Ljubljana – rakastavaisten kaupunki

Slovenian pääkaupunki Ljubljana tunnetaan myös rakastavaisten kaupunkina. Nimi tulee sanasta ljubljena, rakastettu, ja sitä Ljubljana onkin!

Pieni ja pittoreski Ljubljana, Slovenian pääkaupunki, on kauniin Ljubljanica-joen varrella sijaitseva hurmaava Keski-Euroopan kaupunki, jota halkovat keskiaikaiset kujat ja kuvauksellinen kanava.

Kaarisiltojen koristama Ljubljana on omiaan pitkän viikonlopun viettoon, jossa päämäärätön kuljeskelu, rakennusten ja maisemien kuvaaminen sekä perjantaisin vietettävät paikalliset ruokamarkkinat ovat Ljubljanan parasta antia.

Ljubljana on helppo ottaa haltuun kävellen, myös perheen pienimpien kanssa. Kaikki on lähellä toisiaan, ja yksityisautoilu kiellettiin keskustassa jo yli kymmenen vuotta sitten. Se oli myös yksi syy, miksi Ljubljana valittiin Euroopan vihreimmäksi kaupungiksi vuonna 2016.

Pieniä sähköautoja voi kuitenkin bongata siellä täällä, ja niiden kyydissä voivat myös turistit huristella ilmaiseksi. Ljubljanaan kannattaa kuitenkin tutustua rauhassa kävellen, sillä alueen nähtävyydet löytyvät keskiaikaisen vanhankaupungin sydämestä. Useat hotellit vuokraavat myös pyöriä tai tarjoavat niitä ilmaiseksi asiakkaiden käyttöön.

Ljubljanan kanava-alue on kaunista ja kuvauksellista seutua.

Ljubljana
Ljubljana
Rakkaudenkaupunki Ljubljanassa jopa pulut suutelevat.
Ljubljanan linna
Ljubljanan linna vartioi kaupunkia. Kuva: The Slovenia

 

Ljubljanan nähtävyydet

Ljubljanan linna, lohikäärmeiden koti

Ljubljanan keskustan tuntumassa kohoaa Ljubljanan linna, joka on sijainnut niillä paikoillaan yli 900 vuoden ajan. Ljubljanan linna kohoaa 375 metriä korkean kukkulan laella ja on yksi Slovenian 500 linnasta. Maata voisikin siis kutsua linnoja rakastavan matkailijan paratiisiksi!

Linnaan noustaan 200 metrin matka funikulaarin eli kiskoköysiradan kyydissä. Tornin huipulta aukeaa huikea maisema Ljubljanan kaupungin ylle. Ja jos on oikein kirkasta, voit nähdä kaukana horisontissa Triglavin, Slovenian korkeimman vuoren.

Linnassa pääsee tutustumaan vankila- ja nukkemuseoon sekä pelaamaan Excape-roomia, minkä lisäksi sieltä löytyy myös kaksi mainiota ravintolaa: Strelecilla ja Gostilna an Gradulla on molemmilla hallussaan useampi Michelin-tähti.

Vain sadan metrin päässä linnasta sijaitsee Ljubljanan tuomiokirkko eli Pyhän Nikolaoksen katedraali. Kirkon kattoa koristaa kaunis fresko, joka on todella kuvauksellinen.

 

Ljubljana

Ljubljana

 

Kuvaa nämä Ljubljanan kolme kauneinta siltaa

Ljubljanan tunnetuinta Lohikäärmesiltaa (Zmajski most) vartioi neljä lohikäärmepatsasta. Lohikäärme on ollut Ljubljanan symboli jo vuosisatojen ajan ja sen historia juontaa juurensa kreikkalaisen mytologian argonautteihin* ja kristittyjen tarinaan Pyhästä Yrjöstä.

Sadoista rakkauden lukoista tunnetulla sillalla on varsin erikoinen nimi; Teurastajien silta (Mesarski most) on saanut nimensä lähellä sijaitsevan kauppahallin (jossa kannattaa vierialla!) lihatiskeistä.

Ljubljanan kolmas näkemisen arvoinen silta on nimeltään Kolmoissilta (Tromostovje). Nimensä Kolmoissilta on saanut kolmeen eri suuntaan ohjaavan reittinsä vuoksi.

* Argonautit olivat kreikkalaisen mytologian sankarijoukko, joka tunnetaan varsinkin Argo-laivalla ennen Troijan sotaa tekemästään argonauttien retkestä. Iason tovereineen matkusti Argoksen rakentamalla laivalla Kolkhiiseen noutamaan siivekkään oinaan kultaisen taljan, jota uneton lohikäärme vartioi.

