Puhutaanko hetki rapunaisen rakkaudesta.
Tovi sitten pikkusiskoni luki minulle otteita siitä, mitkä horoskooppimerkit olisivat parhaita vaimoehdokkaita. Minä olen sitä mieltä, että kaikki ovat parhaita omalla tavallaan, mutten voinut olla nauramatta kuultuani kaikki ne kliseet, jotka olisin voinut allekirjoittaa tuplasti.
Rapunaiset kuulemma vievät listan kärkipaikan.
Kun ihastun, minä ihan ensinnä ahdistun. Panikoin. Hymyilen yksin. Menen kuoreeni. Olen varma, että tämä on maailman huonoin idea. Vajoaisin maan alle jos voisin tai pysyisin panssarini piilossa, vaan silti tuntuu, että kasvan tätä pitkää varttani entisestään – ihan jotta voin kurkistella, mitä se toinen mahtaa tehdä.
Järjetöntä. Koko rakkauden käsite. Hyvä, kun olen koskaan uskaltanut sanoa sitä kenellekään ääneen.
Minä, joka rakastan niin paljon, että meinaan haljeta.
Kun onni sitten joskus päättää taas katsoa silmiin, olen aivan toivoton. Maailmassa ei ole pienintäkään asiaa, mitä en toisen vuoksi tekisi, eikä ole suurempaakaan asiaa, mitä en toisen vuoksi tekisi.
Kun minä ihastun, tai vielä pahempaa, kun minä rakastun, minä näen vain sinut. Ja jos jonkin kohdan voin allekirjoittaa maailman kaikista horoskooppioppaista ja luonneanalyyseistä, joille tapaan vain naureskella, minä tiedän, että minä tosissani rakastan. Minä yli-rakastan.
Kaikkein eniten minä rakastan elää, ja kaikkein eniten minä pelkään tylsää elämää. Mutta kaikista kaikkein eniten minä odotan sitä hetkeä, kun rakastaisin jotakuta niin paljon, elämääkin enemmän, että jäisin kerrankin kotiin ja jättäisin lähtemättä.
Olisin tuskin koskaan osannut pukea sitä noin hienosti ellei yksi rakkaimmista ystävistäni, Noora, olisi analysoinyt elämääni ja tapojani, luonnehtien minut tuolla edellä mainitulla tavalla. “Sinä et vain ole löytänyt ihmistä, joka saisi sinut pysymään kotona, tai joka joskus ja mieluiten usein sanoisi, että voisit välillä ollakin kotona, sillä minulla on sinua ikävä.”
Osui, upposi.
Minä olen kirjoittanut kaikki tulevassa esikoisteoksessani julkaistavat tarinat joillekin teistä. Ja siksi minä kannan sydämessäni ja elämäni loppuun saakka lausahdusta, jonka eräs tärkeä ihminen kerran virkkoi viereeni istuneelle toiselle miehelle, vaikka luulin, ettei tämä tuntemani olisi koskaan lukenut yhtäkään artikkeleistani:
“Tässä on Nella, hän kirjoittaa meistä kaikista.”
♥
Ihanasti kirjoitettu. Samaistun, vaikka olenkin härkä. Ja koska takana on pitkä parisuhde, tai siis edelleen meneillään, voisin vähän lohduttaa. Toisen ikävöiminen on se, mikä pitää parisuhteen pystyssä. Pitääkin lähteä! Älä ikinä muutu.
Kiitos Minna! Lähteä pitää aina, mutta vastavuoroisesti myös ikävöidä – ja mieluiten niin, että molemmat ovat samassa veneessä. <3 Pysytään aina tällaisina, sillä sinä olet aivan mielettömän ihana ihminen.
Kiitos, taas kerran. Aivan käsittämättömän kaunis teksti, joka piti lyhyydestään huolimatta sisällään niin paljon enemmän. Sinulla on kyllä sellainen oma kirjoittamisen taito. Ja sinä jos kuka ansaitsisit rinnallesi ihmisen, joka arvostaa menojasi mutta vaatii myös seuraasi, ymmärrän Nooran pointin hyvin. Hienosti häneltä, kun kertoi sinulle, sillä sait siitä selkeästi paljon irti. Onneksi on ystäviä. Ja toivottavasti se miesystäväkin kunhan oikea katsoo silmiin. Siihen saakka näitä on ihana lukea, myös sen jälkeen. Minna sanoo älä muutu, minäkin sanon. Äläkä koskaan lopeta kirjoittamista.
Kiitos sinulle kauniista kommentistasi! Tällaisia palautteita lukiessaan voi vaan olla ihan hurjan onnellinen, kiitos.
Ja mihin minä täältä häviäisin. <3
Maailman paras Nella <3
<3
Kaunis kirjoitus ja ihanat kuvat! Kiitos!
Kiitos Taina <3
Kaunista tekstiä ja ihan tismalleen, mitä tulee rakastavaan sinuun 🙂 Terkuin horoskooppimerkkien yksi eniten huomiota tahtovista tyypeistä, krhm miten niin… En malta odottaa, että pääsen lukemaan esikoistasi!
Kiitos Amanda! Voisitpa olla täällä mun kanssa, nuuskamuikkusteltaisiin yhdessä. <3