Oota mä siivoon mun teltan

Oota mä siivoon mun teltan

Kun minä ja pulloni kuohuvaa otimme vastaan vuoden 2015, lupasin, että käyn koneeltani läpi yhden kuvakansion joka viikko. Yeah right.

Tiedättehän, omistan hyvin vähän, ja poikamiestyttöboksini varustus on lähes yhtä minimaalinen kuin teltan sisustus, ja asiat kyllä pysyvät järjestyksessä paitsi ne kuvat. Vimmatun perkaamisen sijaan olen kyllä ottanut lisää kuvia ja jopa ehtinyt olla kokonaisen kuukauden ilman kameraa, mutta en suinkaan edistänyt savottaa millään tavoin vaan pussailin, nautin vapaapäivistä, kuuntelin Super Jannea, koin ja muistan enemmän kokemiani asioita kuin ikinä, kävin ulkona, join Mbarin terassilla oluen jos toisenkin, soitin kitaraa ja..

No, tein kaikkea muuta kuin perkasin niitä kuvia.

Nyt kone alkaa naukua siihen malliin, että jotain on tehtävä. Aloitetaan Ranskan Alppien La Gravesta, jonne reissasin toukokuussa yhdessä Expedition Arcadan kanssa. Nämä vuoristokuvat eivät ole vielä päätyneet blogiin saakka, mutta kyseessä on siis vajaan kahdeksan kilometrin ja lähes 800 metrin nousu jäätikön lumirajalle.

Camping on kovasti in, mikä toki on ihanaa, sillä teema toivottavasti kannustaa ihmisiä luontoon. Mutta välillä meinaa vähän naurattaa, kun kaikki on niin viimeisen päälle siloteltua, järjesteltyä, mietittyä ja laitettua.

Että jos siellä teltassa asuu viiden mimmin voimin useamman päivän, niin kyllä se alkaa näyttämään aika kodikkaalta. Eikö? Siellä on sukat ja pikkarit pitkin lattiaa, jonkun takki kuivamassa, lippusia ja lappusia, myllättyjä makuualustoja, makuupussin alle liiskaantunut protskupatukka, jonkun toisen paita omassa laukussa ja niin edelleen.

Kukaan ei onneksi kuorsannut.

Ja toinen ihana asia tuossa porukassa oli se, että jonkun väsähtäessä ojensi toinen palan suklaata, ja kun siltä toiselta loppui juoma tarjosivat muut omasta pullostaan. Huonot vitsitkin jaettiin ja upeat maisemat, samoin Innan repusta yllätyksenä löytynyt tuore patonki, Ranskassa kun ollaan. Kyllä siinä oli riemussa pitelemistä!