Lähiretki Lakselvin erämaahan
“Sometimes you get lucky and find a soul that grooves with yours.”
Elämässä parasta ovat hyvät ihmiset ja luonto. Etenkin jälkimmäinen jaksaa hämmästyttää päivä toisensa jälkeen täällä Lakselvissa, sillä suuret erämaat aukeavat jo omalta kotipihalta. Nämä kuvat sen sijaan on taltioitu kuuden kilometrin päässä sijaitsevilta tuntureilta, jotka pian peittyvät kimmeltävään kuuraan.
Vielä toissapäivänä saimme kuitenkin nauttia syyskuun viimeisistä aurinkoisista päivistä. Majesteettinen valo kultasi maiseman, josta on tullut minulle aivan äärimmäisen rakas.
Alunperin Laurin (jonka mökissä asuin Gisløyalla) ja Ellan piti saapua meille yhtä matkaa, mutta uudet koronarajoitukset Suomen ja Norjan välillä hankaloittivat tilannetta. Sen vuoksi sain tällä kertaa kylään Ellan sekä huskytytöt Nukan ja Haaveen, joiden kanssa oli ihanaa viettää kolme kokonaista päivää Lakselvin lähiluontoa tutkien ja upeita revontulia kuvaten.
Joskus, hyvin harvoin, tapaa ihmisiä, jotka jakavat tasan samat haaveet ja unelmat. Se ei toki tarkoita muiden ystävyyssuhteiden olevan yhtään sen huonompia (päinvastoin erilaisuus on rikkaus), mutta samoista intohimon asioista keskustelu ja innostuminen luovat elämään aivan omanlaistaan energiaa.
Meillä synkkasi Ellan kanssa heti, vaikka näimme vasta ensimmäistä kertaa ja olimme tunteneet toisemme sosiaalisen median kautta vain viikon verran.
Ella työskentelee tällä hetkellä Arctic Wolves – Wild Horses -yrityksessä Inarissa. Heidän tilallaan toimitaan 100% eläinten ehdoilla. Maatila ei ole perinteinen turistikohde: sähköjä ei ole ja vesi haetaan joesta, hevosia ei kengitetä ja niillä ratsastetaan ilman satulaa.
Kerron kuitenkin heidän elämästään ja työskentelystään enemmän, kun olen päässyt (toivottavasti helmikuussa) vierailemaan itsekin paikan päällä. En malttaisi odottaa!
Työskentelyni ja yritystoimintani ovat nekin viimein selkiytymässä, sillä kuulun vihdoin Norjan sosiaaliturvan piiriin, minkä lisäksi olen saanut edistettyä kimurantteja veroasioita (mitä maksan tänne ja mitä Suomeen). Ja kunhan kaikki on lopulta hoidossa, kirjoitan aiheesta enemmän myös tänne Kaukokaipuun puolelle. Uskon, että vinkit ja omakohtaiset kokemukset auttavan – mikäli sellaisesta haaveilee – myös muita yrittäjiä asumaan Norjassa ja työskentelemään Suomeen. Asia ei nimittäin ole mikään läpihuutojuttu, sillä Norjan viranomaistoiminta on todella jäyheää ja suoraan sanottuna kivikaudelta.
Olen julkaissut pari aiempaa artikkelia saman asian tiimoilta, joten mikäli aihe kiinnostaa, voit halutessasi lukea lisää sekä asumisesta että työskentelystä Norjassa.
Tämän päivän pyhitän kuitenkin tietokoneelle, sekin on joskus pakollista. Mutta sitä ennen käyn keittämässä kahvit ja hautaudun hetkeksi lukemaan kirjaa sohvan nurkkaan.
Mikäli käytät Intagramia, voit halutessasi seurata elämää Lakselvissa myös Instagramin puolella.
Kaunista lokakuuta kaikille!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.