaristolaistyyppinen aamiainen ja yleinen saunavuoro rantasaunan pehmeissä löylyissä (miehille ja naisille on omat vuorot). Rantasaunan voi vuokrata myös omaan käyttöön. Ja koska jano varmasti yllättää, kahvilasta voi ostaa mukaan virvokkeita.

 

Rantasaunan löylyt ovat lempeät ja pehmeät. Ikkunoista avautuu maisema merelle.

Kylmäpihlajan majakkasaari

 

Melkein kuin glamping-telttailua

Uusien maisemamökkien ulkomuoto muistuttaa erehdyttävästi harjakattoista telttaa. Voisi sanoa, että tämä on sitä saaristolais-glampingia parhaimmillaan!

Sängyt ovat mukavat, ja suuren ikkunan ansiosta tuntuu, kuin nukkuisi luonnon sylissä. Parasta on kuitenkin se, että omasta pedistä voi ihailla sekä auringonnousua että auringonlaskua.

Vaikka majakkaretkellämme paistoi (tai pikemminkin paahtoi) ihan joka päivä, Selkämeren kansallispuiston kesäyö oli tummansininen ja hämärä. Vanha majakka napsautti valomerkkinsä päälle ja vilkutti minulle, kun kurkistin pihalle unisin silmin mökin päätyseinän kokoisesta ikkunasta noin neljän aikaan aamuyöllä.

Pakkohan sitä oli kömpiä ulos kuvaamaan.

kylmäpihlajan majakka

Majakkasaaren monet kasvot

Vaikka saimme nauttia aurinkoisesta ja välillä jopa lähes tyynestä säästä, en voinut olla pohtimatta, millaista täällä olisi viettää yö silloin, kun meri mylvii ja majakka rutisee. Sekin nimittäin varmasti olisi ikimuistoinen elämys, seurata nyt luonnon omaa tummanpuhuvaa näytelmää suoraan aitiopaikalta, mökin turvista.

Majakkasaaren kausi kestää pitkälle syksyyn, ja näkemistä riittää jokaisena kuukautena. Saavuit saarelle milloin tahansa, älä unohda kameraa, kiikareita ja hyvää kirjaa – tai kynää ja muistikirjaa, etenkin jos kirjoitat, kuten minäkin.

Täällä, jos missä, lataa akkunsa ja inspiroituu meriluonnon kauneudesta.

 

Kylmäpihlajan maisemamökit

Kylmäpihlajan majakka

 

Linkkivinkit kootusti