 

Ljubljana

Ljubljana

 

Kuvankaunis Ljubljanica-joki

Kaupunkia halkova Ljubljanica-joki sekä sen sillat ja holvikaaret kannattaa kuvata kaikkina aikoina: iltaisin kohde hehkuu aivan omanlaistaan viehätystä, ja aamuauringossa heräilevä joki on ympäristöineen satumainen.

Kanaalin varrelta löytyy lukuisia ravintoloita ja kahviloita, joissa voi aloittaa aamun, lounastaa tai vaihtoehtoisesti päättää illan tunnelmallisessa jokimiljöössä.

 

Ljubljanica-joki

Ljubljana

Ljubljana

Ljubljana

Maaliskuusta lokakuun lopulle vietettävillä Ljubljanan ruokakinkereillä paikalliset kokit valmistavat slovenialaisia herkkuja.

Odprta Kuhna – Ljubljanan ruokamarkkinat

Päämäärätön haahuilu paikallisten perässä on paras matkavinkki, jonka voin teille antaa. Se saattoi minut perjantaisin vietettäville Odprta Kuhna -ruokamarkkinoille. Nimi kääntyisi suomeksi Avoin keittiö ja englanniksi Open Kitchen. Perjantain (säävaraus) ruokatapahtuma järjestetään Ljubljanan keskustassa, kauppahallin ja katedraalin välissä sijaitsevalla Pogacarjev trg -aukiolla.

Huhtikuusta lokakuun lopulle vietettävillä Ljubljanan ruokakinkereillä paikalliset kokit valmistavat slovenialaisia herkkuja, ja vaikka paikka on tupaten täynnä, se ei haittaa. Tunnelma on samaan aikaan ihanan sekava ja silti oudon leppoisa. Ehkä siksi, että kaikki hymyilevät.

Ollaanhan hyvän ruoan äärellä.

 

Odprta Kuhna – Ljubljanan ruokamarkkinat

Odprta Kuhna – Ljubljanan ruokamarkkinat

Odprta Kuhna – Ljubljanan ruokamarkkinat

Ljubljana

 

Ljubljana toimii tukikohtana luontoretkille

Kätevästi keskellä pientä Sloveniaa sijaitseva Ljubljana on omiaan tukikohdaksi lähialueille suuntautuville luontoretkille. Suosituin päiväretkikohde on pohjoisessa sijaitseva Bled-järvi, joka lienee koko maan tunnetuin nähtävyys. Kaupungista pääsee myös Slovenian eteläosissa sijaitseville Predjaman linnalle ja Postojnan luolalle, jotka pääsee näkemään saman retken aikana.

Mikäli mielit seikkailla maaseudulla pyörällä, ota suunnaksi noin kahdenkymmenen kilometrin päässä Ljubljanasta sijaitseva myöhäiskeskiaikainen Skofja Loka.

Lue myös Slovenia – aktiivimatkailijan unelmakohde -artikkeli »

 

Slovenia pyörällä

Ljubljana

 

Päiväretki Blediin ja Bohinjille

Slovenian länsiosassa sijaitseva kuvankaunis Bled-järvi on taatusti maan tunnetuin nähtävyys, eikä suotta: keskellä turkoosia järveä sijaitsee luostarisaari, jota reunustavat horisontissa siintävät Juliaaniset Alpit.

Bled on aivan syystä ansainnut tittelinsä yhtenä Slovenian suosituimmista matkakohteista. Alue on myös omiaan luontolomalle, sillä ympärillä kohoavat Juliaaniset Alpit tarjoavat huikeita retkeily- ja patikointimahdollisuuksia niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin päiväretkeilijöille.

Vaikka Bled ei ole kooltaan kuin vain reilun 5 000 asukkaan pikkukaupunki, kesäaikaan kohde täyttyy lukemattomista luontomatkailijoista. He saapuvat katsomaan turkoosin Bled-järven keskellä sijaitsevaa kaunista luostarisaarta, joka on kuin sadusta.

Lue lisää Bledistä »

 

Bled

 

Mikäli aiot vierailla Slovenian tunnetuimmalla ja kuvankauniilla Bled-järvellä, ehdit mainiosti tehdä päiväretken myös lähistöllä sijaitsevalle Bohinjin jäätikköjärvelle ja Savica-vesiputouksille. Lisäksi kannattaa hurauttaa kaapelikärryllä ylös Vogelin huipulle, josta aukevat upeat postikorttimaisemat yli Juliaanisten alppien.

Päiväretki Triglavin kansallispuistoon ja Savica-vesiputoukselle »

 

Triglavin kansallispuisto
Näkymä Vogelin huipulta alas laaksoon on huikea.

Around in Slovenia

 

Triglavin kansallispuisto on nimetty tämän kuvan oikeassa reunassa kohoavan Slovenian korkeimman kohdan ja samalla Juliaanisten Alppien korkeimman huipun, Triglavin (2 864 m), mukaan.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center